Arhinmäki jääkiekkokohusta: "En ole kukkahattutäti"
Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäen mielestä ylilyönnit pitää karsia jääkiekkoilusta. Kovat ja reilut otteet sekä kuohuvat tunteet kuitenkin kuuluvat lajiin, hän sanoo.
Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäen (vas.) mielestä HIFK:n ja Jokerien saamat kovat rangaistukset ovat oikeita signaaleja. Tuomiot ovat selvä viesti siitä, että rangaistukset kovenevat entisestään, jos vastaava vielä jatkuu, hän sanoo.
- On hyvä, että sekä SM-liigan johto että Jääkiekkoliiton johto sanovat selväsanaisesti, että tämä pitää saada nyt kuriin.
Elokuun lopussa pelatussa helsinkiläisseurojen ottelussa nähtiin rajua väkivaltaa. Seurat saivat tästä SM-liigan kurinpitoryhmältä kovat rangaistukset.
- Jääkiekkoon kuuluu kovat ja reilut otteet, taklaukset, ja joskus tunteetkin kuohuvat. Sen sijaan polvitaklaukset, päähän kohdistuvat taklaukset ja päällekarkaukset siihen eivät kerta kaikkiaan kuulu. Ne pitää karsia pois, Arhinmäki painottaa.
Liiallisuuksiin ei kuitenkaan pidä Arhinmäen mielestä mennä.
- En ole sellainen kukkahattutäti, joka sanoo että taklaukset ja tunteet pois jääkiekosta. Erikseen on se, jos mennään yli, ja on vaara pelaajien loukkaantumisesta - ne pitää kerta kaikkiaan karsia pois.
Junioritoiminta ei saa kärsiä
Jääkiekkoliitolle on tälle vuodelle myönnetty valtionapua vajaat 1,5 miljoonaa euroa. Arhinmäki ei automaattisesti pienentäisi tukea väkivaltaisuuksien vuoksi.
- SM-liiga on ammattiurheilua ja SM-liigajoukkueet osakeyhtiöitä. Ministeriö ei tue valtionavulla tätä toimintaa vaan junioritoimintaa. Jos ammattiurheilussa tapahtuu ylilyöntejä, pannaanko siitä juniorijääkiekkoilijat kärsimään, Arhinmäki kysyy.
- Jos Jääkiekkoliitto ei puuttuisi näihin asioihin, totta kai sillä pitäisi olla vaikutusta. Nyt ainakin on selväsanaisesti sanottu, että tämän pitää loppua.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Isien tukemiseen pitää panostaa enemmän
Myös isä tarvitsee tukea, kun perhettä kohtaa synnytyksen jälkeinen masennus. Isää pitää tukea yhtä paljon kuin äitiä, jo neuvoloissa, muistuttavat perheitä auttavat järjestöt.
Venäläiset mökkinaapurit herättävät ristiriitaisia tunteita
Osa suomalaisista toivoo venäläisten asukkaiden tuovan kuihtuviin kyliin palveluita ja elämää. Toiset taas pelkäävät kulttuurierojen tuovan mukanaan ongelmia.
Pakastevihannekset veivät Seijan viikoksi sairaalaan
Raahelainen Seija Hänninen söi kaksi viikkoa sitten pakastekasviksia, joiden seassa oli datura-rikkakasvin siemenkotia. Oireet olivat rajuja: tajuttomuutta, hallusinaatioita ja kouristuksia. Viikon sairaalareissun aikana oireiden syytä ei tunnistettu.
Pakasteselvitys paljastaa, kuinka tarkasti kauppa asiakkaitaan seuraa
SOK selvitti mahdollisesti vaarallisia pakastevihanneksia ostaneet Eviran luvalla. Selvitys oli tietosuojan kannalta osittain ongelmallinen, sanoo tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio. Kauppaketjut keräävät asiakkaistaan tietoa yksittäisten tuotteiden tarkkuudella.
Maitokolmion lakossa löytyi neuvotteluhalukkuutta
Osapuolet sopivat periaatteellisesta valmiudesta istua neuvottelupöytään torstaiaamuna. Osapuolilla on näkemyseroja jopa lakossa olevien työntekijöiden määrästä.
Paroc säästää tehtaan lakkautuksella kymmeniä miljoonia
Paroc olisi voinut jäädä Lappeenrantaan, mikäli vuokranantaja Nordkalkin kanssa olisi saatu neuvoteltu pitkäkestoinen ja edullisempi jatko vuokrasopimukselle. Tehtaan siirto uudelle tontille Lappeenrantaan maksaisi Parocin toimitusjohtajan mukaan saman verran kuin uuden perustaminen.
Evira: Vihannesmyrkytyksiä voi olla enemmänkin
SOK on viikko sitten vetänyt kaupoista Rainbow-merkin Ruokaisat pannukasvikset -pakastevihannessekoituksen siinä olevan datura-rikkakasvin eli hulluruohon takia. Myrkytystietokeskuksen mukaan oireita saaneita on kuusi.
Tami kiistää eurovaaliehdokkuuden
Juhani Tammisen mukaan eurovaaliehdokkuudesta ei voi edes aurinkokuningas päättää yksin.
Rovaniemi haluaa rakentaa Ounasvaaran laen
Rovaniemen kaupunki haluaa Ounasvaaran kaavoituksen valmiiksi. Muun muassa mökkikylää ja hotellin laajennusta koskeva kaavamuutos otettiin esille kaupunginhallituksen iltakoulussa maanantaina. Valtuuston käsittelyyn uudelleen valmisteltu ehdotus tulee aikaisintaan syksyllä.
Lahden työpajatapahtumassa ennätysmäärä osallistujia
Ihanko pihalla? –tapahtuma kokoaa 600 eri puolilla Suomea työpajoissa toimivaa nuorta valmentajineen kahden päivän ajaksi Lahteen. Taide- ja kulttuuritapahtuman ohjelmatarjonta on runsas. Myös pääesiintyjillä on pajakokemusta.

Keskustele uutisesta
Jääkiekon SM-liiga jakoi historiansa kovimmat rangaistukset HIFK-Jokerit -kohuottelusta. Mitä mieltä olet, riittävätkö annetut rangaistukset estämään saman toistumisen tulevaisuudessa? Olisitko antanut kovempia rangaistuksia vai toisenlaisia? Minkälaisia?