Asentohuimaushoidosta löytyi apu lukihäiriöön
Korvan tasapainoelimiin vaikuttavalla asentohuimaushoidolla on saatu apua lasten lukihäiriöihin. Hoidon avulla korvien kaarikäytäviin liikkuneet kalkkihiukkaset siirtyvät pois, jolloin muun muassa silmänliikkeen häiriöt korjaantuvat. Tamperelaisen dosentin kehittämää hoitoa on kokeiltu muun muassa Lempäälän ja Ylöjärven kouluissa. Tulokset ovat olleet näkyviä.
Viidesluokkalaisella Joona Voutilaisella on todettu hahmotushäiriö, joka vaikeuttaa pojan lukemista. Nyt Joona on vuoden ajan tehnyt asentohuimaushoitoharjoituksia - ja hyvin tuloksin.
- Lukeminen on ainakin parantunut. Ennen rivit hyppivät, harjoitusten jälkeen ne eivät enää hyppineet. Pystyin lukemaan tekstiä rivi riviltä.
Myös äiti, Katja Voutilainen, näkee pojassaan muutoksia.
- Joonan keskittyminen on parantunut, hän ei kiukuttele niin paljoa ja luetunymmärtäminen on parantunut ihan selkeästi.
Taustalla sattuma
Sääksjärven koulussa Lempäälässä asentohuimaushoitoa on tehty noin sadalle oppilaalle. Asentohuimauksesta kärsivälle lapselle tehdään lukunopeustesti ennen ja jälkeen hoidon. Itse hoidossa lapsi kääntyy makuullaan eri asentoihin viidentoista minuutin ajan.
- Kaikilla on lukuvirheet vähentyneet ja osalla poistuneet kokonaan. Suurimmalla osalla myös lukunopeus paranee. Kun tasapaino saadaan korjattua, niin kyllä se vaikuttaa myös siihen keskittymiseen. Pystyy paremmin keskittymään siihen olennaiseen ja siihen mitä on tekemässä. Myöskin motoriset taidot paranevat kun se tasapaino hyvin olennaisesti vaikuttaa myös niihin, kertoo koulun terveydenhoitaja Hanna Suutari.
Asentohuimaushoito kehitettiin alun perin auttamaan potilaita, jotka kärsivät huimauksesta ja tasapainovaikeuksista. Se, että hoidolla huomattiin saatavan apua myös lukihäiriöön, oli hoidon kehittäjän dosentti Tapani Rahkon mukaan sattumaa.
- Potilaat rupesivat sanomaan, että otitko valoverhot pois, kun tuli niin kirkasta. Seuraavalla kerralla käydessään kertoivat, että Aamulehteä on helpompi lukea, jolloin loppu oli varsin suoraviivaista, Rahko kertoo.
Apua myös muihin vaivoihin
Hoitomuoto sai alkuun ihmetteleviä naurahduksia, mutta nyt sen tehoon jo uskotaan. Myös Katja Voutilainen suhtautui hoitoon aluksi epäillen.
- Oikeasti, minä en uskonut tähän, mutta nyt on pakko uskoa, Voutilainen sanoo.
Tapani Rahko kertoo, että hoitomuodon kehittämistä jatketaan. Tekniikalla voidaan saada apua myös muun muassa migreeniin, kuukautiskipuihin ja ummetukseen.
Tuoreimmat aiheesta: Tampere
Pirkanmaan maisema-alueet inventoidaan
Pirkanmaan valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden joukkoon etsitään kesällä uusia kohteita.
Mökkeilijä ei ajattele omaa rantaa pidemmälle
Oman mökkirannan kunto ja kohtalo kiinnostavat kaikkia, mutta harva jaksaa huolehtia rantaan kytkeytyvän suuremman vesistön tilasta. Väkeä valistetaan nyt ajattelemaan vesiasioissa kauaskantoisemmin.
Kadonnut tamperelaismies löytyi
Kadonneeksi ilmoitettu Pentti Rantanen löytyi Turusta.
Köyhäkin pääsee kunnallisvaaliehdokkaaksi
Puolueet hakevat kiihtyvään tahtiin ehdokkaita syksyn kunnallisvaaleihin. Yle Tampere sai yleisöltä pyynnön selvittää, onko köyhällä asiaa valtuustoon.
Väitös: Sijoittaminen nostaa itsetuntoa
Sijoittaja ei hae ainoastaan korkeinta mahdollista rahallista tuottoa. Voitoiksi lasketaan myös hauska ajanviete ja itsetunnon kohoaminen onnistuneiden sijoitusten myötä, todetaan tuoreessa väitöksessä.
Betoniautot saartoivat rattijuopon Ylöjärvellä
Koululaislapset joutuivat perjantaiaamuna väistelemään traktoria, jonka päihtynyt kuljettaja ohjasi bussipysäkille.
Viisisataa tahtoi mukaan TT:n Les Misérablesiin
Tampereen Teatteri antoi kaikille halukkaille mahdollisuuden hakea mukaan syksyllä 2013 ensi-iltansa saavaan Les Misérables -musikaaliin. 1800-luvun ranskalaisiin tunnelmiin pyrki viisisataa esiintymishaluista.
Poliisi kaipaa tietoja kadonneesta tamperelaismiehestä
63-vuotiaasta tamperelaisesta Pentti Rantasesta ei ole kuultu tiistai-illan jälkeen.
Insinöörejäkin tarvitaan vuokratyöläisiksi
Taloudellisesti epävarmoina aikoina työnantajat eivät palkkaa vakituista työvoimaa. Henkilöstövuokrausfirmat sijoittuvatkin nyt korkealle esimerkiksi Kauppalehden nopeimmin kasvavien yritysten listalla.
Tampereella sytytelty tulipaloja
Lämmin ilma on saanut aikuiset liikkeelle ja yö on ollut hätäkeskuksessa kaiken kaikkiaan kiireinen.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.