Arktisten alueiden öljyntorjuntasopimus vuosi julkisuuteen- "Epämääräistä ja tyhjää tekstiä"
Uutistoimisto Reuters on saanut haltuunsa arktisten alueiden öljyntorjuntasopimuksen. Arktisen neuvoston ympäristöministerit käsittelevät sopimusta tänään tiistaina Jukkasjärvellä Ruotsissa.
Arktisten alueiden öljyntorjuntasopimus saa ankaraa arvostelua osakseen. Ympäristöjärjestö Greenpeace sanoo, että sopimus ei tuo mitään uutta nykyisiin lähes olemattomiin valmiuksiin torjua vakavaa öljyonnettomuutta pohjoisessa luonnossa.
Arktisen neuvoston ympäristöministerit käsittelevät öljyntorjuntasopimusta tänään tiistaina Jukkasjärvellä Ruotsissa. Sopimus on määrä allekirjoittaa ulkoministerikokouksessa toukokuussa.
Arktiseen neuvostoon kuuluvat Yhdysvallat, Venäjä, Kanada, Ruotsi, Tanska, Norja, Islanti ja Suomi.
Ilmaston lämpeneminen on helpottanut pääsyä pohjoisten luonnonvarojen äärelle niin, että nyt lähes kaikki isoimmat öljy-yhtiöt suunnittelevat öljynporausta arktisilta alueilta lähitulevaisuudessa.
Yli kymmenesosan maailman löytymättömistä öljyvaroista ja kolmanneksen kaasuvaroista arvellaan sijaitsevan arktisilla alueilla.
Tästä syystä Arktisen neuvoston jäsenmaat päättivät pari vuotta sitten laatia yhteiset suunnitelmat öljyonnettomuuden torjumiseksi herkässä pohjoisessa luonnossa.
Öljyntorjuntasuunnitelma vuosi Reutersille
Öljyntorjuntasuunnitelma valmistui jo viime syksynä, mutta sitä ei ole annettu julkisuuteen. Nyt paperi on vuotanut uutistoimisto Reutersille ja ympäristöjärjestö Greenpeacelle, joka arvostelee sopimusta ankarasti.
Greenpeacen ohjelmajohtajan Tapio Laakson mukaan teksti on hyvin epämääräistä ja tyhjää.
Reutersin mukaan sopimuksen kouriintuntuvinta antia on velvollisuus ilmoittaa muille arktisille maille öljyonnettomuudesta 24 tunnin sisällä. Sopimus myös listaa vastuuviranomaiset onnettomuuden sattuessa.
Suomen puolesta neuvotteluissa mukana ollut ympäristöministeriön erityisasiantuntija Magnus Nyström ei myöskään pidä syntynyttä sopimusta järin vahvana.
- Pitäisi panostaa paljon vielä ennaltaehkäisyyn. Tämä on hyvin pieni osa varautumista pahimpaan, Nyström pohtii.
Öljyntorjuntasopimus noudattaa yleisesti hyväksyttyä periaatetta siitä, että saastuttaja maksaa.
Tässä sopimuksessa ei kuitenkaan Reutersin mukaan määritellä yhtiöiden vastuullisuutta. Vaikuttaakin vahvasti siltä, että valtioiden neuvonantajina toimineet öljy-yhtiöt ja jäänmurtajafirmat ovat saaneet äänensä kuuluviin paremmin kuin kansalaisjärjestöt, joita neuvottelujen aikana on kuultu.
Tuoreimmat aiheesta: Yritysvastuu
Mikä muuttui ananasmehujupakan jälkeen - vai muuttuiko mikään?
Suomalaisilla kauppaketjuilla olisi tutkijan mukaan paljon parannettavaa tuotannon vastuullisuudessa kehitysmaissa. Pitkien tuotantoketjujen taakse on kuitenkin lähes mahdotonta nähdä ja valvoa niitä. Kaupan omien tuotemerkkien ihmisoikeusrikkomukset paljastanutta tutkijaa odottaa oikeuskäsittely Thaimaassa.
Ilmastopaneeli: Päästökauppaan uutta potkua, uusiutuvan energian tuet käyvät kalliiksi
Eturivin ilmasto- ja energiatutkijat vaativat EU:lta ripeitä päätöksiä päästökaupan pelastamiseksi. Suomen ilmastopaneelin tuoreen raportin mukaan päästöoikeuden alhainen hinta ei enää ohjaa teollisuutta lainkaan hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen. Päästöjä leikataan nyt EU:ssa uusiutuvan energian tuilla, mikä on kallista veronmaksajille.
Sotkamo Silver valmistelee osakeantia
Yhtiö kerää parhaillaan rahoitusta Sotkamon hopeakaivoksen avaamiseksi. Toimitusjohtaja Ilkka Tuokon mukaan lupaviranomaisten vähyys hankaloittaa kaivosinvestointien toteutumista.
Ulkomailta tuodaan ekologista puuta, koska kotimaasta ei saa
Suomeen joudutaan tuomaan ulkomaista puuta, koska kotimaasta ei saada riittävästi tietyt ympäristökriteerit täyttävää materiaalia. Euroopassa tiukemmat normit täyttävät tuotteet käyvät hyvin kaupaksi. Suomalaiset metsänomistajat ja metsäyhtiöt ovat pikku hiljaa kiinnostumassa tiukemmin sertifioidusta puusta, koska sen menekki on taattua.
Australia, Britannia ja Yhdysvallat yhdistivät voimansa verotaistelussa - sadat ihmiset ja yritykset veroparatiisitutkinnan kohteena
Veroviranomaiset eivät ole toistaiseksi paljastaneet, mistä veroparatiiseihin liittyvät tiedot ovat peräisin. Tietoja on yli 400 gigatavun verran, ja ne sisältävät taulukkolaskentaohjelmia, sähköpostikirjeenvaihtoa ja muita dokumentteja. Britannian valtiovarainministerin mukaan viranomaisille vuodetut tiedot ovat uusi ase veronkiertoa vastaan.
Tehdas jätti perintöä järven pohjaan – verkolla nousi nelimetrinen tukki
Oulujärveä pidetään Kainuun merenä. Kuten meret yleensäkin, myös Oulujärvi kätkee salaisuuksia syliinsä. Sellutehtaan kuitulietteen ja uittojen jäljiltä pohjaan jääneiden puiden puhdistamisesta ja korvauksista taisteltiin korkeinta oikeusastetta myöten.
