Arhinmäki otti lisävauhtia Ladojen maakunnasta
Vasemmistoliiton presidenttiehdokas Paavo Arhinmäki kumoaa mainettaan pelkkänä pääkaupungin ehdokkaana. Arhinmäki piipahti viikonloppuna neljässä itäsuomalaisessa kaupungissa puhaltamassa henkeä täkäläisiin tukijoihinsa.
Joensuussa Arhinmäkeä seuraamaan oli saapunut satakunta ihmistä. Vaikka mielipidemittaukset eivät ennusta vasemmistoehdokkaalle paikkaa toisella kierroksella, osa äänestäjistä näkee hänet tärkeänä vastavoimana oikeiston ehdokkaille.
- Siinä ovat vastakkain raha ja heikompiosaiset, kiteyttää vaalitilaisuutta Joensuussa seurannut Teuvo Turunen.
Moni paikallaolijoista toivoi Arhinmäen pudottavan toiselta kierrokselta "ison kaimansa" eli Paavo Lipposen. Ilta-Sanomien mielipidemittauksen (14.1.) perusteella Arhinmäki olisikin tällä hetkellä SDP:n Lipposta suositumpi.
- Se on erittäin hyvä merkki ja kaikki mahdollisuudet ovat olemassa toiselle kierrokselle. Soinin selkä näkyy jo ja vielä siellä ovat Haavisto ja Väyrynenkin tavoitettavissa, Arhinmäki hehkuttaa.
"Pohjois-Karjalassa täytyy olla Lada"
Perihelsinkiläisen poliitikon maineessa ollut Paavo Arhinmäki nauratti itäsuomalaista yleisöään esittelemällä kampanjalahjaksi saamiaan huopikkaita.
- Tällaisia en olisi lapsena suostunut koskaan laittamaan jalkaan, koska ne olisivat olleet niin nolot. Nyt on päinvastoin, Arhinmäki sanoi.
Vasemmiston ehdokas kaivoi muistojensa lokerosta myös Pohjois-Karjalaa koskevan muiston. Kuuleman mukaan hän 1980-luvun puolivälissä vietti usein lomaa Lieksan Mätäsvaarassa tuttavaperheen luona.
- Mätäsvaarassa naureskeltiin meidän Opelille, kun se ei pakkasessa käynnistynyt. He sanoivat, että kyllä Pohjois-Karjalassa täytyy olla Lada, ei muuten pärjää.
Lieksan rasismi huolestuttaa
Omilla kampanjasivuillaan Arhinmäki nimeää vähemmistöjen puolustamisen vasemmiston keskeiseksi arvoksi. Lieksassa käytyä rasismikeskustelua hän myöntää seuranneensa huolestuneena.
- Rasismi on valitettavasti lisääntynyt yhteiskunnassa parin viime vuoden aikana. Sitä lietsotaan organisoidusti esittämällä perättömiä väitteitä. Minun kampanjan teemoja on, että ihmisiä ei saa laittaa ihmisiä vastaan, Arhinmäki lausuu.
Arhinmäen mielestä vihamieliset tunteet kumpuavat työn, koulutuksen ja toimeentulon puutteesta. Niihin tarttuminen on avain vaikkapa Lieksan kipukohtien lievittämiseen.
- Maahanmuuttajat eivät ole politiikasta päättäneet. Eduskunnassa on yksi maahanmuuttajataustainen kansanedustaja – suomalaisten on muutettava politiikan suuntaa, Arhinmäki esittää.
Tuoreimmat aiheesta: Pohjois-Karjala
Venäläinen helikopteri luvatta Suomen puolella?
Pohjois-Karjalan rajavartiosto tutkii mahdollista helikopterin aiheuttamaa valtakunnan rajan ylittämistä Venäjältä Suomeen ja takaisin Venäjälle, Lieksan Otrosvaaran alueella.
John Deeren Joensuun tehtaalla juhlitaan 40 vuotta
Deere & Company -yhtiö perustettiin vuonna 1837 eli takana on 175 vuotta. John Deere Forestry Oy:n Joensuun tehdas puolestaan perustettiin vuonna 1972, ja niinpä tehtaalla vietetäänkin 40-vuotisjuhlavuotta. Juhlapuheiden aika oli perjantaina 25. toukokuuta.
Malmikaivostoiminta polkaistiin Polvijärvellä ja Kaavilla
Australialaisyhtiö louhii Polvijärvellä maa-ainesta, josta rikastetaan Kaavilla kuparia, kultaa ja sinkkiä. Elinkeinoministeri sanoo korostavansa kaivosyhtiölle Suomen ympäristövaatimustasoa.
Pohjois-Karjalaan kaksi uutta neuvosta
Tasavallan presidentti on myöntänyt kauppaneuvoksen arvonimen joensuulaiselle toimitusjohtajalle, ylioppilasmerkonomi Harri Jorma Bromanille ja maaviljelysneuvoksen arvonimen nurmeslaiselle maanviljelijälle, agrologi Timo Juhani Komulaislle.
Joensuun näyttelyssä 4600 koiraa
Joensuussa järjestetään lauantaina ja sunnuntaina Suvi-Karelia 2012 koiranäyttely, jossa on mukana koiria Suomen lisäksi myös muun muassa Venäjältä. Tuomareita raviradan näyttelysssä puolestaan on 13 maasta.
Joensuu edelleen mukana palvelukeskuksen paikkakunnaksi
Puolustusministeriö esittää Puolustusvoimien palvelukeskusta Kouvolaan tai Joensuuhun. Puolustusvoimien esittämä Tuusula sen sijaan on pudotettu pois. Sijoituspaikkakuntaa käsitellään ennen puolustusministeriön lopullista päätöstä vielä toukokuun aikana alueellistamisen koordinaatioryhmässä.
Seitsemän uutta lähiliikuntapaikkaa nousee Itä-Suomeen
Valtio rahoittaa itäsuomalaisten liikuntapaikkojen rakentamista 800 000 eurolla tänä vuonna. Tuen avulla kolmen maakunnan alueelle nousee seitsemän uutta lähiliikuntapaikkaa.
Jolkkonen vihkii ensimmäiset pappinsa
Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen toimittaa ensimmäisen papiksi vihkimisen helluntaipäivän messun yhteydessä Kuopion tuomiokirkossa.
Tohmajärven eteläisissä kylissä maaseutu elää vireästi
Viikon kyläkiertue jatkuu tiistaina 29.5. Tohmajärvellä. Neljä kylää (Akkala, Jouhkola, Timola ja Riikola) muodostavat kylätoiminnassa Tohmajärven eteläiset kylän-kokonaisuuden.
Erikoisluokissa on imua
Erikoisluokkien vetovoima Joensuun kouluissa on vahva. Esimerkiksi Pielisjoen yläkoulun luonnontieteiden ja matematiikan luokalle Karsikkoon hakijoita oli kaksinkertainen määrä, mitä opetukseen mahtuu. Lyseon peruskoulun uusi englannin kielipainotteinen erikoisluokka yllätti. Hakijoita oli Joensuusta ja ympäristökunnista yli kaksikymmentä.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.