Talous |

Apple on kautta aikain arvokkain yhtiö

Aiempaa ennätystä on pitänyt hallussaan Microsoft. Ennätys oli vuodelta 1999.

Asiakkaita Applen myymälän edessä Saksan Münchenissä maaliskuussa 2012.
Asiakkaita Applen myymälän edessä Saksan Münchenissä maaliskuussa 2012. Kuva: Frank Leonhard / EPA

It-alan jätin Applen arvo oli maanantaina 621 miljardia dollaria ja se on maailman arvokkain yhtiö.

Yhtiön pörssikurssia ovat nostaneet kova kiinnostus tulevaan iPhone 5:een sekä yhtiöltä odotettava pienempi ja halvempi iPad -tablettitietokone.

Apple on ollut maailman arvokkain yhtiö jo viime vuoden lopusta. Se on nykyään 53 prosenttia arvokkaampi kuin kakkossijalla oleva Exxon.

Aiempi ennätys on Microsoftilla kovan internetbuumin ajoilta joulukuulta 1999. Tuolloin Microsoftin arvo oli 850 miljardia dollaria. Ennätysten vertailussa ei oteta huomioon kuitenkaan inflaation vaikutusta.

Nykyään Microsoftin arvo on 257 miljardia dollaria.

Tuoreimmat aiheesta: Talous

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä