Antonin huoltajuuskiista menee KKO:lle
Vaasan hovioikeus vahvistaa, että pojan äiti Rimma Salonen on jättänyt valituslupahakemuksen hovioikeuden päätöksestä. Hovioikeus päätti kesän alussa, että pojan huoltajuus on isällä Paavo Salosella.
Runsaasti huomiota saanut Anton Salosen huoltajuuskiista siirtyy korkeimman oikeuden harkittavaksi.
Pojan äiti Rimma Salonen on jättänyt tiistaina valituslupahakemuksen Vaasan hovioikeuteen, joka toimittaa hakemuksen korkeimpaan oikeuteen.
Hovioikeus määräsi kesäkuussa Antonin huoltajuuden pojan isälle, Paavo Saloselle.
Pojan huoltajuudesta on taisteltu julkisuudessa vuodesta 2008 lähtien. Media on seurannut huoltajuuskiistaa tiiviisti sekä Suomessa että Venäjällä.
Paavo Salonen on aiemmin kesällä kannellut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen Anton-jupakasta. Salonen katsoo, että hänen sekä Antonin oikeuksia on loukattu useasti vuosia jatkuneen huoltajuuskiistan aikana.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Hyvä veli ei vieläkään kulje hameessa
Hyvä veli -verkostot ovat nykyään pääsääntöisesti myönteinen asia. Samankaltainen ajattelu - saman sukupuolen kesken - helpottaa toimintaa. Toisaalta verkoston sisällä törmäykset ovat hyvästäkin: erimielisyys rakentaa enemmän kuin samanmielisyys. Lauteilla asioita ei enää päätetä, mutta "aika mukavat vitsit" kuuluvat yhä kokousten jälkilöylyihin. Näin tiivistää pitkäaikainen hyvä veli.
Talvivaara juoksuttaa jälleen
Talvivaaran kaivosyhtiö on käynnistänyt uudestaan jätevesijuoksutukset etelän suuntaan. Yhtiö joutui keskeyttämään liikavesien juoksutuksen etelän, eli Vuoksen vesistön suuntaan eilen iltapäivällä, koska Lumijoen vesi värjäytyi oranssiksi kilometrien matkalta.
Mätäjokea pelastetaan Päijänteen vedellä
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY on käynnistänyt aamulla järviveden juoksutuksen Mätäjokeen Päijännetunnelista.
Kesäauto on katoavaa kansanperinnettä
Autokaupan perinteinen kesäautosesonki on muuttamassa muotoaan. Kesäauton ostaja haluaa yhä useammin, että auto on sinä kunnossa, että sillä voi ajaa useamman vuoden.
Ennuste: Venäläisten kiinteistöomistukset Suomessa lähes viisinkertaistuvat
Työ- ja elinkeinoministeriö arvioi, että venäläiset omistavat yhteensä noin 25 000 kiinteistöä Suomessa vuonna 2030. Tällä hetkellä venäläiset omistavat 5 350 – 6 200 kiinteistöä, asuntoa ja loma- tai viikko-osaketta Suomessa.
Aikuisen puuttuminen nuoren kaveripiiriin voi olla haitallista
Aikuisten puuttuminen kaveripiiriin voi aiheuttaa sen, että ilman toisten tukea jää juuri se nuori, joka tarvitsisi sitä eniten.
Jääpalloseura Narukerän kymmenientuhansien laskut maksamatta Porin kaupungille
Liigatasolla pelaava jääpalloseura on jättänyt jääaikalaskuja maksamatta. Seura on tehnyt maksusuunnitelman
"Olen hakenut täysin vääriä asioita" – Kelalle sataa kritiikkiä
Moni Kelan asiakas kertoo saaneensa virkailijoilta ristiriitaisia tietoja ja vääriä neuvoja. Kelan tutkimusosaston tutkimusprofessorin arvelee monimutkaisen lainsäädännön heikentävän ihmisten Kelasta saamia palveluita.
Uuden kasvimaan perustaminen kotipihalle on helppoa
Oma kasvimaa tuottaa lähiruokaa parhaimmillaan. Sellaisen saa perustettua vaikka kotipihan nurmikolle helpoilla, mutta huolellisilla perustustöillä.
SOK: Kolme sairaalaan pakastekasviksista – tuotteen ostajat jäljitettiin poikkeuksellisella tavalla
SOK selvitti tuotteita ostaneet asiakkaat S-ryhmän kassajärjestelmän ja rekisterien avulla. Selvitys tehtiin Eviran poikkeusluvalla.
