Kotimaa |

Ara kiistää Rakennuslehden tiedot - jälleen

Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Ara kiistää, että eräs sen tukema asuntokohde olisi aloitettu laittomasti. Torstaina julkaistujen tietojen mukaan Nuorisosäätiö olisi aloittanut asuinkiinteistön rakentamisen laittomasti puoli vuotta ennen Aran puoltoa; Aran mukaan rankennushanke on hoidettu lain mukaisesti.

Rakennuslehti kertoi torstaina internet-sivuillaan, että Nuorisosäätiön Vantaalla sijaitseva asuntokohde aloitettiin lainvastaisesti. Lehden mukaan hanke aloitettiin puoli vuotta ennen, kuin Ara antoi kohteelle rakennusluvan.

Ara kiistää väitteet. Ara ilmoitti joulukuussa 2006 Nuorisosäätiölle suullisesti, että rakennussuunnitelmien ja -kustannusten puolesta säätiö voi aloittaa kohteen rakentamisen. Ara kuitenkin lisäsi, että Nuorisosäätiö aloittaa rakentamisen omalla vastuullaan.

Aran mukaan päätös syntyi annetun asetuksen mukaisesti. Valtioneuvoston antaman asetuksen mukaan Ara voi antaa luvan rakennushankkeen aloittamiseen ennen suunnitelmien ja kustannusten hyväksymistä, jos tähän on erityisiä syitä.

Ara sanoo, että joulukuussa 2006 se ei pystynyt päättämään rakennuskohteen rahoituksesta: tuolloin ei tiedetty, haetaanko hankkeeseen tukea RAY:ltä. Maaliskuussa 2007 Ara päätti, että se tukee Nuorisosäätiön rakennushanketta.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä