Kotimaa |

ARA aloitti tarkastuksensa Nuorisosäätiössä

Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA on aloittanut tarkastuksensa vaalirahakohun ryvettämässä Nuorisosäätiössä. Kolmen tarkastajan ryhmä on varannut työlleen aikaa ainakin tämän viikon.

Nuorisosäätiön postilaatikko.
Kuva: YLE

ARA tutkii, ovatko valtiolta korkotukea ja avustuksia saaneet Nuorisosäätiön kiinteistöyhtiöt noudattaneet omakustannusperiaatetta. Samalla selvitetään, onko vuokra-asuntoyhtiöistä vuotanut säätiölle irtonaista vaalirahaa. Esille nousevat myös mahdolliset ylisuuret kokouspalkkiot.

ARAn tarkastajaryhmää vetävä kehittämispäällikkö Markku Virtanen kuvailee ryhmänsä tehtävää hankalaksi. ARAlla on valtuudet valvoa vain arava-rahoitteisia vuokra-asuntoyhtiöitä koskevaa rahaliikennettä.

- Tämän päivän tietämyksemme mukaan niin sanottu poliittinen tuki on maksettu lähes kokonaan vuokratalokiinteistöt omistavan Nuorisosäätiön varoista. Säätiöllä taas on paljon myös sellaisia tuloja, jotka eivät ole ARAn valvontavallan piirissä.

- Säätiö on kuitenkin saanut kiinteistöyhtiöiltään rahaa isännöitsijäyhtiön kautta. Selvitämme, ovatko isännöitsijäyhtiön perimät palkkiot olleet kohtuullisia.

- Myös paljon julkisuudessa olleiden kokouspalkkioiden kohtuullisuus on suurennuslasimme alla, Virtanen kertoo YLE Uutisille.

Useita selvityksiä päällekkäin ja peräkanaa

Viranomaiset selvittävät keskustaa lähellä olevan Nuorisosäätiön toimintaa poikkeuksellisen laajasti.

Patentti- ja rekisterihallitus vaatii keskustan vaalirahoittajina toimineilta Nuorisosäätiöltä ja Maaseudun Kukkasrahastolta vastauksia kysymyksiinsä perjantaihin mennessä.

Raha-automaattiyhdistys puolestaan odottaa Nuorisosäätiöltä lausuntoa sinne tehdyn erityistarkastuksen tuloksista viikon kuluessa.

Lisäksi keskusrikospoliisi on ryhtynyt selvittelemään säätiöiden toimintaa. Keskusrikospoliisi selvittää myös pääministeri Matti Vanhasen toimet Nuorisosäätiön johdossa.

Näiden kaikkien selvitysten valmistumista odotetaan suurella mielenkiinnolla myös oikeuskanslerinvirastossa. Oikeuskansleri Jaakko Jonkka alkoi maanantaina pohdiskella pääministeri Matti Vanhasen toimintaan mahdollisesti liittyviä jääviyskysymyksiä. Virastoon tulleessa kantelussa kysytään, onko pääministeri Matti Vanhanen ollut esteellinen, kun valtioneuvosto on jakanut Raha-automaatiyhdistyksen avustuksia Nuorisosäätiölle.

Lähteet:
YLE Uutiset / Ari Mölsä

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä