Keski-Suomi |

Arto Lepistö: Kunnanjohtajuus ei ole herkkua

Arto Lepistöllä on kahdenkymmenen vuoden kokemus keskisuomalaisesta kuntapäätännästä. Taipaleelle mahtuu neljä työpaikkaa ja kuntaliitos. Nyt pohjanmaan poika on palaamassa takaisin kotiseudulle, Lapuan kaupunginjohtajaksi.

Arto Lepistö.
Kuva: Jaana Polamo / Yle

Jyväskylän sivistyspalvelujen palvelualueen apulaiskaupunginjohtajan Arto Lepistön elämässä alkaa pian uusi aika. Keski-Suomi vaihtuu Pohjanmaan lakeuksiin, mikäli Lapuan kaupunginvaltuusto juhannuksen jälkeen tekee lopullisen päätöksen uudesta kaupunginjohtajastaan. Käytännössä muutto on jo varma.

- En usko, että paluu Pohjanmaalle on vaikea, minulla on siellä paljon sukulaisia, joita olen kaikkina näinä vuosina käynyt usein tapaamassa. Toivottavasti pohjalainen suoruus on säilynyt, Arto Lepistö sanoo.

Kuntaliitoksessa tehtiin virheitä

Keski-Suomessa viettämiensä parinkymmenen vuoden aikana Lepistö on nähnyt ylä- ja alamäkiä. Nokkamiehenä hän on ollut Äänekoskella sekä Jyväskylän maalaiskunnassa.

- Vuonna 1994 kun aloitin Äänekosken kaupunginjohtajana, elettiin syvintä lamaa ja kaupungin työttömyysaste lähenteli kolmeakymmentä. Alku oli melkoinen, Lepistö muistelee.

Jyväskylän maalaiskunnan kunnanjohtajana Lepistö pääsi toteuttamaan myös kuntaliitosta. Hänen mukaansa liitos Jyväskylän kaupungin kanssa vuonna 2009 oli väistämätön, eikä hänelle henkilökohtaisesti jäänyt mitään hampaankoloon. Jotain olisi voitu tehdä toisin.

Ajatus paluusta kotiseudulle on ollut mielessä entistä enemmän. Nyt kun se on totta, niin sekin tuntuu mukavalta.

- Arto Lepistö

- Näin jälkeenpäin ajateltuna, ongelmallista on se, että huomio kiinnittyi vain maalaiskunnan investointeihin. Silloin ei puhuttu kaupungintalon remontista, ei paloaseman remontista, kaupungin kohteista, jotka neuvottelujen ulkopuolelta tulivat mukaan kuvioon. Osaltaan siksi meillä on nyt investointeja 117 miljoonaa yhdistymissopimuksessa sovittua enemmän ja lainamäärä kasvaa räjähdysmäisesti. Tämä asia olisi pitänyt tarkemmin haarukoida ja avata, Lepistö toteaa.

Haikein mielin kotiseudulle

Arto Lepistöllä on pitkä perspektiivi kuntapolitiikan johtamiseen, eikä uusi pestikään hirvitä. Työtä tehdään yhdessä poliitikkojen, virkamiesten ja kuntalaisten kanssa.

- Ei kaupunginjohtajuus välttämättä se herkullisin työmaa ole, mutta siinä on hyviä puolia. Yksikään päivä ei ole samanlainen, ja se sopii minun pirtaani.

- Vähän haikein mielin olen lähdössä, sillä vuosikymmeniin mahtuu paljon. Kuitenkin ajatus paluusta kotiseudulle on ollut mielessä entistä enemmän. Nyt kun se on totta, niin sekin tuntuu mukavalta.

Tuoreimmat aiheesta: Keski-Suomi

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä