Arttu Silvast: Kapinaton Bieber-sukupolvi
Justin Bieber. Ei varmasti ole teinityttöä maailmassa, jonka huulia tämän nuoren kanadalaisidolin nimi ei olisi joskus kohdannut.
Itse tutustuin Bieberiin omasta tahdostani riippumatta: teinisensaatio on lipunut lähivuosina internetin jokaiseen koloon nopealla tahdilla ja nauttii tällä hetkellä jonkin asteisen popjumalan asemasta, niin hyvässä kuin pahassa.
Kiinnostavinta Bieberissä ei kuitenkaan ole hänen musiikkinsa, vaan hän itse.
Vuonna 2010 Bieber tweettasi muun muassa seuraavaa: ”tunnen itseni oman sukupolveni Kurt Cobainiksi, mutta kukaan ei tunnu ymmärtävän minua.” Tämän seurauksena internet räjähti ja asiaa on spekuloitu kohta kaksi vuotta.
Asia nousi jälleen otsikoihin, kun vannoutunut Bieber-fani, nimimerkki Amanda Bieber (@MandaSwaggie) puolusti samassa keskustelussa idoliaan seuraavasti: ”Justin Bieber on niin paljon isompi kuin Kurt Cobain, joten pää kiinni. Oliko Kurt Cobainilla ikinä maailman eniten seuraajia Twitterissä? EI.”
Niin, ei ole kyllä Justin Bieberilläkään, hän on Twitterin toiseksi seuratuin henkilö maailmassa heti Lady Gagan jälkeen. Lienee tosin olennaista myös mainita, että Kurt Cobain ampui itsensä 12 vuotta ennen Twitterin perustamista, mutta mitäpä pienistä.Minusta kysymys on silti mielenkiintoinen: onko Justin Bieber oman sukupolvensa Kurt Cobain?
Minusta kysymys on silti mielenkiintoinen: onko Justin Bieber oman sukupolvensa Kurt Cobain?
Kun on syntynyt ennen verkkoa ja verkottumisen kulttuuria, todellista globalisaatiota, jää usein miettimään minkälaiseen maailmaan 1990-luvulla ja etenkin vuosikymmenen puolivälissä syntyneet ihmiset ovat tottuneet.
Nykyteinit ovat saaneet maistella maailman suurinta tietoverkkoa lähes koko elämänsä ajan. Maailmassa, jossa on aina ollut Messenger, Google, internet ja tekstarit, voi ihan ymmärrettävästi olla hankala hahmottaa, että Twitter on perustettu vasta kuusi vuotta sitten.
On muistettava, että tässä maailmassa myös teinien vanhemmat käyttävät aktiivisesti verkkoa.
Kun puhutaan niin sanotuista nettinatiiveista, Milleniaaleista tai Y-sukupolvesta, erehdytään usein käsittelemään ilmiötä pelkästään verkon valossa. On varmasti totta, että internetillä on ollut suuria vaikutuksia nykynuorison identiteetti- ja viestintäkäsityksiin, mutta muutosta on tapahtunut myös paljon muualla.
Samaan 1980- ja 2000-luvun välissä syntyneiden maailmaan kuuluvat myös tosi-tv, Big Brother, Idols, X-Factor ja muut kykyohjelmat. Näistä suurin osa on tullut jo ennen Twitteriä tai Facebookkia.
Totta kai kaikki muut välineet, joissa sisällöntuotanto ja sosiaalinen kanssakäyminen on mahdollista, tarjoilevat osuutensa nuorten ihmisten päivittäiseen mediakakkuun, mutta todellinen sukupolvi-identiteetti piilee jossain muualla.
Medioiden määrä tai luonne ei nettinatiivikeskustelussa olekaan ytimessä: ydin on oman identiteetin myymisessä ja muiden ihmisten identiteettien kuluttamisesta.Y-sukupolveen kuuluva on pikku yrittäjä, joka haluaa manageerata omaa brändiään mahdollisimman hyvin, koska hänestäkin voi tulla oman elämänsä Justin Bieber.
Tästä laajemmasta näkökulmasta katsottuna Justin Bieber on oman sukupolvensa malliyksilö eli eräällä tapaa oman sukupolvensa Kurt Cobain.
Y-sukupolveen kuuluva ihminen on pikku yrittäjä, joka haluaa ylläpitää ja manageerata omaa pikku identiteettiyhtiötään ja brändiään mahdollisimman hyvin, koska hänestäkin voi joskus tulevaisuudessa tulla oman elämänsä Justin Bieber.
Samalla tällainen maailma on kuitenkin liian sliipattu ilman aitoa rosoisuutta, liian hyväksyvä ja keinotekoinen, liian epärealistinen ja samalla todella vahvasti sisäänpäin tuijottava.
Jos joku väittää, että internet on täynnä nuorille haitallista väkivaltaa, pornoa tai väärää tietoa, minä väitän, että internet on täynnä epärealistisia identiteettejä, odotuksia ja minäkuvia, jotka päivittäin muuttavat muotoaan ja joita vertaillaan jatkuvasti toisiinsa.
Sosiaaliset mediat ovat identiteetin rakentamisen pelejä, jotka täydentyvät television, elokuvien ja mainonnan tarjoamilla epärealistisilla ihanteilla.
Minkälaiseen sosiaaliseen maailmaan Kurt Cobain ja Nirvana sitten kuuluivat? 1980- ja 1990-lukujen taitteen apatiaan, jossa sosiaalinen visio oli siinä, että sosiaalista visiota ei ollut. Eristäytyminen ja pettymys yhteiskunnan tilaan ja sosiaalisiin ennakkoluuloihin kuuluivat myös tematiikkaan, siksi piti vetää niin paljon huumeita.
Nirvanan sosiaalinen voima oli itse musiikissa, ei kokonaan, mutta suurelta osin. Cobain ja Nirvana edustivatkin yhtä viimeisimmistä rockin sukupolvikapinan pesäkkeistä. Se on jotain sellaista, mistä Y-sukupolvi ei enää nauti tai ehkä paremminkin sanottuna kärsi.
”No anger, no edge, no ego” kuvailee William Deresiewicz Y-sukupolvea New York Timesin taannoisessa artikkelissaan. Hassua, mutta juuri noilla sanoilla kuvailisin Justin Bieberia.
Arttu Silvast on vapaa toimittaja ja Nokian yhteisömanageri, joka on kuullut tulkintoja, että Kurt Cobain ampui itsensä, koska tajusi olevansa oman aikakautensa Justin Bieber.
Tuoreimmat aiheesta: Blogi
Sanna Ukkola: Taskukokoiset lolitat
Kasvavatko pikkutytöt aikuisiksi liian varhain, kysyy Sanna Ukkola blogikirjoituksessaan.
Pekka Ervasti: Ketjukirje Jemenistä
Terveisiä täältä Jemenistä! Kautta kahleitteni, minua on kohdeltu hyvin.
Kari Haakana: Uutispaaston jälkeen
Kuukauden uutispaaston jälkeen ripseni eivät ole pidentyneet, mutta suhteeni uutisiin on muuttunut.
Jari Korkki: Sanni, Lottotyttö
Kokoomuksen nuorisokerhon mainio kansanedustaja Sanni Grahn-Laasonen on mukava ihminen ja tuore äiti, josta vilpittömät onnittelut. Tapasimme tiistaina ja vaunuunkin kurkistin, kirjoittaa Jari Korkki blogissaan.
Jyrki Kasvi: Yksityisyys on katoavaista
Poliisien lisäksi pitää luottaa myös poliitikoihin, joiden säätämiä lakeja poliisit panevat toimeen, muistuttaa Jyrki Kasvi blogissaan.
Ruben Stiller: Sinä – panttivanki
Suomi on tyly maa. Täällä vapautettu panttivankikin leimataan valtion kustannuseräksi. Uhrit näyttävät olevan epäilyksenalaisia, kunnes toisin todistetaan, kirjoittaa Ruben Stiller blogissaan.
Pekka Ervasti: Arkadian Puuhamaa
Eduskunnan istuntosali on kuin HIFK:n matsi. Aina sattuu ja tapahtuu, kirjoittaa Pekka Ervasti blogissaan.
Kari Haakana: Embargo meni jo
Miksi et ole lukenut yhdenkään suomalaisen tiedotusvälineen arviota Kultahattu-elokuvasta, vaikka kriitikot ovat sen jo nähneet? Koska arvostelijat sitoutuvat elokuvien tekijöiden ja levittäjien vaatimuksiin kritiikkien ja jopa tweettien julkaisuaikataulusta. Käytäntö on outo ja vanhentunut, pohtii Kari Haakana blogissaan.
Petri Kejonen: Suomen paikka Rupertin karttapallossa
Suomi on vuosikymmeniä pyristellyt irti idän otteesta. Suomettumisen alla eteni lännettyminen. Kirkkaimpana kruununa Suomen jäsenyys Euroopan unionissa. Rupert Murdoch ei ole tästä projektista kuullut.
Anna Perho: Melkein totta
Supersiskojen kannattaisi viestiä tavalla, joka on totta, kirjoittaa Anna Perho blogissaan.

Kommentoi aihetta
(27 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
Oh,ÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖ
Ilmoita asiattomasta kommentistaSosiaalinen kanssakäyminen epätodessa.
" isi on sitä,mitä hän syö" lauleskeli oman maamme "Kurt Cobain", mä kyselenkin: miksikähän näistä mässäilyistä aikaa myöden muutuu koko henkiskehollissosiaalinen kokonaisuus eli Y-sukupolvi, siitä kai tässä tekstissä on kyse?
Tässä typeriä kyselen
Ilmoita asiattomasta kommentistaKuka ihime se on tämä Justin Bieber? Never kuullu.
Luolamies
Ilmoita asiattomasta kommentistaNiin, ja kuka on tämä Kurt Cobain?
kulkija maan
Ilmoita asiattomasta kommentistaNiin, että olisiko tämän kirjoituksen parempi julkaisukanava jokin nuorisolehti tai kulttuurintutkijoiden lehti kuin valtiollinen tiedonvälitysmedia?
Matti
Ilmoita asiattomasta kommentistaMiksi? Tuleeko valtion pitää vakavuutensa ja puhua vain tärkeistä asioista kuten rahakriiseistä ja urheilusta, eikä siitä millaisia malleja tulevilla sukupolvilla on?
Kimi
Ilmoita asiattomasta kommentistaKyseessä on koko kansakunan tulevaisuuteen liittyvä asia. Nämä nettisukupolvelaiset tulevat päättämään palkoistanne, veroistanne ja lopulta suomalaise yhteiskunnan uudesta mallista. Olisi siis syytä vähän tutustua asioihin ja niiden kehitykseen.
Rogu
Ilmoita asiattomasta kommentistaSiis tämähän oli aivan loistava kolumni... err... blogi.
Vastine 5/5
Ilmoita asiattomasta kommentista(jatkoa edellisestä)
Silvastin luonnehdita teineistä kiteytyy kirjailija William Deresiewiczin lainaukseen: ”No anger, no edge, no ego”. Tässä lienee perää. Kyse ei kuitenkaan ole teinien todellisuuden epäaitoudesta vaan siitä, että suomalaisen yhteiskunnan ja kulttuurin vaihtoehdottomuus on saanut pelottavan orwellilaisia piirteitä.
ps. muuten, teini-ikäiset internetsukupolven jäsenet olivat keskeisessä osassa Pariisin lähiömellakoissa 2005 ja Lontoon mellakoissa 2011. Heidän nappikuulokkeissaan saattoi hyvinkin soida Justin Biber tai jotain vastaavaa.
Masa666
Ilmoita asiattomasta kommentistaKyllä Bieber on parasta mellakkamusaa.
vastine 4/5
Ilmoita asiattomasta kommentistaVaihtoehdottomuus vallitsee niin ulkona kaupungilla kuin internetissäkin. Digitaalisesta muodosta johtuen internet on joissain tapauksissa fyysistä maailmaa parempi alusta kontrollille: sosiologi Zygmunt Bauman toteaa artikkelissaan "Verkon viettelys", että autoritaarinen valvonta sosiaalisen median kautta on tehokasta juuri siksi, että sen kohteet ja uhrit niin auliisti antautuvat yhteistyöhön. Myös Antti Silvastin työnantajalla Nokialla on digikontrollissa sormensa pelissä. Keväällä 2010 ihmisoikeusaktivistit ympäri maailmaa kritisoivat Nokian televalvontajärjestelmäkauppoja Iranin valtion kanssa.
vastine 3/5
Ilmoita asiattomasta kommentistaAntropologi David Graeber on esittänyt, että epäaito-aito akselin sijaan markkinakeskeinen kulttuuri voidaan nähdä eräänlaisena yleisenä vaihtoehdottomuutena. Hän esittää tämän johtuvan kapitalismiin sisältyvästä rakenteellisesta väkivallasta joka kohdistuu ennen kaikkea mielikuvitusta kohtaan. Mielikuvitusta, joka pystyisi tuottamaan vaihtoehtoja. Hänen mielestään kysymys on ontologinen.
Graeber näkee, että kapitalistinen yhteiskunta sulkee pois mahdollisuuden tuottaa todellisuutta yhteiskunnan taholta asetettujen puitteiden tai ns. realiteettien ulkopuolelle. Nämä näennäiset realiteetit eivät ole luonnonlakeja, vaan taloudellista hyötyä, intressejä, valuuttavirtoja ja valtapolitiikkaa, jotka tarvitsevat ympäristöjä, joita kontrolloidaan lukuisilla laeilla, säädöksillä, valvonnalla ja viime kädessä virkamiesväkivallalla. Vaihtoehdot tälle torpedoidaan alas vedoten jälleen realiteetteihin. (jatkuu)
vastine 2/5
Ilmoita asiattomasta kommentistaHyvästä pohdinnasta huolimatta hänen analyysinsä kärki jää kuitenkin ohueksi ja osoittaa 1900-luvun alun antropologialle tyypillistä dualistista näkemystä, jossa korostuvat voimakkaat vastakohdat: hyvä/paha tai vieraantunut/autenttinen. Tätä on kautta aikain kuultu muodossa: "kyllä se nykyajan nuoriso on..."
Silvast kirjoittaa verkossa itseään brändäävien teinien maailman olevan ”liian sliipattu ilman aitoa rosoisuutta, liian hyväksyvä ja keinotekoinen, liian epärealistinen ja samalla todella vahvasti sisäänpäin tuijottava." Lausunto antaa ymmärtää, että tämän epäaidon maailman toisella puolella olisi ´todellisuus´, joka on rosoinen, hyväksymätön ja aito, realistinen ja ulospäin suuntautunut. Tämä kuulostaa asenteelliselta eikä `oikean´ maailman aidommalle aitoudelle ole mitään perustetta. (jatkuu)
vastine 1/5
Ilmoita asiattomasta kommentistaYlen kolumnissa "Kapinaton Biber-sukupolvi" Nokian yhteisömanageri Arttu Silvast analysoi tarkkanäköisesti nykyteinien sosiaalisen ympäristön - internetin ja televisioviihteen - vaikutuksia teini-ikäisten sukupolvi-identiteettiin. Hänen havaintonsa ja huolensa ovat paikallaan. Valtaosa teineistä ei ajaudu avoimeen ristiriitaan suomalaisen menestysuskosta ammentavan kulttuurin kanssa.
evvk
Ilmoita asiattomasta kommentistaJotenkin toivoa herättävää, tavallaan, että kaikkien näiden planeettamme kriisien keskellä ihmisillä ja edes toimittajilla on aikaa lässyttää näin yhdentekevistä asioista. Kurt Cobain oli huumeisiin sortunut sekakäyttäjä ja viihdetaiteilija jota ennenkaikkea media kaipasi. Siksi hänestä kasvoi niin suuri - ja kaiken tietty kruunasi omin käsin onneen-itsemurha, jolla myytiin lehtiä enemmän kuin monellakaan. Silti hän oli vain yksi paperitähti muiden joukossa. Teki muutaman loistavan biisin, mutta huom - vain muutaman.
Joten jos joku nyt sitten rinnastaa itseään edesmenneeseen narkomaaniin ja muutaman hitin ihmeeseen, niin miksi se edes ylittää uutiskynnyksen?
Koska
Ilmoita asiattomasta kommentistaniitä jokuja on miljoonia. Kaikki tällainen kuvastaa aikakautta jossa elämme ja asioita, jotka ovat siinä vallalla. Jokin asia joka ei ole sinulle mitään, on joillekin toisille hyvin paljon enemmän, ja toisin päin. Nähdäkseni yhteiskunnallinen tai mediallinen pohdiskelu ja keskustelu ei koskaan ole turhaa. Esimerkiksi viimeinen lauseesi kuvastaa sitä miten itse näet "uutiset". En minäkään koe Justin Bieberiä tai edes Cobainia kiinnostavana, mutta mediakeskustelu on tärkeää, koska se vaikuttaa hyvinkin monella alueella. Ja pitää ottaa huomioon, että myös YLE on mediayhtiö, joka mielestäni tällaisia asioita reflektoidessaan tekee ihan fiksun teon. Ja saihan se sinutkin tänne kirjoittamaan. :)