Terveys |

Apteekkien influenssarokotteet vähissä - riskiryhmille riittää

Influenssaan sairastuu pahimmillaan puoli miljoonaa suomalaista. A- ja B-virustyyppien influenssaepidemiat alkavat yleensä Suomessa vuodenvaihteen tietämissä. Paras suoja rokotteesta saadaan, kun se otetaan ajoissa, viimeistään joulukuun puolivälissä. Rokotteista on kuitenkin pulaa koko maassa.

Kausi-influenssarokotetta pistetään käsivarteen
Kausi-influenssarokote suojaa parhaiten ajoissa annettuna, viimeistään joulukuun puolivälissä. Viime vuonna annettu rokote ei riitä suojaamaan tartunnalta tänä vuonna. Kuva: Nina Keski-Korpela / Yle

Hämeenlinnan seudullakin apteekkien rokotevarastot ovat vähissä, kertoo työterveyshoitaja Suvi Sergejeff Hämeenlinnasta.

– Apteekeissa rokotteet ovat tällä hetkellä suhteellisen vähissä. Terveyskeskuksissa riskiryhmille suunnatut rokotteet ovat vielä käytössä ja riskiryhmät tulevat rokotukset saamaan.

– Kannattaa sitten yksityisiltä asemilta kysyä, koska heillä saattaa olla rokotusvarastoja. Työterveyshuollossa yritykset jonkin verran rokottavat työntekijöitään, eli sitä kautta voi influenssarokotuksen myös riskiryhmään kuulumaton saada.

Narkolepsiakohu vähensi rokotusintoa

Maahantuojilla on ollut toimitusvaikeuksia, mutta Sergejeff arvelee, että myös viimevuotiset kokemukset vaikuttavat.

– Todennäköisesti viime vuonna kysyntä oli sen verran huonoa, että rokotteita jäi jonkin verran käsiin. Sen vuoksi tämänvuotiseen epidemiaan varautuminen on ollut tällainen eli rokotteita on varattu vähemmän.

– Sikainfluenssarokotusten narkolepsiakohu on vaikuttanut kausi-influenssarokotusten kattavuuteen eli kattavuus on ollut pienempi. Niinpä viime talvena kausi-influenssaepidemia oli hieman voimakkaampi, eli näin se sitten näkyy.

Tällä hetkellä influenssa on Euroopan laajuisesti ja Yhdysvalloissakin hyvin vähäistä, kertoo Sergejeff.

– Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa ja Ranskassa influenssatapauksia on vielä rekisteröity vain yksittäisiä. Kausi alkaa voimistua vuodenvaihteen jälkeen eli se kestää tammikuun alusta kaksi, kolme kuukautta.

Flunssa eri asia kuin influenssa

Influenssa ja flunssa eroavat toisistaan, vaikka niiden nimet toisiaan muistuttavatkin.

– Influenssa on kuiva kuumetauti, joka alkaa korkealla kuumeella, yskällä, kurkkukivulla sekä lihas- ja päänsäryllä ja nuhaoireet tulevat vasta jälkikäteen eli pärskintävaihe tulee jälkijunassa. Flussa on ylähengitystieinfektio, johon liittyy kurkkukipua, nenän tukkoisuutta ja vesinuhaa ja kyse on huomattavasti lievemmästä taudista, selvittää Suvi Sergejeff.

Terveellä ihmisellä influenssa kestää viikosta kahteen. Influenssakuolleisuusriski on korkein riskiryhmillä, eli vanhuksilla, pitkäaikaissairailla ja lapsipotilailla. Influenssan liitännäissairaudetkin saattavat olla hankalampia, yksi yleisimmistä jälkitaudeista on keuhkokuume.

– Tarttuvuus riippuu henkilön omasta vastustuskyvystä. Influenssa tarttuu pisara- ja kosketustartuntana kuten tavalliset flunssaviruksetkin. Influenssavirus tarttuu hengitysteiden välityksellä, nenän limakalvojen kautta.

Muista käsienpesu!

Suvi Sergejeffin mukaan muita suojautumiskeinoja rokotteen lisäksi ovat hyvä vastustuskyky, suojaravintoaineiden saaminen ruokavaliosta ja hyvä yleiskunto. Käsienpesu on oleellinen osa hygieniaa, käsienpesu saippualla katkaisee influenssatartuntojen lisääntymistä jonkin verran.

Vaikka olisi ottanut rokotteen vuosi sitten, ei se riitä suojaamaan tartunnalta tänä vuonna.

Jos lähipiirissä on henkilöitä, keille influenssa olisi katastrofi, jopa hengenvaarallinen, niin rokotteen ottamista kannattaa tältäkin näkökannalta miettiä.

– Suvi Sergejeff

– Influenssarokotteet valmistetaan edellisen kauden vallitsevista viruksista, ohjeistus tulee WHO:lta. Virukset muuntautuvat hyvin taajaan ja nopeasti ja sen vuoksi ajatellaan, että edellisen rokotuksen suoja ei riitä kattamaan seuraavan kauden epidemiaa, jossa todennäköisesti on muuntautuneita viruksia. Näitä yhdistelmiä yritetään päivittää uusiin influenssarokotuksiin.

– Kannattaa arvioida omaa tarvetta rokotteelle. Terve ihminen tosiaan saattaa selvitä noin viikon sairastamisella, mutta kyllä influenssa kova tauti on ja jos lähipiirissä on henkilöitä, keille influenssa olisi katastrofi, jopa hengenvaarallinen, niin rokotteen ottamista kannattaa tältäkin näkökannalta miettiä, muistuttaa Sergejeff.

Influenssan sairastaminenkaan ei tuo immuniteettia.

– Vasta-aineita toki muodostuu elimistöön ja niillä saattaa olla pitkäkin muisti, kuten espanjantaudista opittiin. Virukset muuttuvat ja niin influenssan voi sairastaa useampaankin kertaan.

Sergejeff suosittelee, että rokotusta harkitsevan kannattaa olla yhteydessä oman terveyskeskuksen sairaanhoitajaan tai terveydenhoitajaan. Rokotustietoa ja tietoa epidemiasta saa terveyskeskuksesta tai omasta työterveyshuollosta, sekä yksityisiltä terveysasemilta rokotusvastaanotolta.

Tuoreimmat aiheesta: Terveys

Pääuutiset

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä