Keski-Suomi |

Ari-Pekka Liukkonen valmis kauhomaan olympia-altaissa

Liukkonen haluaa porukkaan, joka taistelee huipulla. Kisakylän ilmapiiri auttaa oikean fiiliksen löytymisessä.

Ari-Pekka Liukkonen 50 m pu EM uinti 2010
Ari-Pekka Liukkonen pääsee ottamaan tuntumaa Lontoon kisa-altaisiin jo ennen todellista koitosta. Kuva: Lehtikuva

Swimming Jyväskylää Lontoon olympialaisissa edustava uimari Ari-Pekka Liukkonen uskoo, että parhaimmillaan hän saattaa olla yllättävänkin korkealla olympialaisten sijoituksissa.

Liukkosen urakka alkaa ensi viikon torstaina, mutta huippu-urheilijalle on tärkeää päästä tutustumaan kisakylään, kisa-altaisiin sekä valmistautumaan henkisesti tuleviin koitoksiin. Kisakylässä olympiahenki on jo korkealla ja uimari on kotiutumassa majoituspaikkaansa.

- Helpottaa kummasti valmistautumista että pääsee tutustumaan kisapaikkoihin ja yleinen ilmapiiri täällä on sellainen, mikä auttaa oikean fiiliksen löytämisessä, uimari pohtii.

- On hyvä, että näkee toisia urheilijoita koko ajan ja se, että pääsee kilpailupaikat testaamaan, niin kyllä se helpottaa valmistautumista.

Tavoitteet Liukkosella liittyvät oman kuntohuipun saavuttamiseen.

- Pitää vain saada kaikki kropasta irti, mikä on saatavissa.

- Toinen tärkeä tavoite on, että voi kisan jälkeen sanoa, että kuuluu siihen porukkaan, joka oikeasti taistelee siellä huipulla, Liukkonen summaa.

Tuoreimmat aiheesta: Keski-Suomi

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä