Pohjanmaa |

Arkeologit tutkivat Provinssirockia

Viikonloppuna Seinäjoella järjestettävässä Provinssirockissa tehdään arkeologista tutkimusta. Helsingin ja Oulun yliopistojen arkeologit selvittävät muun muassa roskia kartoittamalla, miten ihmiset käyttävät festivaalialuetta.

Kuva: Pasi Takkunen / YLE

Provinssirockin alueen eri osien merkityksiä hahmotetaan myös haastatteluiden avulla. Arkeologiseen tutkimukseen perinteisesti kuuluvia koekuoppia kaivamalla etsitään jälkiä, joita paikalla lyhytkestoisesti mutta toistuvasti vaikuttava festivaalitoiminta on kenties jättänyt maaperään.

- Lähinnä kiinnostaa se, että onko alueella erityisiä kokoontumispaikkoja. Löytyykö leirintäalueen lisäksi vastaavia alueita, jotka olisivat toiminnallisesti eriytyneitä eli jossain kokoonnutaan seurustelemaan ja jossain ruokailun merkeissä, sanoo arkeologian tohtorikoulutettava Tiina Äikäs Oulun yliopistosta.



Äikäs kertoo, että myös Provinssirockin puolelta osoitettiin kiinnostusta, että arkeologit tulisivat tutkimaan festarialuetta.



- Sen alueen tekee kiinnostavaksi se, että siellä on ollut vuosi toisensa jälkeen toimintaa, mikä on aika erilaista verrattuna puistoalueen käyttöön muuna aikana vuodesta, sanoo Äikäs

Arkeologit ovat tehneet Suomessa vain vähän nykyisyyttä koskevaa tutkimusta. Provinssirockin festivaalialueen tutkimusten odotetaan avaavan uusia näkökulmia ihmisten toimintaan juhlimiseen varatulla paikalla ja antavan tietoa festivaaleihin liittyvästä materiaalisesta kulttuurista. Lisäksi festivaaliyleisölle tarjoutuu mahdollisuus seurata arkeologien työskentelyä. Arkeologit tunnistaa festivaalien aikana oransseista paidoista.



Provinssirock järjestetään Seinäjoen Törnävänsaarella 18.-20. kesäkuuta.

Lähteet:
YLE Uutiset

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Pohjanmaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä