Kotimaa |

Armeijan maastopukuja ommellaan Aasiassa asti

Puolustusvoimat uusii vaatetusvarustustaan lähivuosina kymmenillä miljoonilla euroilla. Hankintojen kilpailuttaminen on siirtänyt osan valmistuksesta yhä kauemmas Suomen rajojen ulkopuolelle. Viimeisimmän maastopukujen hankintakilpailun voitti belgialainen yritys, joka valmistaa uuden M05-kuosin pukuja mm. Bangladeshissa.

Puolustusvoimat on jo toistakymmentä vuotta kilpailuttanut vaatehankintansa. Sotilaiden vaatetusvarustusta uusitaan parhaillaan ja hankinnoista vastaava talousvarikko käyttää hankintoihin seuraavan neljän vuoden aikana 60 miljoonaa euroa. Hankintalistalla on mm. 800 000 paria sukkia ja 140 000 maastopukua.

- Valitettavasti tämän päivän trendi on se, että vaatteita valmistetaan yhä enemmän Suomen rajojen ulkopuolella. Esimerkiksi viimeisimmän maastopukuhankintamme kankaat tulevat eurooppalaisista tehtaista ja ompelutyö tehdään muun muassa Bangladeshissa, kertoo talousvarikon päällikkö, everstiluutnantti Kari Raatikainen.

Harmaa väistyy vihreän tieltä

Vaiheittain toteutettavan uudsituksen jälkeen varusmiehet eivät enää astu "armeijan harmaisiin".



Puolustusvoimissa siirrytään ns. vihreän linjan yksipukujärjestelmään, ja perinteistä harmaata jää vain palkatun sotilashenkilöstön asuihin.

Kaikki armeijan käyttöön tulevat vaatteet ja kengät testataan talousvarikon tekstiililaboratoriossa. Ensin tutkitaan tarjouspyyntöihin vastauksensa jättäneiden yritysten toimittamat näyte-erät ja sen jälkeen kilpailun voittaneen yrityksen toimittamat tuotteet.



- Meillä on täällä Hämeenlinnassa laboratorio, jossa pystytään testaamaan muun muassa repäisylujuutta, hankauksenkestoa ja värien infrapunaheijastumia. Varmistamme tarkkaan, että tuotteet vastaavat luvattuja laatuvaatimuksia, sanoo insinööri Salla Taavitsainen.

Talousvarikko vastaa puolustusvoimien vaatetusvarustuksesta alkaen tuotekehityksestä aina pesuun ja korjauksiin saakka. Varikon kaksi omaa vaatetuskorjaamoa sijaitsevat Mikkelissä ja Säkylässä.

Lähteet:
YLE Uutiset

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä