Lappi |

Ari Ruotsalainen: Tapasin Novan johtoa kerran

Kehittyvien maakuntien Suomi ry:ltä 10 000 euroa vaalirahaa saanut, entinen Rovaniemen kaupunginhallituksen puheenjohtaja Ari Ruotsalainen sanoo tavanneensa Nova Groupin johtoa yhden ainoan kerran.

Ari Ruotsalainen
Vaalikampanjoihin käytettävä rahamäärä tulee laskemaan, sanoo Keskustan valtuutettu Ari Ruotsalainen Kuva: YLE / Tanja Männistö

Tapaaminen oli helmikuussa 2007, jolloin kaupunginjohto esitteli Rovaniemeä Nova Groupille. Ruotsalaisen mukaan tapaamisessa ei puhuttu lainkaan uudesta moottorikelkkatehtaasta eikä vaalirahoituksesta. Kyseessä oli yritysvierailun tyyppinen esittelytilaisuus, jossa Nova Groupille kerrottiin muun muassa kaupungin investointisuunnitelmista.

- Kuten olen aikaisemmin sanonut, en osallistunut kelkkatehtaan aloittavaan enkä mihinkään muuhunkaan valmistelevaan kokoukseen

Vaalirahoituksesta puhuttiin aikaisemmin

Vaalirahoituksesta keskusteltiin vuoden 2006 joulukuussa ja 2007 tammikuussa. Yhteys Tapani Ylisaunamäkeen järjestyi tukiryhmän jäsenten välityksellä, jotka tunsivat hänet aikaisemmista vaaleista. Ruotsalainen myöntää pyytäneensä itse vaalitukea Ylisaunamäeltä,

- Pitihän minun esitellä itseni ehdokkaana, omat taustani, että tietävät millainen ehdokas on kyseessä. Eiväthän hekään ihan summassa heittele vaalitukea. Kyllä siinä pitää itsensä heille esitellä, Ruotsalainen sanoo.

Ei muista kaikkia osallistujia

Ruotsalainen ei muista, ketkä kaikki osallistuivat Nova Groupin ja Rovaniemen kaupungin tapaamiseen.

- Kaupunginjohtajan ja minun lisäksi paikalla olivat Novan johdosta se puheliaampi Merisalo ja Ylisaunamäki. Saattoi olla muitakin, en nyt muista.

Ari Ruotsalainen on kuitenkin varma, että Keskustapuolueen kehityspäällikkö Lasse Kontiola ei ollut tapaamisessa mukana. Kaupunginjohtaja Gardin muisteli Lapin Radion haastattelussa, että Kontiola olisi ollut paikalla mutta heti radiohaastattelun jälkeen perui puheensa.

- Lassellahan ei ollut kaupungissa roolia eikä hän ollut luottamushenkilönä, Ruotsalainen sanoo.

Omaa rahaa paloi 40 000 euroa

Näin jälkikäteen Ruotsalainen harmittelee, että tuli ensikertalaisena tehneeksi suhteettoman kalliin eduskuntavaalikampanjan. Ruotsalainen käytti kampanjaan omaa rahaa 40 000 euroa.

- Loppumetreillä tuli vauhtisokeutta, toteaa Ruotsalainen.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Lappi

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä