Aselupamenettelyissä suurta vaihtelua
Metsästyksessä tarvittavien käsiaseiden lupamenettelyssä esiintyy nykyisin suurta vaihtelua. Myös aseluvista valittaminen on lisääntynyt viime vuosina huomattavasti; Itä-Suomessa määrä on tämän vuosikymmenen aikana viisinkertaistunut. Aseen hallussapitoluvan hakemiseen sisältyy myös vaikeutensa.
Käsiaseet on totuttu yhdistämään usein ampumaurheiluun. Pienikaliiberiset pistoolit ja revolverit ovat arkipäivää kuitenkin myös metsästyksessä; esimerkiksi pienpetojen luolapyynnissä käsiase on käytännössä välttämätön.
Käsiaseen saaminen metsästykseen ei kuitenkaan ole läpihuutojuttu. Lääkärinlausunnon ja viranomaishaastattelun lisäksi hakijan tulee toimittaa poliisille muun muassa todistus aktiivisesta harrastuneisuudestaan.
- Lain vaatima todistus on kirjallinen ja jonkun muun kuin hakijan kirjoittama. Sisällöltään ne ovat vaihdelleet. Jotkut esittävät saalispäiväkirjojaan, osalla on mukanaan metsätysseuran lausunto, ja ovatpa jotkut tuoneet valokuviakin saaliistaan lupahaastatteluun, komisario Risto Jääskeläinen Pohjois-Savon poliisista kertoo.
Vastuu siirtyy vapaaehtoisille
Ensi vuodeksi odotetun uuden lain myötä todisteluvastuu, eli käytännössä jopa satojen asiakirjojen vuosittainen kirjoittelu, on siirtymässä kokonaan vapaaehtoisvoimin toimivien riistanhoitoyhdistysten harteille. Tervon riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Jukka Korhosen mukaan asia ei ole aivan mutkaton.
- Tervolaisittain ajateltuna asia on kohtuullisen helppo, koska meillä on vain joitain satoja jäseniä ja jokainen tunnetaan henkilökohtaisesti. Mutta esimerkiksi kaupunkien riistanhoitoyhdistyksiin saattaa kuulua tuhansia jäseniä, eikä heitä varmastikaan kaikkia tunne. Se on varmasti ongelma.
Tervossa todistuksia on tähän saakka kirjoiteltu muutamia kymmeniä vuodessa. Isommissa yhdistyksissä kappalemäärä nousee helposti jopa satoihin. Tämä on monien vapaaehtoisten mukaan jo ajankäytöllisestikin melkoinen haaste.
Valitusten määrässä hurja nousu
Kiristyneiden aselupakäytäntöjen myötä myös lupapäätöksistä valittaminen on lisääntynyt. Viidessä vuodessa määrä on esimerkiksi Itä-Suomen kattavassa Kuopion hallinto-oikeudessa viisinkertaistunut.
Luvan saamisprosessi oli kunnan teknisenä johtajana toimivalle, riistanhoitotyötä pitkään tehneelle Korhosellekin erittäin hankala.
- Koin voimakasta vastustusta ja asenteellisuutta, ja luvan saminen kesti valituksineen puoli vuotta, mies muistelee.
Poliisi myöntää, että lupakysymykset ovat usein monitulkintaisia, ja linja voi olla eri puolilla maata hyvin epäyhtenäinenkin.
- Luparatkaisuun sisältyy aina harkintaa, ja koska me ihmiset olemme erilaisia, niin varmasti siinä kirjavuutta henkilöiden välillä on ollut, Jääskeläinen sanoo.
Harrastuksen toivotaan säilyvän
Tällä hetkellä esimerkiksi Pohjois-Savossa pienpetojen pyytäjiä on riistanhoitopiirin arvion mukaan tuhansia. Suomessa pienpetopyyntiin suorastaan kannustetaan, sillä siitä on hyötyä muun muassa luonnon alkuperäiseläimistölle. Metsästäjät toivovat, ettei arvokas harrastus kärsisi lain epäselvien soveltamisohjeiden vuoksi.
- Ainakaan se ei helpota tai edesauta sitä. Mutta toivottavasti se ei myöskään kohtuuttomalla tavalla näivetä sitä tai aiheuta haittaa, Korhonen vetoaa.
Tuoreimmat aiheesta: Savo
Malmikaivostoiminta polkaistiin Polvijärvellä ja Kaavilla
Australialaisyhtiö louhii Polvijärvellä maa-ainesta, josta rikastetaan Kaavilla kuparia, kultaa ja sinkkiä. Elinkeinoministeri sanoo korostavansa kaivosyhtiölle Suomen ympäristövaatimustasoa.
Minna Canthin kotitalon korjaustyöt alkoivat pakon edessä
Kanttilan omistava rakennusyhtiö joutui aloittamaan ulkoremontin, koska Kuopion kaupunki uhkasi yhtiötä mittavilla korvauksilla ja poliisitoimilla. Talon jatkokäyttö on kuitenkin yhä auki. Rakennusliike suunnittelee siihen asuntoja mutta talon kannatusyhdistys haluaisi rakennuksen edes osittain kulttuuriväen käyttöön.
Oikeus lievensi korvauksia paritusjutussa
Kuopiossa, Lahdessa ja Oulussa erotiikkaliikkeitä pitäneen yrittäjäkaksikon korvaukset puolittuivat hovioikeudessa. Käräjäoikeuden laajassa paritusjutussa antama vankeustuomio pysyi sen sijaan ennallaan.
Seitsemän uutta lähiliikuntapaikkaa nousee Itä-Suomeen
Valtio rahoittaa itäsuomalaisten liikuntapaikkojen rakentamista 800 000 eurolla tänä vuonna. Tuen avulla kolmen maakunnan alueelle nousee seitsemän uutta lähiliikuntapaikkaa.
Sukkia ja paperia myymällä luokkaretkelle
Alakoululaisten konstit luokkaretkirahojen keräämiseen ovat kirjavia. Kuopiossa kaupunki ei tue retkiä vaan oppilaiden on hoidettava rahoitus itse.
Kesäinen risteily sisävesillä houkuttelee
Kuopio-Savonlinna-laivareitille tavoitellaan tänä kesänä 4000 matkustajaa. Laivayhtiön mukaan ennakkovarauksia on tehty varsin hyvin ja risteilyjen yhteyteen on kehitetty myös oheisohjelmaa ja -retkiä.
Kalansyönnin hyödyt peittoavat ympäristömyrkkyjen haitat
Paljon kalaa syövä ammattikalastaja kuolee sydän- ja verisuonitauteihin harvemmin kuin muu väestö. Kaloista elimistöön kulkeutuvat ympäristömyrkyt eivät näytä vaikuttavan kuolleisuuteen.
Honka todellinen painajainen KuPSille
Tim Väyrysen kauden avausosuma takasi Hongalle voiton fyysisessä taistelussa.
Äidit, akat ja povipommit pääosassa
Haaveiden naiset ja arjen akat ovat esillä Lapinlahden taidemuseon torstaina avautuvassa kesänäyttelyssä. Museoon on koottu näyttely Tapani Kokon sekä usean ITE-taiteilijan naisaiheisista kuvista ja veistoksista.
Ikealla Kuopiossa väljä avajaispäivä
Itä-Suomen ensimmäinen ja Suomen viides Ikea avasi ovensa torstaina ilman ruuhkia. Ikea ja sen kylkeen pian valmistuva kauppakeskus Ikano kampeavat kaupan painopistettä Kuopion etelälaidalle. Kuopion keskustan vetovoimaan uskotaan silti.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.