Antikvariaatit täyttyvät cd-levyistä
Antikvariaatit ovat täynnä käytettyjä cd-levyjä. Kotien cd-varastoja tyhjennetään siksi, että musiikki säilytetään yhä useammin tietokoneilla. Joensuulaisissa antikvariaateissa vinyylilevy on kuitenkin cd-levyä kysytympi artikkeli.
Cd-levyn suosio on ollut jo monta vuotta laskusuunnassa. Suosioon on vaikuttanut etenkin se, että ihmiset säilyttävät musiikkia yhä useammin tietokoneiden kovalevyillä. Käytettyjä levyjä kauppaavissa antikvariaateissa ei siis ole pulaa tarjottujen cd-levyjen määrästä. Jouko Lehto antikvariaatti Kirjavasta Satamasta kertoo, että ongelmana on enemmänkin tarjottavien levyjen laatu.
- Cd-levyjä tarjotaan joskus kassikaupallakin, mutta tarjottu materiaali on usein äärimmäisen huonokuntoista, ja seassa on piraattia sekä muuta turhaa. Tämän lisäksi levyjen hinta on tullut viime vuosina marketeissa todella alas. Siksi levyt eivät mene kovinkaan hyvin kaupaksi, Lehto kertoo.
Tilanne on samansuuntainen myös Ari Santalan antikvariaatissa. Santalan mukaan cd-levyn hinta on ollut jo monta vuotta laskusuunnassa, mutta lp- levyn hinnalle on tapahtunut päinvastoin.
- Kysynnän ja tarjonnan lakihan nämä hinnat määrää. Vinyyliä kysytään enemmän kuin cd:tä, mutta tarjonnan laadun vuoksi molempien formaattien myynti on suurin piirtein tasoissa. Selvää kuitenkin on, että tosikeräilijät haluavat levynsä mieluummin vinyylimuodossa, Santala sanoo.
Aktikvariaatit totuttelevat pienenevään myyntiin
Kivijalkaisten antikvariaattien myynti on ollut jo pidemmän aikaa laskusuunnassa. Ari Santalan mukaan myynti on siirtynyt nettiin.
- Monet kollegat myyvät parhaan materiaalinsa juuri netin kautta. Itse en ole siihen hommaan lähtenyt, koska olen katsonut, että hyvä tavara lähtee kiertämään myös perinteisen kaupan puolelta.
Jouko Lehto uskoo musiikkiäänitteiden myynnin laskevan tulevaisuudessakin, mutta lp-levyn suhteen hän on luottavainen.
- Laadukasta vinyyliä menisi näin antikvariaatissa kaupaksi niin paljon, kuin sitä vain ehtisi myydä. Levyharrastajat luottavat edelleen vinyylin laatuun. Ei cd- levy minnekään kuole, mutta sille tapahtuu niin kuin savikiekkomusiikille aikanaan kävi. Toki harrastajia on, mutta se jää marginaalien touhuksi. Aivan kuten vinyyliharrastuskin.
Tuoreimmat aiheesta: Pohjois-Karjala
Ilosaarirock houkuttelee porttien suojaan ilmaisella majoituksella
Joensuulainen rockfestivaali Ilosaarirock tarjoaa ilmaisen leirintäaluemaijoituksen heinäkuussa 1000:lle ensimmäiselle pohjoiskarjalaiselle nuorelle. Tempauksella tapahtuman järjestäjät haluavat rauhoittaa festivaaliporttien ulkopuolista elämää. Viranomaisten arvion mukaan Laululavan ympäristössä Linnunlahdella juhlii viikonloppuna jopa 5000-10 000 ihmistä.
Joensuun murhaoikeudenkäynti voi venyä ensi viikkoon
Pohjois-Karjalan käräjäoikeus käsittelee parhaillaan poikkeuksellista rikosvyyhtiä. Oikeus tarvitsee todennäköisesti lisäaikaa jutun käsittelyyn. Syytettynä on 12 henkilöä, ja rikosnimikkeistä vakavin on murha.
Käsintehty ruislimppu maistuu suomalaiselle
Perinteinen käsintehty ruislimppu voi olla hyvä bisnes. Esimerkkinä on nurmeslainen Porokylän leipomo, joka parhaillaan kaksinkertaistaa tilojaan. Leipomo myy noin kolme miljoonaa ruislimppua vuodessa ja uskoo määrän kasvavan edelleen.
Siviilipoliisi valvoo nyt ajotapaasi – "kiihdytykset ja kiilaamiset pyritään havainnoimaan salaisesti"
Poliisi käyttää tunnuksettomia autoja entistä enemmän ajotavan valvontaan, kertoo liikkuvan polisiin Kuopion yksikön ylikomisario. Tunnuksettomat poliisiautot tarkkailevat esimerkiksi kaahailua, kiilailua ja turvavälejä.
Riku-karhu, muflonit ja emut kiinnostavat Kiteen eläinpuistossa
Kiteen eläinpuisto tarjoaa kahden kilometrin mittaisen luontopolkunsa varrella paljon nähtävää ja koettavaa. Suomen neljänneksi suurimassa eläinpuistossa löytyy yli 50 lajia ja parisataa yksilöä. Ehdoton vetonaula on yli 300 kiloinen Riku-karhu, mutta myös emut, nandu, muflonit ja alpakat kiinnostavat.
Pikkutaiteilijoiden ihana maapallo - katso kuvat
Pekkalan kuvataidekoulun kevätnäyttely esittelee pienten taiteilijoiden lukuvuoden aherruksen tuloksia Joensuussa. Kansalaisopiston kuvataiteen perusopetuksen kevätnäyttelyn teema on "Ihana maapallo - ihmeellinen luonto". Pekkalan kartanossa on esillä esimerkiksi eri tekniikoilla tehtyjä maalauksia, piirroksia, grafiikkaa, valokuvia, keramiikkaa ja sarjakuvia 9. kesäkuuta saakka.
Kolmannes asunnoista olisi korjattava radon-kaasun vähentämiseksi
Keuhkosyöpää aiheuttava radon hiipii asuntoon maaperästä. Säteilyturvakeskus mittasi pitoisuuksia lähes 1 800 kodista Pohjois-Karjalassa. Näistä kolmasosaan pitäisi tehdä korjaus.
Tuli pääsi irti laavulta - metsää paloi
Sammutus on jatkunut Nurmeksessa aamuyölle asti.
Pohjois-Karjalan yhteinen osuuspankki karahti kiville
Kolmen pankin yhdistäminen ei toteudu Pohjois-Karjalassa ainakaan toistaiseksi. Kiteen Seudun Osuuspankin edustajisto hylkäsi fuusioesityksen äänin 26-8. Henkilöstömäärä saattaa nyt vähetä Kiteellä.
Joensuu tarjoaa palkatonta vapaata työntekijöilleen - vaihtoehtona lomautus
Joensuun kaupungin työntekijät joutuvat ilmoittamaan toukokuun loppuun mennessä kantansa palkattomiin vapaisiin, kun vaihtoehtona on lomautus. Mahdollisten palkattomien vapaiden ja lomautusten aikaan osa kuntalaisten palveluista saatetaan joutua sulkemaan.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.
Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.