Arkkitehtikonkari: Katajanokka liian ahdas Guggenheimille
Alvar Aalto -akatemian johtaja, palkittu arkkitehti ja arkkitehtuurin opettaja Esa Laaksonen ei lämpene Katajanokalle Guggenheim-museon sijoituspaikkana. Laaksosen mielestä sijainti olisi mahdollinen, mutta mielikuvitukseton.
Helsingin kaupunginjohtajan, Jussi Pajusen mukaan Guggenheim-museo voisi valmistua vuonna 2018. Museon arvioidaan maksavan sadasta kahteensataan miljoonaa euroa.
Museota kaavaillaan tontille, jossa nyt sijaitsee purkumistaan odottava Kanavaterminaali. Laaksosen mielestä museon sijoittaminen ahtaalle tontille Kauppatorin kupeeseen kielisi mielikuvituksen puutteesta, vaikka Guggenheim-museota on markkinoitu juuri innovatiivisuudella ja sillä, että nyt tehdään jotain, mitä ennen ei ole tehty.
- Olisin odottanut jotain freesimpää suoraan sanoen. Juuri tuon tontin löytyminen Helsingistä, siinä ei ole mitään tuoretta, uutta tai yllättävää. Olisin voinut yhdessä iltapäivässä "löytää" tuon saman tontin.
Laaksosen mukaan museon sijoittaminen ahtaalle tontille tukkisi maiseman ja olisi myös rakennusteknisesti vaikeaa.
- Tuo on aika ahdas paikka. Se on rakennusteknisesti äärettömän hankala. Silloin kun tähän aikanaan suunniteltiin arkkitehtuurin ja muotoilun museota, olivat äärettömän vaikeat pohjaolosuhteet yksi perussyy siihen, että sitä ei pystytty rakentamaan. Joku laski, että perustuksen rakentaminen maksaisi vähintään yhtä paljon kuin näkyvissä olevan talon rakentaminen, koska veden paine nostaa taloa.
Villejä ideoita löytyisi kansainvälisellä kilvalla
Helsingin Guggenheimin suunnittelijaksi ovat jotkut haikailleet Frank Gehryä, jonka kätten työtä on esimerkiksi Bilbaon Guggenheim. Laaksosessa Gehryn nimen mainitseminen aiheuttaa syvän, turhautuneen huokauksen.
- Kun puhutaan wau-arkkitehtuurista, niin puhutaan jostain sellaisesta, jota ei ole vielä nähty. Kun puhutaan Gehrystä ja hänen arkkitehtuuristaan, niin se on kyllä nähty. Hän on sitä samaa konseptia tehnyt aika moneen paikkaan. Näkisin sen erittäin huonona ratkaisuna, niin Alvar Aallon ystävä kuin hän onkin.
Laaksonen toivoo, että Guggenheim-museon suunnittelusta järjestettäisiin kansainvälinen suunnittelukilpailu. Hän uskoo, että kilpailuun voisi tulla tuhatkin ehdotusta.
- Esimerkiksi Kiasman kilpailuun tuli satoja ehdotuksia, tälle paikalle pystytettävästä museosta voisi tulla ehdotuksia tuhat. Eiköhän sieltä löydy ehdotuksia, jotka tuntuvat tuoreilta ja uusilta vielä sittenkin, kun rakennus valmistuu. Varmaan sellaisiakin ehdotuksia tulisi, jotka sopivat tuohon paikkaan.
Laaksosen mielestä Kanavaterminaalin paikalle tarvittaisiin ihmisen kokoista mittakaavaa ja toimintaa, johon kaikki olisivat tervetulleita.
- Saa siihen rakentaa, jotain pienempää, sellaista, joka pysyisi torin mittakaavassa. Kaipaan tähän jotain matalampaa ja rauhallisempaa, joka ei ole samaa kokoluokkaa kuin läheiset kirkot. Mielellään jotain sellaista, johon olisi asiaa muillakin, kuin viiden tähden hotellin asiakkailla.
Tuoreimmat aiheesta: Helsinki
Halpabussiyhtiö kokee tulevansa sorretuksi
Halpavuorot Helsingin ja Tampereen välillä aloittava Onnibus väittää Matkahuollon vaikeuttavan yhtiön toimintaa. Linjan vuorot lähtevät Helsingistä Postitalon pysäkiltä, sillä Kampin terminaalissa vuoron aikataulut yritettäisiin Onnibusin mukaan piilottaa matkustajilta.
Jytärit, Lehmät ja Möhköt juhlivat Japsistarojen synttäreitä
Veteraanimoottoripyöräklubin alakerho Japsistarat juhlii tänään keskiviikkona 20-vuotista taivaltaan. Kekkereiden kunniaksi 70-luvun alun japanilaiset moottoripyöräklassikot kokoontuvat Haltialan tilalle. Rakkaille koneille on annettu monia lempinimiä, mutta kaikkein parasta on pärinä ja pauke.
Onnibus käynnistää Tampere–Helsinki-halpabussiliikenteen
Viimeinen este toiminnalle poistui tiistaina, kun Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunta hylkäsi Linja-autoliiton ja Matkahuollon tekemän kunnallisvalituksen Postitalon pysäkin käyttämisestä kaukoliikenteeseen.
Ruotsi töhritty piiloon Pasilan katukylteistä
Parikymmentä katukylttiä, opasteviittaa ja liikennemerkkiä on joutunut ilkivallan kohteeksi Länsi-Pasilassa. Kylteistä on sotkettu yli ruotsinkieliset nimet.
Pääradan junat myöhästelevät vielä tänään
Riihimäelle päin kulkevat junat ovat tänään myöhässä 5-10 minuuttia, kerrotaan VR:n kuljetustenhallintakeskuksesta. Onnettomuuspaikalla Riihimäen asemalla korjataan vaurioituneita vaihteita.
OAJ huolissaan Vantaan koulusäästöistä
Vantaalaiskoululaiset ovat vaarassa pudota naapurikuntien oppilaita huonompaan asemaan, sanoo OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen. Vantaa on kaavaillut karsivansa opetuksesta jopa 3 miljoonaa euroa vuodessa säästöohjelmansa aikana.
Pernilla: Näin yleisössä vain äitini
Pernilla on tyytyväinen esitykseensä putoamisesta huolimatta. Hän kuvailee esiintymistä euroviisuissa mahtavaksi once in a lifetime -kokemukseksi.
Helsinki menettää miljoonia muihin satamiin
Helsinki menettää rahaa tuovia matkustajia korkeiden väylämaksujen ja lentoyhteyksien vuoksi.
Puolet Etelä-Savon kunnista valmiita kuntajakoselvitykseen
Puolet Etelä-Savon kunnista on valmiita kuntajakoselvitykseen. Kunnallishallinnon rakennetyöryhmä selvityksessä kuntajakoselvitykseen eivät olleet valmiita Pertunmaa, Hirvensalmi, Kangasniemi, Rantasalmi, Pieksämäki, Juva, Sulkava ja Mäntyharju.
YM: Ara-asuntojen vuokrantasaus epäreilua
Ympäristöministeriön työryhmä aikoo selvittää tuetun vuokra-asumisen ongelmia.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.