Antoisimmat rapusaaliit luvassa vasta loppusyksystä
- Rane nostahan merta, katsotaan mitä siellä on, kehottaa Yle Savon Juha Vauhkonen ravustuskaveriaan raputukkuri Rauno Tossavaista. Tällä kertaa merrasta ei löytynytkään rapuja vaan lämpömittari, joka näyttää veden lämpötilaksi 20 astetta. Lämmin vesi tietää hyvää verkkaisesti alkaneelle rapukaudelle.
Tervon Saarisen vedenlämpötila alkaa olla sopiva ravun kuoriutumiselle. Puolentoista metrin syvyydessä killuva mittari näyttää ravun kannalta sopivaa 20 astetta.
Kolmisen viikkoa käynnissä ollut ravustus ei ole vielä antanut saalista raputukkuri Rauno Tossavaiselle.
Tossavainen uskoo, että rapujuhlia aletaan pitää taas koulujen alkamisen myötä enemmän. Ravulla on elitistinen maine, joten tämänhetkinen taloustilanne saattaa vaikuttaa niin, ettei rapuja vielä ravintoloissakaan kysytä.
Samoilla seuduilla ravustanut Kalevi Koskinen ei ole nähnyt samanlaista rapukesää kolmeenkymmeneen vuoteen. Rapukanta on kuitenkin viime kesän jäljeltä hyvä.
- Kolmesti on ollut merrat tänä kesänä järvessä. Saaliina on tullut yksi täysimittainen ja kolmetoista alamittaista rapua, Kalevi Koskinen kertoo. Koskinen on Talluskylä-Kruunupuiston osakaskunnan esimies.
Vesi on Saarisellakin puoli metriä korkeammalla kuin normaalisti. Tulvaojat tuovat mukanaan veteen roskia ja muuttavat veden sameaksi.
Jokiravun pahin kilpailija on täplärapu. Talluskylä-Kruunupuiston osakaskunta on saanut ely-keskukselta rahoitusta jokirapujen siirtämiseksi kauemmaksi täpläravuista.
Ravustus päättyy lokakuun lopussa.
Tuoreimmat aiheesta: Savo
Kuopion kaupunginteatteri tyytyväinen viime kauden katsojamääriin
Teatteri on ollut evakossa varsinaisesta teatteritalosta jo vuodesta 2012. Nyt takana on ensimmäinen kokonainen vuosi väliaikaisella näyttämöllä ja kaupunkilaiset tuntuvat löytäneen tiensä uusiin tiloihin varsin mukavasti.
Nokkonen on ilmainen herkku - villivihannekset halutaan ruokapöytien iloksi
Villivihannesten käyttöä halutaan lisätä reilusti. Ylä-Savossa uudenlaisesta lähiruuasta leivotaan jo matkailuvalttia.
Kuopio tyrmäämässä lisätuen mäkihypyn maailmancup-kisalle
Puijon Hiihtoseura on saanut Kuopion kaupungilta jo 100 000 euroa tukea viime talvena järjestetyn mäkihyppykisan kuluihin. Myöhemmin keväällä seura haki kaupungilta samansuuruista lisätukea, mutta näitä rahoja ei kaupungin kirstusta ole tulossa.
Harrasteilmailijoiden turma-alttius puhuttaa: "Tilanne on karmea"
Harraste- ja yleisilmailukoneille sattuneet onnettomuudet ovat kaksinkertaistuneet kolmena vuotena peräkkäin. Vika on asenteissa, uskoo lentokouluttaja.
Lukiovertailun kärjessä tutut nimet - katso miten oma lukiosi pärjäsi
Tämän vuoden kolme parasta lukiota löytyvät vertailun mukaan Helsingistä ja Espoosta.
1 600 entistä varkautelaista saa kirjeen – "Tämä on kuitenkin hyvä paikka asua"
Vanha Warkaus -hanke on päättänyt kertoa kaupungin hyvistä puolista potentiaalisille paluumuuttajille. Tarkoituksena on myös auttaa muutosta kiinnostuneita asunnon, tontin tai työpaikan etsinnässä.
Poliisi kuskaa juoppoja lähes viidellä miljoonalla eurolla vuodessa - katso miten rahat kuluvat
Poliisipartioilla kuluu entistä enemmän aikaa yhden tehtävän hoitamiseen, selviää poliisin Radio Suomen Ajantasa-ohjelmalle luovuttamista tiedoista. Lisäksi erilaisiin kuljetustehtäviin kuluu poliiseilta vuodessa tuhansia vuorokausia työaikaa.
Kallavesi tulvahuipussaan – risteilijöillä uusia pulmia
Järvi on todennäköisesti saavuttanut kevään tulvahuippunsa. Laivoilla on ollut paikoin hankaluuksia mahtua siltojen alitse korkean veden vuoksi.
Niemelä keskittää mäkimaajoukkueen kesäharjoittelun Kuopioon
Päävalmentajan ajatuksissa on, että olympiatalveen valmistautuvat hyppääjät harjoittelisivat kesän ajan yhtenä joukkueena joka toinen viikko. Pääpaikka yhteisharjoituksille on Niemelän kotikaupunki Kuopio.
Miehellä järjetön ylinopeus Iisalmessa – ajoi tutkaan 212 kilometriä tunnissa
Tapaus sattui torstaina iltapäivällä Kuopiontiellä. Tapahtumahetkellä paikalla oli runsaasti muuta liikennettä.
