Talous |

Asiantuntija: Maksukortit poistuvat – pian maksetaan jääkaapilla

– Käteinen säilyy maksuvälineenä pidempään kuin muovikortit. Meillä pitää aina olla jokin raha, jonka näemme konkreettisesti, sanoo asiantuntija Pekka Puustinen.

Henkilö maksamassa luottokortilla kaupan kassalla.
Kuva: Yle

Perinteiset maksukortit katovat lompakoista mahdollisesti jo viiden vuoden sisällä ja korvautuvat muilla tavoilla maksaa ostoksista. Suomen pankin maksufoorumissa tänään puhunut asiantuntija, kauppatieteiden tohtori Pekka Puustinen Tampereen yliopistosta ei pidä maksukorttia riittävän turvallisena maksuvälineenä. 

– Meillä on nykyään niin hirvittävä määrä erilaisia kortteja lompakossa, että en näe sitä missään tapauksessa parhaana saati turvallisena tapana maksaa. Nykytekniikalla saadaan aikaan paljon korttimaksamista turvallisempia tapoja hoitaa laskuja,  Puustinen sanoo.

Puustisen mukaan korttimaksamisen korvaa tulevaisuudessa miltei mikä tahansa väline.

– Se voi olla puhelin, se voi olla kello, se voi olla esimerkiksi auto. Maksaminen voi tapahtua myös esimerkiksi jääkaapilla. Tällöin jääkaappi tilaa sinulle tarvittaessa maitoa, kun se on lopussa ja jääkaappi hoitaa maksamisen, Puustinen arvioi.

– Kaiken taustalla on tietysti sopimus. Se voi olla korttisopimus,  mutta kortti itsessään ei ole arvokas.

Puustinen arvelee, että korttimaksamisen päivät ovat loppusuoralla jo muutaman vuoden kuluttua.

– Se riippuu siitä, miten nopeasti Visa ja Mastercard luopuvat korteista, mutta kyllä meillä on hyvin erilainen tilanne jo viiden vuoden kuluttua.

Käteiselle rahalle Puustinen povaa paljon ruusuisempaa tulevaisuutta.

– Käteinen aiheuttaa kaupoille kymmenien miljardien kulut, mutta uskon sen silti säilyvän  ikäänkuin fossiilina. Meillä pitää aina olla jokin raha, jonkä näemme konkreettisesti. Ei käteisellä ole oikeastaan enää juuri merkitystä suuren mittakaavan liiketoimissa, mutta uskon, että käteinen säilyy pidempään kuin esimerkiksi muovikortit, Puustinen sanoo.

Tuoreimmat aiheesta: Talous

Pääuutiset

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä