Kotimaa |

Antti saattoi tuiskuttaa piipun umpeen

Viime perjantain myräkän seurauksena tulisijan hormikin saattaa olla tukossa, muistuttaa nuohooja.

Klapit roihuavat tulisijassa
Kunnon roihut voivat olla työn takana tänä talvena. Kuva: Lassi Lähteenmäki / Yle

Jos piippu ei vedä savua, syy voi olla tukkoisessa hormissa tai kosteassa piipussa. Silloin auttaa kuumailmapuhallin, jolla nuohousluukusta annetaan apuilmaa.

Etenkin pitkän lämmittämättömyyskauden jälkeen tulisija on sytytettävä varovasti. Pari pesällistä tasaa lämmön. Uunia ei saa lämmittää yli sen kantokyvyn.

Nuohooja Pepe Kuitunen kertoo, että Antti-myrskykin teki tepposiaan.

Märät puut nokeavat. Talven aikana on hyvä tarkkailla piipun vetoa, sillä voi olla ettei vuoden nuohousväli riitä.

– Nuohooja Pepe Kuitunen

- Se saattoi puhaltaa lunta piipun täyteen. Sitten ihmetellään, miten piippu ei vedä, kun sinne on painunut lunta kasaan.

Perinteinen sanomalehti on hyvä apu, jos hormi ei heti lähde vetämään. Sanomalehden aukeamalle pitää antaa hyvät ilma-avut eikä paiskata luukkua lehden perässä kiinni.

- Joskus on kaivettu kaksi Hesaria, jotka ovat jääneet hormiin tukkeeksi. Jos sanomalehteä käyttää, sen pitää antaa palaa kunnolla loppuun, nuohooja neuvoo.

Kesän jälkeen kosteaksi jääneet puut ja piippu vaikuttavat lämmittämiseen. Säännöllisesti tulisijaa lämmittävillä ei ole samoja huolia kuin märän hormin käyttöönottavilla.

- Kun poistuva savu vie kosteutta mukanaan, se voi lopulta olla niin painavaa, että alkaa virrata alaspäin. Ja märät puut nokeavat. Talven aikana on hyvä tarkkailla piipun vetoa, sillä voi olla, ettei vuoden nuohousväli riitä, Kuitunen sanoo.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä