Häme |

Arja Koriseva meets Tom Jones - mukana myös savuava ase

Alussa oli visio, jossa laulaja Arja Koriseva on pitkässä punaisessa iltapuvussa ja ase kädessä. Siitä lähtee Tiina Brännaren ja Eppu Nuotion käsikirjoittama Delilah-dekkarimusikaali. Oman lusikkansa soppaan ujuttaa myös Tom Jones. Musikaali saa ensi-iltansa keskiviikkona Hämeenlinnan Teatterissa.

Arja Koriseva
Arja Koriseva häikäisee seuraavaksi Hämeenlinnassa. Kuva: YLE / Tiina Kokko

Kun ohjaaja Tiina Brännare kertoi näystään kirjailija Eppu Nuotiolle, lähti musikaalin tarina vihdoin muotoutumaan tutun työparin mielissä. Kaikkiaan takana on seitsemän vuoden kypsyttely.

Romanttinen jännityskomedia Delilah saa kantaesityksensä Hämeenlinnan Teatterissa keskiviikkona.

Tarina on kirjoitettu Kuka viritti ansan, Roger Rabbit? -elokuvan hengessä. Siinä riittää tekijöiden mukaan kauniita naisia, gangstereita, vaarallisia tilanteita ja romantiikkaa.

Keitos on ryyditetty lisäksi Tom Jonesin levyttämillä kappaleilla.

Koriseva palaa opiskelukaupunkiinsa

Tiina Brännare vastaa musikaalin ohjauksesta ja koreografiasta. Päätähtenä loistaa vision mukaisesti Arja Koriseva.

Koriseva sanoo, että hän on Hämeenlinnan Teatterin lavalla kuin kotonaan. Hämeenlinna kaupunkina on Korisevalle myös ennestään tuttu jo niiltä vuosilta kun hän opiskeli paikkakunnalla opettajaksi.

Kotoisuutta lisää sekin, että rooli on Korisevalle jo yhdeksäs.

- Koen jo paljon tuttua tässä tekemisessä. Semmoista ihanaa ja houkuttelevaa, ja sitä kautta mä viihdyn täällä tietysti erinomaisen hyvin. Brännaren Tiina on minulle entuudestaan tuttu ja hänen tapansa työskennellä, niin sitäkin kautta oma tekemiseni helpottuu. Ja täällä on ihana työryhmä. Kaikki on niin täysillä mukana.

Laulua, tanssia, suutelua

Korisevan vastaparina dekkarikomediassa on Jani Koskinen. Ja koska kyse on musikaalista, laulaa saa paljon.

- Täytyykin ilokseen todeta, että tässä on erittäin hienoja biisejä. Tom Jonesin materiaali on sen verran haastavaa, että siinä riittää haastettakin.

Plussiksi Hämeenlinnan Teatterin oma näyttelijä listaa myös sen, että esityksessä saa tanssia.

- Pääsee Korisevan kanssa suuteleenkin, onhan sekin hienoo, Koskinen nauraa.

Delilah-dekkarimusikaali Hämeenlinnassa Verkatehtaan Vanaja-salissa. Ensi-ilta 8.2.2012.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Häme

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä