Blogi |

Arttu Silvast: Kapinaton Bieber-sukupolvi

Justin Bieber. Ei varmasti ole teinityttöä maailmassa, jonka huulia tämän nuoren kanadalaisidolin nimi ei olisi joskus kohdannut.

Arttu Silvast
Arttu Silvast Kuva: Lassi Seppälä / Yle

Itse tutustuin Bieberiin omasta tahdostani riippumatta: teinisensaatio on lipunut lähivuosina internetin jokaiseen koloon nopealla tahdilla ja nauttii tällä hetkellä jonkin asteisen popjumalan asemasta, niin hyvässä kuin pahassa.

Kiinnostavinta Bieberissä ei kuitenkaan ole hänen musiikkinsa, vaan hän itse.

Vuonna 2010 Bieber tweettasi muun muassa seuraavaa: ”tunnen itseni oman sukupolveni Kurt Cobainiksi, mutta kukaan ei tunnu ymmärtävän minua.” Tämän seurauksena internet räjähti ja asiaa on spekuloitu kohta kaksi vuotta.

Asia nousi jälleen otsikoihin, kun vannoutunut Bieber-fani, nimimerkki Amanda Bieber (@MandaSwaggie) puolusti samassa keskustelussa idoliaan seuraavasti: ”Justin Bieber on niin paljon isompi kuin Kurt Cobain, joten pää kiinni. Oliko Kurt Cobainilla ikinä maailman eniten seuraajia Twitterissä? EI.”

Minusta kysymys on silti mielenkiintoinen: onko Justin Bieber oman sukupolvensa Kurt Cobain?

Niin, ei ole kyllä Justin Bieberilläkään, hän on Twitterin toiseksi seuratuin henkilö maailmassa heti Lady Gagan jälkeen. Lienee tosin olennaista myös mainita, että Kurt Cobain ampui itsensä 12 vuotta ennen Twitterin perustamista, mutta mitäpä pienistä.

Minusta kysymys on silti mielenkiintoinen: onko Justin Bieber oman sukupolvensa Kurt Cobain?

Kun on syntynyt ennen verkkoa ja verkottumisen kulttuuria, todellista globalisaatiota, jää usein miettimään minkälaiseen maailmaan 1990-luvulla ja etenkin vuosikymmenen puolivälissä syntyneet ihmiset ovat tottuneet.

Nykyteinit ovat saaneet maistella maailman suurinta tietoverkkoa lähes koko elämänsä ajan. Maailmassa, jossa on aina ollut Messenger, Google, internet ja tekstarit, voi ihan ymmärrettävästi olla hankala hahmottaa, että Twitter on perustettu vasta kuusi vuotta sitten.

On muistettava, että tässä maailmassa myös teinien vanhemmat käyttävät aktiivisesti verkkoa.

Kun puhutaan niin sanotuista nettinatiiveista, Milleniaaleista tai Y-sukupolvesta, erehdytään usein käsittelemään ilmiötä pelkästään verkon valossa. On varmasti totta, että internetillä on ollut suuria vaikutuksia nykynuorison identiteetti- ja viestintäkäsityksiin, mutta muutosta on tapahtunut myös paljon muualla.

Samaan 1980- ja 2000-luvun välissä syntyneiden maailmaan kuuluvat myös tosi-tv, Big Brother, Idols, X-Factor ja muut kykyohjelmat. Näistä suurin osa on tullut jo ennen Twitteriä tai Facebookkia.

Totta kai kaikki muut välineet, joissa sisällöntuotanto ja sosiaalinen kanssakäyminen on mahdollista, tarjoilevat osuutensa nuorten ihmisten päivittäiseen mediakakkuun, mutta todellinen sukupolvi-identiteetti piilee jossain muualla.

Y-sukupolveen kuuluva on pikku yrittäjä, joka haluaa manageerata omaa brändiään mahdollisimman hyvin, koska hänestäkin voi tulla oman elämänsä Justin Bieber.

Medioiden määrä tai luonne ei nettinatiivikeskustelussa olekaan ytimessä: ydin on oman identiteetin myymisessä ja muiden ihmisten identiteettien kuluttamisesta.

Tästä laajemmasta näkökulmasta katsottuna Justin Bieber on oman sukupolvensa malliyksilö eli eräällä tapaa oman sukupolvensa Kurt Cobain.

Y-sukupolveen kuuluva ihminen on pikku yrittäjä, joka haluaa ylläpitää ja manageerata omaa pikku identiteettiyhtiötään ja brändiään mahdollisimman hyvin, koska hänestäkin voi joskus tulevaisuudessa tulla oman elämänsä Justin Bieber.

Samalla tällainen maailma on kuitenkin liian sliipattu ilman aitoa rosoisuutta, liian hyväksyvä ja keinotekoinen, liian epärealistinen ja samalla todella vahvasti sisäänpäin tuijottava.

Jos joku väittää, että internet on täynnä nuorille haitallista väkivaltaa, pornoa tai väärää tietoa, minä väitän, että internet on täynnä epärealistisia identiteettejä, odotuksia ja minäkuvia, jotka päivittäin muuttavat muotoaan ja joita vertaillaan jatkuvasti toisiinsa.

Sosiaaliset mediat ovat identiteetin rakentamisen pelejä, jotka täydentyvät television, elokuvien ja mainonnan tarjoamilla epärealistisilla ihanteilla.

Minkälaiseen sosiaaliseen maailmaan Kurt Cobain ja Nirvana sitten kuuluivat? 1980- ja 1990-lukujen taitteen apatiaan, jossa sosiaalinen visio oli siinä, että sosiaalista visiota ei ollut. Eristäytyminen ja pettymys yhteiskunnan tilaan ja sosiaalisiin ennakkoluuloihin kuuluivat myös tematiikkaan, siksi piti vetää niin paljon huumeita.

Nirvanan sosiaalinen voima oli itse musiikissa, ei kokonaan, mutta suurelta osin. Cobain ja Nirvana edustivatkin yhtä viimeisimmistä rockin sukupolvikapinan pesäkkeistä. Se on jotain sellaista, mistä Y-sukupolvi ei enää nauti tai ehkä paremminkin sanottuna kärsi.

”No anger, no edge, no ego” kuvailee William Deresiewicz Y-sukupolvea New York Timesin taannoisessa artikkelissaan. Hassua, mutta juuri noilla sanoilla kuvailisin Justin Bieberia.  

Arttu Silvast on vapaa toimittaja ja Nokian yhteisömanageri, joka on kuullut tulkintoja, että Kurt Cobain ampui itsensä, koska tajusi olevansa oman aikakautensa Justin Bieber.

Kommentoi aihetta

(27 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Oh,ÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖ

Ilmoita asiattomasta kommentista

Sosiaalinen kanssakäyminen epätodessa.

" isi on sitä,mitä hän syö" lauleskeli oman maamme "Kurt Cobain", mä kyselenkin: miksikähän näistä mässäilyistä aikaa myöden muutuu koko henkiskehollissosiaalinen kokonaisuus eli Y-sukupolvi, siitä kai tässä tekstissä on kyse?



kulkija maan

Ilmoita asiattomasta kommentista

Niin, että olisiko tämän kirjoituksen parempi julkaisukanava jokin nuorisolehti tai kulttuurintutkijoiden lehti kuin valtiollinen tiedonvälitysmedia?


Matti

Ilmoita asiattomasta kommentista

Miksi? Tuleeko valtion pitää vakavuutensa ja puhua vain tärkeistä asioista kuten rahakriiseistä ja urheilusta, eikä siitä millaisia malleja tulevilla sukupolvilla on?


Kimi

Ilmoita asiattomasta kommentista

Kyseessä on koko kansakunan tulevaisuuteen liittyvä asia. Nämä nettisukupolvelaiset tulevat päättämään palkoistanne, veroistanne ja lopulta suomalaise yhteiskunnan uudesta mallista. Olisi siis syytä vähän tutustua asioihin ja niiden kehitykseen.



Vastine 5/5

Ilmoita asiattomasta kommentista

(jatkoa edellisestä)

Silvastin luonnehdita teineistä kiteytyy kirjailija William Deresiewiczin lainaukseen: ”No anger, no edge, no ego”. Tässä lienee perää. Kyse ei kuitenkaan ole teinien todellisuuden epäaitoudesta vaan siitä, että suomalaisen yhteiskunnan ja kulttuurin vaihtoehdottomuus on saanut pelottavan orwellilaisia piirteitä.

ps. muuten, teini-ikäiset internetsukupolven jäsenet olivat keskeisessä osassa Pariisin lähiömellakoissa 2005 ja Lontoon mellakoissa 2011. Heidän nappikuulokkeissaan saattoi hyvinkin soida Justin Biber tai jotain vastaavaa.



vastine 4/5

Ilmoita asiattomasta kommentista

Vaihtoehdottomuus vallitsee niin ulkona kaupungilla kuin internetissäkin. Digitaalisesta muodosta johtuen internet on joissain tapauksissa fyysistä maailmaa parempi alusta kontrollille: sosiologi Zygmunt Bauman toteaa artikkelissaan "Verkon viettelys", että autoritaarinen valvonta sosiaalisen median kautta on tehokasta juuri siksi, että sen kohteet ja uhrit niin auliisti antautuvat yhteistyöhön. Myös Antti Silvastin työnantajalla Nokialla on digikontrollissa sormensa pelissä. Keväällä 2010 ihmisoikeusaktivistit ympäri maailmaa kritisoivat Nokian televalvontajärjestelmäkauppoja Iranin valtion kanssa.


vastine 3/5

Ilmoita asiattomasta kommentista

Antropologi David Graeber on esittänyt, että epäaito-aito akselin sijaan markkinakeskeinen kulttuuri voidaan nähdä eräänlaisena yleisenä vaihtoehdottomuutena. Hän esittää tämän johtuvan kapitalismiin sisältyvästä rakenteellisesta väkivallasta joka kohdistuu ennen kaikkea mielikuvitusta kohtaan. Mielikuvitusta, joka pystyisi tuottamaan vaihtoehtoja. Hänen mielestään kysymys on ontologinen.

Graeber näkee, että kapitalistinen yhteiskunta sulkee pois mahdollisuuden tuottaa todellisuutta yhteiskunnan taholta asetettujen puitteiden tai ns. realiteettien ulkopuolelle. Nämä näennäiset realiteetit eivät ole luonnonlakeja, vaan taloudellista hyötyä, intressejä, valuuttavirtoja ja valtapolitiikkaa, jotka tarvitsevat ympäristöjä, joita kontrolloidaan lukuisilla laeilla, säädöksillä, valvonnalla ja viime kädessä virkamiesväkivallalla. Vaihtoehdot tälle torpedoidaan alas vedoten jälleen realiteetteihin. (jatkuu)


vastine 2/5

Ilmoita asiattomasta kommentista

Hyvästä pohdinnasta huolimatta hänen analyysinsä kärki jää kuitenkin ohueksi ja osoittaa 1900-luvun alun antropologialle tyypillistä dualistista näkemystä, jossa korostuvat voimakkaat vastakohdat: hyvä/paha tai vieraantunut/autenttinen. Tätä on kautta aikain kuultu muodossa: "kyllä se nykyajan nuoriso on..."

Silvast kirjoittaa verkossa itseään brändäävien teinien maailman olevan ”liian sliipattu ilman aitoa rosoisuutta, liian hyväksyvä ja keinotekoinen, liian epärealistinen ja samalla todella vahvasti sisäänpäin tuijottava." Lausunto antaa ymmärtää, että tämän epäaidon maailman toisella puolella olisi ´todellisuus´, joka on rosoinen, hyväksymätön ja aito, realistinen ja ulospäin suuntautunut. Tämä kuulostaa asenteelliselta eikä `oikean´ maailman aidommalle aitoudelle ole mitään perustetta. (jatkuu)


vastine 1/5

Ilmoita asiattomasta kommentista

Ylen kolumnissa "Kapinaton Biber-sukupolvi" Nokian yhteisömanageri Arttu Silvast analysoi tarkkanäköisesti nykyteinien sosiaalisen ympäristön - internetin ja televisioviihteen - vaikutuksia teini-ikäisten sukupolvi-identiteettiin. Hänen havaintonsa ja huolensa ovat paikallaan. Valtaosa teineistä ei ajaudu avoimeen ristiriitaan suomalaisen menestysuskosta ammentavan kulttuurin kanssa.


evvk

Ilmoita asiattomasta kommentista

Jotenkin toivoa herättävää, tavallaan, että kaikkien näiden planeettamme kriisien keskellä ihmisillä ja edes toimittajilla on aikaa lässyttää näin yhdentekevistä asioista. Kurt Cobain oli huumeisiin sortunut sekakäyttäjä ja viihdetaiteilija jota ennenkaikkea media kaipasi. Siksi hänestä kasvoi niin suuri - ja kaiken tietty kruunasi omin käsin onneen-itsemurha, jolla myytiin lehtiä enemmän kuin monellakaan. Silti hän oli vain yksi paperitähti muiden joukossa. Teki muutaman loistavan biisin, mutta huom - vain muutaman.

Joten jos joku nyt sitten rinnastaa itseään edesmenneeseen narkomaaniin ja muutaman hitin ihmeeseen, niin miksi se edes ylittää uutiskynnyksen?


Koska

Ilmoita asiattomasta kommentista

niitä jokuja on miljoonia. Kaikki tällainen kuvastaa aikakautta jossa elämme ja asioita, jotka ovat siinä vallalla. Jokin asia joka ei ole sinulle mitään, on joillekin toisille hyvin paljon enemmän, ja toisin päin. Nähdäkseni yhteiskunnallinen tai mediallinen pohdiskelu ja keskustelu ei koskaan ole turhaa. Esimerkiksi viimeinen lauseesi kuvastaa sitä miten itse näet "uutiset". En minäkään koe Justin Bieberiä tai edes Cobainia kiinnostavana, mutta mediakeskustelu on tärkeää, koska se vaikuttaa hyvinkin monella alueella. Ja pitää ottaa huomioon, että myös YLE on mediayhtiö, joka mielestäni tällaisia asioita reflektoidessaan tekee ihan fiksun teon. Ja saihan se sinutkin tänne kirjoittamaan. :)

Tuoreimmat aiheesta: Blogi

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä