Luonto |

Arktinen merijää sulanut ennätyspieneksi

Yhdysvaltalaistutkijoiden mukaan Arktisen merijään pinta-ala on nyt pienin koko mittaushistorian aikana.

Satelliittikuva Pohjoisesta jäämerestä.
Satelliittikuva Pohjoisesta jäämerestä syyskuulta 2007, jolloin pohjoisten napa-alueiden jääpeite oli ennätyspieni. Kuva: NASA Goddard Scientific Visualization Studio

Ilmastonmuutoksen mittari Arktinen merijää on sulanut pienemmäksi kuin koskaan aikaisemmin, todistavat yhdysvaltalaistutkijat.

Yhdysvaltain kansallinen lumi- ja jäätietokeskus NSIDC tiedotti keskiviikkona, että merijään pinta-ala on nyt noin 3,40 miljoonaa neliökilometriä. Luku on alin jääpeitteen koko 33-vuotisen mittaushistorian aikana. Edellinen ennätys mitattiin tämän vuoden elokuun lopussa ja syyskuun alussa.

Elokuun ennätyksen jälkeen merijää jatkoi sulamistaan, ja nyt sitä on sulanut yli 518 000 neliökilometriä. Merijää peittää noin 15 prosenttia Pohjoista jäämerta, mikä on lähes puolet vähemmän kuin vuosien 1979-2000 keskiarvo. Arktisen jää on pienimmillään syyskuussa, mutta sulamistahti on ollut tavallista nopeampaa.

- Sulamisnopeuden kiihtyminen loppukesästä kertoo sen, kuinka ohut jääpeite todella on, kertoi NSIDC:n tutkija Walt Meier.

NSIDC:n tutkijoiden mukaan Arktinen merijää on sulanut odotettua nopeammin, ja vaihtelevien sääolojen vuoksi ala saattaa pienentyä edelleen. Tarkemmat tutkimustulokset saadaan ensi kuussa.

- Mitä tapahtuu Arktisella alueella, se ei jää Arktiselle alueelle, kiteytti ilmastotutkija Dan Lashof Natural Resources Defense Council -järjestöstä. 

Tutkijat muistuttivat huolestuneina, että merijään sulamisella on vakavia vaikutuksia niin ympäristölle kuin ihmisten elämään.

Tuoreimmat aiheesta: Luonto

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä