Asiantuntija: Norjalaiskoneen onnettomuus hyvin poikkeuksellinen
Ilmailun johtava tutkija Ismo Aaltonen Onnettomuustutkintakeskuksesta sanoo, että norjalaiskoneen putoaminen on hyvin poikkeuksellinen tapaus. Aaltosen mukaan onnettomuudelle mahdollisia syitä voivat olla esimerkiksi vuoreen törmääminen tai turbulenssiin joutuminen.
Aaltosen mukaan vastaavat lento-onnettomuudet ovat länsimaissa erittäin harvinaisia.
- Aasiassa, Afrikassa sekä Etelä-Amerikassa tapauksia on hieman enemmän, Yle Uutisten haastattelema Aaltonen toteaa.
Ilmailuonnettomuuksien tutkija mainitsee, että koneen hätälähettimet ovat voineet esimerkiksi hajota voimakkaassa törmäyksessä eivätkä siksi lähetä signaalia.
Aaltosen mukaan koneen putoamiselle voi olla useita mahdollisia syitä, ja varmuutta asiasta on mahdoton saada ennen kuin koneen mustat laatikot löydetään.
Turmalle löytyy monia mahdollisia syitä
Esimerkkeinä mahdollisista putoamissyistä Aaltonen mainitsee vuoreen törmäämisen tai sen, että kone olisi mahdollisesti hajonnut jo ilmassa. Hänen mukaansa on mahdollista, että syystä tai toisesta koneella on ollut väärä lentokorkeus tai lentokohta onnettomuuden sattuessa ja kone on törmännyt vuoreen.
Aaltonen muistuttaa, että koneissa on kuitenkin laitteita, jotka ilmaisevat maastossa olevista esteistä, kuten vuorista, äänimerkein sekä näyttöruudulla.
- Voi myös olla mahdollista, että kone on hajonnut ilmassa. Aiemmin on ollut tapauksia, joissa Hercules-koneen siivet ovat katkenneet koneen joutuessa turbulenssiin, Aaltonen toteaa.
Kone ja siinä oleva laitteisto on kuitenkin suunniteltu kestämään myös ankaria sääolosuhteita.
Onnettomuuden syy voi jäädä arvoitukseksi
- Varmuus onnettomuuden syistä saadaan vasta, mikäli koneen niin kutsutut mustat laatikot löydetään, Aaltonen toteaa.
Mustien laatikoiden avulla onnettomuustutkijoiden on mahdollista kuulla ohjaamossa käydyt onnettomuutta edeltävät keskustelut sekä saada tietoja lennon tapahtumista.
Voi myös olla, että mustia laatikoita ei löydetä, jos niissä ei ole lähettimiä ja olosuhteet maastossa ovat hyvin haasteelliset, Aaltonen kertoo.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Pyhäjoella riehuvan maastopalon leviäminen hallinnassa
Pyhäjoella Pohjois-Pohjanmaalla palaa maastoa viiden kilometrin matkalla.
Maitokolmion kiistaan ratkaisu torstaina?
Tiistaina alkanutta Maitokolmion Toholammin meijerin työkiistaa koskevat neuvottelut alkavat torstaina. Osapuolet sopivat keskiviikkoiltana, että pöytään istutaan kello kymmenen. Työnantajapuolen näkemyksen mukaan työt alkavat täydellä vahvuudella. Työntekijäpuolen mukaan työt alkavat ehdollisesti.
Kalske: Syyttäjien koulutus ei syynä Gumball-kaahareiden sakotuksen kiemuroihin
Kotkan Meripäivillä laittomuuksiin syyllistyneille tuomiot saatiin parissa tunnissa tapahtuneesta, mutta poliisi, syyttäjä ja tuomioistuimet olivat sopineet etukäteen oikeudenkäyntien järjestämisestä pikapikaa.
Isien tukemiseen pitää panostaa enemmän
Myös isä tarvitsee tukea, kun perhettä kohtaa synnytyksen jälkeinen masennus. Isää pitää tukea yhtä paljon kuin äitiä, jo neuvoloissa, muistuttavat perheitä auttavat järjestöt.
Venäläiset mökkinaapurit herättävät ristiriitaisia tunteita
Osa suomalaisista toivoo venäläisten asukkaiden tuovan kuihtuviin kyliin palveluita ja elämää. Toiset taas pelkäävät kulttuurierojen tuovan mukanaan ongelmia.
Pakastevihannekset veivät Seijan viikoksi sairaalaan
Raahelainen Seija Hänninen söi kaksi viikkoa sitten pakastekasviksia, joiden seassa oli datura-rikkakasvin siemenkotia. Oireet olivat rajuja: tajuttomuutta, hallusinaatioita ja kouristuksia. Viikon sairaalareissun aikana oireiden syytä ei tunnistettu.
Pakasteselvitys paljastaa, kuinka tarkasti kauppa asiakkaitaan seuraa
SOK selvitti mahdollisesti vaarallisia pakastevihanneksia ostaneet Eviran luvalla. Selvitys oli tietosuojan kannalta osittain ongelmallinen, sanoo tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio. Kauppaketjut keräävät asiakkaistaan tietoa yksittäisten tuotteiden tarkkuudella.
Maitokolmion lakossa löytyi neuvotteluhalukkuutta
Osapuolet sopivat periaatteellisesta valmiudesta istua neuvottelupöytään torstaiaamuna. Osapuolilla on näkemyseroja jopa lakossa olevien työntekijöiden määrästä.
Paroc säästää tehtaan lakkautuksella kymmeniä miljoonia
Paroc olisi voinut jäädä Lappeenrantaan, mikäli vuokranantaja Nordkalkin kanssa olisi saatu neuvoteltu pitkäkestoinen ja edullisempi jatko vuokrasopimukselle. Tehtaan siirto uudelle tontille Lappeenrantaan maksaisi Parocin toimitusjohtajan mukaan saman verran kuin uuden perustaminen.
Evira: Vihannesmyrkytyksiä voi olla enemmänkin
SOK on viikko sitten vetänyt kaupoista Rainbow-merkin Ruokaisat pannukasvikset -pakastevihannessekoituksen siinä olevan datura-rikkakasvin eli hulluruohon takia. Myrkytystietokeskuksen mukaan oireita saaneita on kuusi.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.