Viihde |

Antti S: Kotka 100 - pääkaupunkiseutu 0

Jean S -yhtyeen Antti Paavilainen on menettänyt sydämensä Kotkalle. Kuin kotiin tulisi, myöntää mies, joka vietti lapsuuden kesänsä mummolassa Kotkan Karhulan maisemissa. Yhtyeen keikkakiireet ovat tältä kesältä ohi ja aikaa jää enemmän perheelle.

jean s -yhtyeestä Ville Paappanen, Timo Kärkkäinen ja Antti Paavilainen
Jean S -yhtyeen Antti Paavilainen (istumassa) sekä Ville Paappanen ja Timo Kärkkäinen. Kuva: Maija Tuunila / Yle

Jean S –yhtyeen laulaja Antti Paavilaiselle Kotka ja tarkemmin Karhula on tärkeä paikka.

- Äitee on Kotkasta ja mummolassa Karhulassa tuli vietettyä kaikki lapsuuden kesät. Myös Sunilassa isotätien luona tuli oltua paljon, kuten myös enon veneessä merellä.

Pääkaupunkiseudulla asuva mies myöntää, että nykyään Kotkassa tulee käytyä liian harvoin. Mutta kun Kotkaan tulee, on kuin kotiin tulisi.

- Kotka 100 – pääkaupunkiseutu 0, tokaisee Paavilainen nauraen.

Jean S -yhtyeen jäsenistä myös Ville Paappaselle Kymenlaakso on tuttu paikka. Hänen vaimollaan on Kouvolassa sukulaisia, joten Paappaset piipahtavat siellä kerran, pari kesässä. Mutta tuleeko Antti Paavilaiselle ja Ville Paappaselle koskaan kilpailua siitä, kumpi on parempi paikka, Kotka vai Kouvola?

Kyllä he ovat minua joskus kehuneet – kun olen ollut kuskina…

- Ville Paappanen

- Ei missään tapauksessa, tokaisee Paappanen vakuuttavasti.

- Molemmat ovat luonnonkauniita ja ihania kesäkaupunkeja!

Antti Paavilainen hörähtää nauruun.

- Ville ei voi sanoa muuta, koska minä olen työnantaja!

Ville Paappanen nyökyttelee nöyränä.

- Tuo on ihan totta. Olen ollut bändissä koeajalla vuodesta -98  ja koeaika jatkuu edelleen.

- Mutta kyllä he ovat minua joskus kehuneet – kun olen ollut kuskina…

Jean S Saparofestareilta ravintoloihin

- Leviltä Hankoniemeen, kuvailee Antti Paavilainen Jean S:n keikkakarttaa.

- Suomi on pitkä maa, mutta jos muusikkona aikoo tehdä leipää, niin on pakko ajaa maata edestakaisin.

Jos muusikkona aikoo tehdä leipää, niin on pakko ajaa maata edestakaisin.

- Antti Paavilainen

Tänä kesänä yhtye on keikkaillut hyvinkin erilaisissa paikoissa ja tilaisuuksissa. Heinäkuun alussa yhtye esiintyi muun muassa Sysmän Suvisoitossa vanhalla lavalla ja samana viikonloppuna Huittisissa Saparofestivaaleilla teltassa.  

- Mukaan mahtuu tosi hauskoja esiintymispaikkoja ja tietysti kesällä on ollut jonkin verran ihan perinteisiä ravintolakeikkoja, kertoo Antti Paavilainen.

Yhtyeen kesän viimeinen keikka oli lauantaina 21.7. Hangossa.

UIT:llä uusi aluevaltaus

Jean S –yhtyeen keskikesän kiireitä helpotti hieman Uuden Iloisen Teatterin jääminen kesälomalle kesäkuun puolessa välissä. Yhtye on ollut jo vuosia mukana UIT:n esityksissä ja yhtyeen Timo Kärkkäinen toimii teatterin johtajana.

- Tänä vuonna tehtiin uusi mielenkiintoinen aluevaltaus. Vedimme kymmenen esitystä Etelä-Pohjanmaalla Härmässä, PowerParkissa. Siitä näyttäisi tulevan meille vakituinen tukikohta kesäisin, kertoo Timo Kärkkäinen.

- Ensin tehdään Helsingissä tietty määrä esityksiä ja kesäkuun alussa siirrytään Härmään hauskuttamaan pohjalaasia.

Meripäivät tuttu paikka

Tällä viikolla alkavat Kotkan Meripäivät on Jean S:lle tuttu paikka monilta aikaisemmilta vuosilta.

- Meripäiväkeikat ovat aina olleet hauskoja. Meripäivillä on hyvä, kesäinen, rento meininki, kehuu Antti Paavilainen.

Kesäkuun alussa siirrytään Härmään hauskuttamaan pohjalaasia.

- Timo Kärkkäinen

- Ehkä tämä liittyy lapsuuden Kotkaan ja mereen, mutta minusta  Suomen kesään kuuluu Meripäivät. Sinne kaikki tulevat pitämään hauskaa, joten siellä on positiivista energiaa.

Kun Jean S –yhtyeen miehet ovat vapaalla, aika menee tiiviisti perheiden parissa.

- Minä muun muassa pelaan jalkapalloa poikieni kanssa, kertoo Antti Paavilainen.

- Minä puolestani vietän paljon aikaa sisällä, toteaa Timo Kärkkäinen hartaana. 

- Luen kirjoja vaan ja syön mansikoita. Ja uusia perunoita ja silliä. Ja katson telkkaria.

Tässä vaiheessa vastuu siirtyy kuulijalle, sillä sen verran veikeä pilke löytyy miehen silmäkulmasta.

Tuoreimmat aiheesta: Viihde

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä