Kotimaa |

Venäläisisoäiti lähtee Suomesta

Irina Antonovan tukiryhmä on ilmoittanut, etteivät Antonovan omaiset enää taistele hänen oikeudestaan jäädä Suomeen. Ryhmä kertoi kuitenkin jatkavansa egyptiläisen Eveline Fadayelin asian ajamista.

Irina Antonova
Irina Antonova Kuva: YLE

Antonovan perhe on tukiryhmän mukaan ollut liiallisen paineen alla. Lisäksi venäläiset viranomaiset ovat tarjonneet Antonovalle sairaalahoitoa Viipurissa ja paikan vanhainkodissa.

- Me saatiin Venäjältä sellainen tarjous, ettei voitu kieltäytyä. Irinan hyvinvointi on aina ollut meille tärkein asia. Nyt kävi sitten näin, kommentoi Irina Antonovan vävy Ari Laitanen YLE Uutisille.

Laitanen uskoo, että tarjous syntyi osin venäläismedian ansiosta. Hänen mukaansa Antonova jää Venäjälle pysyvästi.

- Koko homma meni päälaelleen. Yritimme pelastaa Irinan Venäjän oloista ja yksinäisyydestä Suomeen, mutta nyt yritämme pelastaa hänet Suomesta pois. Olen todella surullinen.

Tukiryhmä toivoo muutosta oleskelulupiin

Irina Antonovan tukiryhmä luovutti FST:n Min morgon -ohjelman lähetyksessä maanantaina 2 200 ihmisen allekirjoittaman kansalaisadressin maahanmuuttoministeri Astrid Thorsille (r.). Vetoomuksessa ihmiset vaativat, että Suomen kansalaisen ulkomaalainen vanhempi saa tulevaisuudessa oleskeluluvan Suomeen, jos hän jäisi muuten kotimaassaan yksin.

Vetoomuksessa toivotaan myös, että Fadayelin käännyttäminen keskeytettäisiin, kunnes uusi laki on voimassa.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä