"Niinistö tekee presidentinvaalihistoriaa"
Tietokirjailija, kolumnisti Risto Uimonen pitää Sauli Niinistön tiistaista ilmoitusta ryhtyä kokoomuksen presidenttiehdokkaaksi tarkkaan laskelmoituna. Uimosen mielestä Suomessa ei ole ennen nähty vastaavanlaista presidenttiehdokkaaksi ilmoittautumista kuin minkä Niinistö teki.
Uimonen pitää poikkeuksellisena sitä, että helsinkiläisessä rantakahvilassa aamupäivällä pidetystä tiedotustilaisuudesta puuttui kokoomuksen puoluejohto täysin.
- Siellä oli yksinäinen mies, joka veti rooliaan. Tämä on hyvin tarkkaan laskelmoitu ja ajateltu, miten tässä menetellään, Uimonen sanoi Ylen TV1:n Päivän kasvo -ohjelmassa tiistai-iltana.
Perinteisesti puolueiden presidenttiehdokkaat tai ehdokasehdokkaat on asetettu siten, että näyttävä joukko on käynyt pyytämässä ehdokasta. Nyt tätä lähetystöä ei nähty. Uimonen katsookin, että Niinistö ei ole tässä vaiheessa vielä puolueensa ehdokas, vaan hän on liikkeellä yksityishenkilönä.
- Niinistö rakentaa kampanjaa ruohonjuuritasolta ja pyrkii kokoamaan kansanliikettä ja kokoomus tulee sitten osaksi kansanliikettä. Tässä haetaan todella laajaa kannatuspohjaa, mistä on osoitus juuri avatut Niinistön nettisivut, missä ihmiset voivat ilmoittaa tukensa Niinistölle. Tässä tehdään presidentinvaalihistoriaa, Uimonen hehkutti.
Niinistön ja Kataisen välit puhuttavat
Niinistön ja pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) kireistä väleistä on spekuloitu julkisuudessa paljon. Välirikon on arveltu alkaneen Kataisen tekemästä ”isänmurhasta”, kun hän ei kelpuuttanut Niinistöä edellisen hallituksen ministeriksi.
Kun kokoomuksen ydinjohto tiesi Niinistön ratkaisusta muutaman viikon ajan, Uimosen mukaan se kertoo siitä, ettei Niinistön ja Kataisen välillä ole merkittäviä kahnauksia.
- Ehkä he eivät ole kavereita keskenään, mutta minun käsittääkseni heillä on toimivat puhevälit, Uimonen sanoi.
Kokoomuksen tavoite saada puolueelle pääministerin paikan lisäksi toiseksi merkittävin tehtävä yhdistää Kataista ja Niinistöä. Uimosen mielestä molempien miesten etujen mukaista on, että Niinistöstä tulisi seuraava presidentti.
Demareilla ja keskustalla mietinnän paikka
Muut puolueet joutuvat Uimosen mukaan miettimään nyt tarkkaan ehdokasasettelua, kun todellinen kansan ykkösehdokas asettui ehdolle. Hän ei kuitenkaan katso, että Niinistö olisi vetänyt SDP:ltä ja keskustalta maton alta, sillä kaikki pohjimmiltaan olettivat, että Niinistö lähtee ehdolle.
SDP:n mahdollisena ehdokkaana pidetyn eduskunnan puhemiehen Eero Heinäluoman heikkoudeksi Uimonen näkee sen, ettei hän ole kovin suuri kansan suosikki: häntä on pidetty SAK:n etäispäätteenä ja poliittisena pelurina. Uimosen mukaan uusi rooli antaa hänelle kuitenkin mahdollisuuden nousta päivänpolitiikan yläpuolelle.
Oppositiopuolue keskustan Uimonen katsoo olevan pahoissa vaikeuksissa, koska Kreikan kriisi on syönyt puolueen kannatuksen eikä ole tiedossa, lähteekö talouskomissaari Olli Rehn ehdolle.
Tuoreimmat aiheesta: Talous
Uusi demokratia ohitti Syrizan kannatusmittauksissa
Viiden kannatusmittauksen mukaan säästöpakettia tukevan Uuden demokratian kannatus on 25,6 - 27,7 prosenttia ja säästöohjelmaa vastustavan Syrizan 20,1 - 26,0 prosenttia.
Espanjan ongelmapankki tarvitsee yli tuplaten enemmän valtiontukea
Bankian yhä pahenevat ongelmat antavat ikävän signaalin Espanjan pankkien tilasta. Pankki oikaisi myös viime vuoden tulostietojaan: reilun 300 miljoonan euron voiton sijasta Bankia tekikin kolme miljardia euroa tappiota.
UPM löysi saksalaisostajan Albbruckin paperitehtaalle
UPM sulki kannattamattoman Albbruckin paperitehtaan tammikuussa. Nyt tehtaalle on löytynyt ostaja Saksasta.
EU vie Argentiinan WTO:n tutkittavaksi
EU:n mukaan Argentiinan tuontilisenssijärjestelmä on kansainvälisen kaupan sääntöjen vastainen ja haittaa EU:n vientiä. EU:n lisäksi 19 muuta maata on huolestunut rajoituksista.
Finnairin ja SLSY:n neuvonpito venyy ensi viikkoon
Finnairin sekä lentoemäntien ja stuerttien neuvottelut ovat tältä viikolta päättyneet tuloksettomina. Ensi viikolla yritetään taas sopia työntekijöiden siirrosta uuteen yhteisyritykseen.
Sunny Car Center maksaa yli 8 miljoonaa Kirstulan maasta
Hämeenlinna myy maa-alueen suunnitellulle autokauppakeskukselle miljoonakaupalla. Maakauppa kertoo toteuttajien uskosta suurhankkeen onnistumiseen. Keskus valmistuu aikataulussa, vakuuttaa toimitusjohtaja.
Malmikaivostoiminta polkaistiin Polvijärvellä ja Kaavilla
Australialaisyhtiö louhii Polvijärvellä maa-ainesta, josta rikastetaan Kaavilla kuparia, kultaa ja sinkkiä. Elinkeinoministeri sanoo korostavansa kaivosyhtiölle Suomen ympäristövaatimustasoa.
Johtajan keskipalkka lähes 10 miljoonaa dollaria Yhdysvalloissa
AP:n selvityksen mukaan keskimääräinen amerikkalainen toimitusjohtaja ansaitsi 9,6 miljoonaa dollaria eli 7,6 miljoonaa euroa viime vuonna. Uusi laki antaa osakkeenomistajan torpata palkankorotukset.
Väitös: Sijoittaminen nostaa itsetuntoa
Sijoittaja ei hae ainoastaan korkeinta mahdollista rahallista tuottoa. Voitoiksi lasketaan myös hauska ajanviete ja itsetunnon kohoaminen onnistuneiden sijoitusten myötä, todetaan tuoreessa väitöksessä.
Finanssialan fuusiossa syntyi LähiTapiola
Uusi yhtiö kertoi nimensä perjantaina. Lähivakuutuksen ja Tapiolan yhdistymisessä syntyy 4 000 työntekijän finanssikonserni.
