Ari-Pekka Lahdelle ja Arto Järvelälle 5-vuotiset apurahat
Näytelmäkirjailija Ari-Pekka Lahti sai valtion näyttämötaiteen viisivuotisen apurahan. Muusikko Arto Järvelää muistettiin puolestaan säveltaidetoimikunnan yhtä pitkällä apurahalla.
Ari-Pekka Lahden pesti Kokkolan kaupunginteatterin johtajana päätyi kesällä. Lahti on perustanut serkkunsa Jarkko Lahden kanssa Ruska Ensable -teatteriryhmän, ryhmä pitää esillä alkuperäiskansojen kohtaloa. He ovat tehneet sopimuksen saamelaisaiheisen trilogian käsikirjoittamisesta ja tuottamisesta Kansallisteatterille. Ari-Pekka Lahti sai viime vuonna näyttämötaiteen valtionpalkinnon.
Kaustiselta lähtöisin oleva Arto Järvelä tunnetaan parhaiten vuonna 1982 perustamastaan JPP-kansanmusiikkiyhtyeestä.
Yksivuotisen taiteilija-apurahan saivat haapajärvinen muusikko Petri Mattson sekä kokkolalaissyntyinen tanssitaiteilija Mia Malviniemi.
Taiteilija-apurahan sai tänä vuonna 272 taiteilijaa. Valtion taidetoimikuntien jakamat apurahat ovat viisi-, kolmi-, yksi- ja puolivuotisia. Ne alkavat vuoden 2013 alusta. Taiteilija-apurahaa haki 2 303 taiteilijaa. Apurahan sai 272. Nyt jaettiin elokuvataiteen, kirjallisuuden, kuvataiteen, muotoilun, näyttämö-, rakennus-, sävel-, tanssi-, sirkus- sekä media- ja valokuvataiteen apurahat.
Veroton apuraha on 1627 euroa kuukaudessa. Tästä summasta taiteilija maksaa itse oman sosiaaliturvansa.
Tuoreimmat aiheesta: Keski-Pohjanmaa
Pohjalaispoliisien aika kuluu liikenneonnettomuuksissa
Merkittävä osa pohjalaispoliisien työajasta kului viime vuonna kolaripaikoilla ja onnettomuuksien selvittämisessä. Tieliikenneonnettomuuksiin pohjalaispoliisit käyttivät yhteensä lähes kolmesataa täyttä vuorokautta.
Poliisi kuskaa juoppoja lähes viidellä miljoonalla eurolla vuodessa - katso miten rahat kuluvat
Poliisipartioilla kuluu entistä enemmän aikaa yhden tehtävän hoitamiseen, selviää poliisin Radio Suomen Ajantasa-ohjelmalle luovuttamista tiedoista. Lisäksi erilaisiin kuljetustehtäviin kuluu poliiseilta vuodessa tuhansia vuorokausia työaikaa.
Lautakunta piti päänsä Pietarsaaren lukiokiistassa
Pietarsaaren suomenkielinen lukio muuttaa yhteen ruotsinkielisen lukion kanssa. Sivistyslautakunta piti voimassa aiemmin tekemänsä päätöksen torstai-iltana äänin 6-5. Ratkaisussa tappiolle jääneet RKP:n edustajat olivat Campus Allegron kannalla.
Jässi-jätevesineuvonta laajenee Keski-Pohjanmaalle ja Pohjanmaalle
Jätevesineuvontahanke Jässi jatkaa toimintaansa tänä kesänä. Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla hanke levittäytyy muun muassa Kokkolaan ja Pietarsaaren seudulle.
Ammattikorkeakoulujen lukuvuosi päättyy – tutkintotodistukset sadoille pohjalaisille
Vaasan, Seinäjoen ja Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakouluista saa tänään tutkintotodistuksen yhteensä viitisensataa opiskelijaa. Suoritettujen tutkintojen kirjo on laaja. Esimerkiksi Vaasassa isoin osa valmistuvista on insinöörejä.
Autokorjaamoilla puutteita kemikaalien käsittelyssä
Ei ole kovinkaan kauan, kun autokorjaamoissa oli tunkkainen ilma, pistävä haju ja jopa asbestia käytettiin jarruissa. Vaikka kemikaalien vaaroihin kiinnitetään entistä enemmän huomiota, parannettavaa riittää. Työsuojeluviranomaiset ovat löytäneet valtaosasta tarkastamistaan korjaamoista puutteita.
Niinistö: Merimetsojahti ei saa vaarantaa ruokkeja eikä riskilöitä
Ympäristöministeri Ville Niinistö (vihr.) suhtautuu varauksellisesti luvanvaraisen merimetsojahdin lisäämiseen. Tehokkaampi metsästys saattaisi koitua muiden arvokkaiden lintulajien kohtaloksi.
Maitokolmion työtaistelussa päästiin sopuun
Tiistaina alkanut Toholammin Maitokolmion meijerin työkiista on saatu sovituksi. Päivän kestäneiden neuvottelujen tuloksena lakko-osapuolet saivat palkkausjärjestelmän soveltamisesta alkaneen kiistan päätökseen.
Suntin kunnostamiseen rahasto?
Kokkolan kaupunginsalmen eli Suntin kunnostuksen rahoittamiseksi aiotaan perustaa rahasto. Rahaston avulla kunnostuksesta pyritään saamaan kaupunkilaisten, elinkeinoelämän ja kaupungin yhteinen asia.
Älypuhelimien uudet sovellukset syrjäyttävät tekstiviestit
Etenkin nuoret tytöt ovat hullaantuneet älypuhelimeen ladattavaan WhatsApp-viestisovellukseen. Kymmenvuotiaalle saattaa parissa tunnissa tulla jopa 600 viestiä. Ilmaisen viestittelyn mahdollistava sovellus onkin syrjäyttänyt nuoremmilla lähes kaiken tekstiviestittelyn.
