Asiakkaiden turvallisuus tärkeintä kuninkuusraveja järjestäessä
Kuninkuusravien järjestystä valvoo tänä kesänä yli sata järjestysmiestä. Tapahtuman turvallisuudesta ja järjestyksestä vastaava Ismo Korhonen tietää onnistuneensa työssään, kun palautetta ei tule.
Kuninkuusravien turvallisuuteen on kiinnitetty tänä vuonna erityistä huomiota. Raveihin odotetaan Mikkelissä jopa 50 000 kävijää.
Järjestäjille asiakkaiden turvallisuuden takaaminen on haaste, kun kävijämäärät yltävät tällaisiin lukemiin. Suurien ihmismäärien kokoontuessa samaan paikkaan vahinkoja tapahtuu helposti.
Tänä vuonna järjestelyissä on panostettu etenkin kulkureittien ja sisäänkäyntien turvallisuuteen.
- Totta kai otetaan huomioon, että suuria ihmismassoja liikkuu. Alue pitää suunnitella siten, ettei siellä ole mitään sumppuja, ja ettei ihmiset tallaudu toistensa jalkoihin, tapahtuman turvallisuudesta ja järjestyksestä vastaava Ismo Korhonen kertoo.
Järjestelyissä myös kaupungilta apua
Turvallisuusjärjestelyjä on mietitty usealta kantilta. Asiakkaiden lisäksi eläinten, irtaimiston ja alueen turvallisuudesta vastaa ravien aikana omat vastuuhenkilönsä.
Tapahtumassa toimii kaiken kaikkiaan 135 järjestysmiestä ravien aikaan. Urheilupuistossa järjestettävää iltatapahtumaa valvoo puolestaan 45 järjestysmiestä. Myös viranomaisten kanssa tehdään yhteistyötä.
- Poliisi on niin sanotusti minun käsikynkässä, Korhonen vitsailee.
Myös kaupunki varautuu raveihin vahvistamalla lääkäripäivystystä. Lääkäripäivystyksestä huolehtii virka-ajan ulkopuolella ja viikonloppuisin sairaanhoitopiiri sekä arkipäivisin seudullinen sosiaali- ja terveystoimi.
Myrskyä voi olla odotettavissa muualtakin kuin hevosten kavioista
Hyvästäkin suunnittelusta huolimatta yllätyksiä voi aina sattua. Ismo Korhonen myöntää, että esimerkiksi ärhäkkä keli voi päästä yllättämään.
- Olemme pelastuslaitoksen kanssa yrittäneet arvioida, mitä alueelle voisi iskeä ja millä tavoin. Olemme esimerkiksi miettineet, miten myrskyn sattuessa reagoidaan.
Korhonen ei ole kuitenkaan huolissaan. Ravitapahtumat ovat hänen mukaansa luonteeltaan sen verran rauhallisia, ettei mitään kovinkaan radikaalia pitäisi sattua.
Samaa hän ajattelee myös ravien jälkeen Urheilupuistossa pidettävästä iltatapahtumasta. Sielläkin perusasioille pärjättäneen, kuten liikenteen sulkemisella lähialueelta tapahtuman ajaksi.
Vaikka yllätyksiä ei satu, kiirettä pitää kuitenkin sen verran, ettei Korhosella jää aikaa ravien seuraamiseen.
- Viime vuoden St. Michelistä en ehtinyt töiden takia nähdä muuta kuin päälähdön, Korhonen paljastaa.
Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Savo
Mikkeliläiset ylioppilaat kertovat helpottuneina: "Nyt on helppo hymyillä"
Etelä-Savossa ylioppilaaksi kirjoitti tänä keväänä 765 ylioppilasta. Kaikista eniten uusia ylioppilaita valmistui maakunnassa Mikkelin lukiosta, yhteensä 247 ylioppilaan verran.
Seikkailijaprofessorin päiväkirjasta: Jakki-härän lanta pitää lämpimänä
Professori Mika Sillanpää on matkalla kohti määränpäätään Tiibetissä. Sillanpään tarkoitus on kerätä erityisesti jokivedestä näytteitä ilmastonmuutostutkimusta varten. Yle Etelä-Savo seuraa noin kuukauden mittaista tutkimusmatkaa vaihe vaiheelta.
Liikenneviraston uusi pomo: "Tiehankkeiden uudelleenarviointi ymmärretty täysin väärin"
Pääjohtaja Antti Vehviläinen vakuuttaa, että esimerkiksi 5-tie Mikkelin ja Juvan välillä korjataan uuteen linjaukseen kuten on suunniteltu. - Mutta ajankohta on täysin eduskunnan käsissä.
Onnettomuus oli jo toinen kuukauden sisään samalla voimalinjatyömaalla
Onnettomuudessa loukkaantui kaksi puolalaista ja yksi suomalainen.
Joroinen haluaa kuntaliitoksen - "Tupajäärät kirjoittelee, mutta pitää muistaa mitä vuosilukua eletään"
Joroisten kunta on tekemässä täyskäännöstä. Pitkään itsenäisyyttään vakuutellut Joroinen haluaa tuoreen linjauksen mukaan mukaan Keski-Savon suurkuntaan, joka rakentuisi Varkauden ympärille.
Lehdistön lakon uhka peruuntui
Lakko olisi koskenut 2 300 toimittajaa.
Jouni Backmanin välitodistus hallitukselle: Arvosana 8
Ministeripestiä vaille jäänyt savonlinnalainen kansanedustaja Jouni Backman kiittelee Maria Guzenina-Richardsonia ja Jukka Gustafssonia ja antaa väistyville arvosanaksi 9. Backmanin mukaan SDP:n pitää terävöittää linjaansa.
Urpilainen nosti hallitukseen Pia Viitasen ja Susanna Huovisen
Krista Kiuru sai opetusministerin salkun. Väistymään joutuvat Maria Guzenina-Richardson ja Jukka Gustafsson.
Hienosteluruokaa, lettuja, pastaa, leivonnaisia - Etelä-Savossa monipuolinen ravintolapäivä
Yhden päivän ravintoloissa kerätään varoja hyväntekeväisyyteen, koululaisten reissuihin tai kokataan vain kokkaamisen riemusta.
Puominosturi kaatui Mikkelissä - kolme toimitettu hoitoon
43 metriä korkea puominosturi kaatui perjantaiaamuna.
