Antiikkiliikkeissä etsitään sijoituskohteita
Antiikkikauppa käy kuumana. Alhainen korkotaso on jopa kasvattanut myyntiä, sillä kuluttajat ovat hankkineet arvoesineitä sijoitusmielessä. Keräilijöitä kiinostaa erityisesti suomalainen design, jota löytää myös usein antiikkiliikkeistä. Designia myydään paljon myös ulkomaille.
Antiikkikauppias Hans Tritzschler voi olla tyytyväinen Euroopan laajuisen rahoituskriisin keskelläkin. Kaupan ovi on käynyt koko syksyn tiuhaan tahtiin.
- Ilmeisesti tämä johtuu siitä, että ihmiset käyttävät aika paljon talletuksiaan. Ihmiset on aika kyllästyneitä siihen, että tavallisesta pankkitalletuksesta ei saa kuin nimellistä korkoa. Moni on kertonut, että ostaa mieluummin jotain mukavaa kotiin sisustukseen itselleen kuin pitää rahat makaamassa, pohtii Tritzschler.
Rahallinen arvo on tärkeää kuluttajille, vaikka monet ovat liikkeellä vain katselemassa tarjontaa.
- Kyllä asiakkaat haluavat sellaisia esineitä ja sellaista tavaraa, mistä he itse nauttivat. Tietysti ihmiset aina toivovat ja se on aivan oikeinkin, että sillä tavaralla on joku pysyvä arvo.
Sisustusohjelmat tarjoavat pelkistettyä tyyliä
Varsinkin nuorten kulutustottumuksiin vaikuttavat sisustusohjelmat. Pelkistetty tyyli kiinnostaa ja tämän on huomannut myös kokenut antiikkikauppias Tritzschler.
- Yleensä nuoret haluavat aidon maton ja he hyväksyvät myöskin kristallikruunun, mutta antiikkihuonekaluja taas ei niinkään paljon. Ne ovat enemmänkin varttuneemman väen suosiossa.
Varttunut väkikin on mieltynyt aikaisempaa pienempiin huonekaluihin ja esineisiin. Tritzschlerillä on myynnissä massiivinen 1860-luvunlta peräisin oleva lipasto, mutta hänen mukaansa massiiviset, isot huonekalut ovat menettäneet suosiota.
- Ennen monet halusivat tämäntyyppisen lipaston tai isoja kaappeja. Nykyään muutetaan pieniin huoneistoihin ja halutaan mieluummin pieniä, helposti liikuteltavia huonekaluja, toteaa Tritzschler.
Kauppiasta ei harmita, vaikka pelkistetty tyyli on muodissa.
- Tyylit vaihtuvat taajaan tahtiin. Hetken päästä voi vallalla olla tyyli, jossa sisustetaan vain antiikilla. Sitä me tietysti toivomme, kertaa Tritzschler antiikkikauppiaiden toiveet.
Design on kuuminta tavaraa
Suomalainen design on kuuminta tavaraa vanhan tavaran liikkeissä. Designkauppias Pertti Männistön liikkeestä lähti juuri Paavo Tynellin valaisimia ja Alvar Aallon huonekaluja ja valaisimia ostajan matkaan. Esimerkiksi aidot tuolit parin vuosikymmenen takaa kiinnostavat japanilaisia. Sieltä, Yhdysvalloista ja Keski-Euroopasta löytyy kysyntää suomalaiselle designille.
- Se on ihmeellisintä vielä, että ulkomaille menevät kalliimmat esineet menevät kauppiaille, jotka kertovat hinnan kolmella jopa viidellä yleensä. Ihmettelen, miksi kuluttajat eivät osta niitä suoraan meiltä, pohtii Pertti Männistö.
Viimeisten parinkymmenen vuoden aikana muotoilijoiden tuotteet ovat nostaneet arvoaan monikertaisesti. Aarteet ovat usein arkiesineitä. Kauppiaat uskovat, että helmiä on yhä kotien kätköissä ja kaupattavaa riittää.
- Kyllä niitä tuntuu vielä olevan - onneksi ja toivottavasti ne eivät lopu ihan heti vielä. Minäkin olen ajatellut jatkaa vielä pikkuisen aikaa alalla, naurahtaa Männistö.
Tuoreimmat aiheesta: Turku
Kanootilla halki Turun keskustan
Aurajoen Kevätmelonta tuo kanoottiarmadan Halisista Förille. Aurajokisäätiö kutsuu mukaan myös perheet ja vasta-alkajat.
Varsinais-Suomen hätäkeskus tiedottaa, klo 06.10
Ruskolla Vahdon Kirkkotiellä rivitalopalon tilanne ohitse. Savunmuodostus vähentynyt.
Yksi kuollut rivitalo palossa Ruskolla
Huoneistopalo levisi rivitalon kaikkiin asuntoihin. Yksi ihminen on saanut surmansa ja yksi toimitettu sairaalahoitoon.
Kevätretkellä on hauskaa rapsutella eläimiä
Moni lapsi suuntaa kevätretkelle maatilalle. Loimaalla sijaitsevalla kotieläintilalla on käynnissä kevätsesongin huippu. Lapsiryhmiä risteilee pitkin pihoja. Suosikkieläin on pupu.
Saattohoito alkoi U-sairaalalle
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri lopettaa remonttirahojen syytämisen vanhaan U-sairaalaan. Alkuperäisestä saneeraussuunnitelmasta on osin luovuttu, sillä huonokuntoisten osastojen korjaus olisi tullut liian kalliiksi.
Kameravalvonnan puuttuminen hämmentää Salossa
Salon kaupungin kolme vuotta sitten asentamat valvontakamerat eivät ole toimineet koskaan. Asia paljastui tällä viikolla Salon Seudun Sanomien jutussa. Osa kaupunkilaisista pelkää rikollisuuden kasvavan.
Aulis Ruostepuro oli Turun teatterielämän voimahahmo
Pitkän linjan turkulainen teatterivaikuttaja Aulis Ruostepuro on kuollut 86-vuotiaana.
Perunasta kasvoi varteenotettava tuliaiskukka
Jos joku ilmoittaa nykyisin tuovansa perunaa pöytään, niin välttämättä kyse ei ole ruokatarpeista. Peruna on myös kesäkukka, joka kelpaa vaativallekin puutarhaharrastajalle.
Rakastetut haahkat palaavat Aurajokeen
Haahkat nousivat kulttuuripääkaupunkivuoden yleisösuosikeiksi. Jokirannan silmäniloina haahkat tulevat olemaan seuraavat kymmenen vuotta.
Lisälautta avustaa Saaristotiellä
Saaristotien viikonlopun autoruuhkia puretaan neljän lautan voimin. Perjantaina ja sunnuntaina Paraisten ja Nauvon välille lisätään varalautta.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.