Oulu |

Anttila palasi koulun penkille

Kempeleläisen Jesse Anttilan juhlat jäivät lyhyeen viikonlopun Formula Ford-mestaruuden jälkeen. Koulun penkki kutsuu formulalupausta.

Kempeleläinen formulakuski Jesse Anttila
Kuva: Yle / Hanna Juopperi

Jesse Anttila opiskelee Kempeleessa autonasentajaksi. Koulunkäynti suunniteltiin alunperin nelivuotiseksi, jotta ajaminen ja opiskelu sujuisivat sopusoinnissa. Vaatimaton mestari viihtyy kotikonnuilla, eikä selkääntaputtajista ole liikaa vaivaa. Opiskelu ja valmistuminen on nyt tärkeintä.

18-vuotias Anttila ajoi kaksi kautta Brittein saarilla. Paluu kotimaan radoille oli suuri muutos kempeleläiselle. 

Ainahan ei mene nallekarkit tasan

- Jesse Anttila

- Englannissa autourheilu on henkeen ja vereen tärkeä asia. Suomessa hypätään mäkeä ja pelataan jääkiekkoa. Autourheilun arvostus on aivan eri tasolla täällä meillä. Jos Suomessa pärjää kisoissa, pärjää ulkomaillakin ihan varmasti, Anttila toteaa.

Anttilan ura Briteissä loppui syksyllä 2011. Kuljettaja ei saanut ajettua koko kautta, joten paluu Suomeen oli edessä ja se otti koville.

- Otettiin harkittu taka-askel uran kehittymisen kannalta. Suomenmestaruus ei maailmalla juuri paina. Katsotaan nyt kaikessa rauhassa mihin paukut riittää, Jesse kertoo.

Ensi kausi vielä hämärän peitossa

Jesse Anttilan tulevaisuus kuljettajana on vielä hakusessa. Taustaryhmä on laittanut verkot vesille ja neuvotteluita on käyty, mutta varmaa tietoa siitä, missä Jesse ajaa ensi kaudella ei ole.

- Parhaita vaihtoehtoja kartoitetaan parhaillaan. Testiajoista ja yksittäisistä kisoista neuvotellaan, jotta pääsisi näyttämään ensi kautta ajatellen. Hyvä sopimus ja hyvä tiimipaikka on hakusessa. Eiköhän joulukuuhun mennessä olla viisaampia, Antti aprikoi.

Toiveena on ottaa askel ylempään luokkaan eli Formula kolmosiin. Anttila on ajanut neljä kautta Formula Fordeja. Jos paikka edelleen Englantiin on tarjolla, niin sekin kelpaa.

- Jos kaikki menee haaveiden mukaan, niin ensi kausi F-kolmosissa ja heti mestaruus. Sitten GP kolmosta tai kakkosta pari kautta ja sitten kolkutettaisiin jo F1-ovia. Ainahan ei mene nallekarkit tasan. Toiset kiertää pitempään ja toiset lyhyemmän aikaa pikkuluokkia. Koetetaan jotakin kautta saada ittensä kaikkien tietoisuuteen, niin se helpottaisi tulevaisuutta, Anttila toteaa.

Tuoreimmat aiheesta: Oulu

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä