Kotimaa |

Asiantuntijat: Sähköautot voivat yleistyä nopeasti

Sähköyhtiöt avasivat keskiviikkona uusia latauspaikkoja sähköautoille Helsingin keskustassa ja Espoossa. Ensi vuoden alussa sähköauton voi ladata myös Turussa, Tampereella ja Oulussa. Periaatteessa sähköautot voivat yleistyä nopeastikin.

Sähköjohtoa asetellaan sähköauton töpseliin.
Ensimmäinen Helsingin Energian sähkäauton latauspaikka avattiin Helsingissä joulukuussa 2009. Kuva YLE Kuva: YLE

Ensimmäinen sähköauton latauspaikka oli Helsingin Energialle suuri mediatapahtuma. Samaan aikaan kilpailija Fortum avasi kaikessa hiljaisuudessa kuusi latauspistettä naapurikaupungissa.

Sähköauto näyttäisi siis sittenkin tulevan, ja nyt asiasta uskalletaan jo puhua julkisestikin.

- Sähköautot yleistyvät. Pidemmän päälle se on kaikkein yleisin autotyyppi. Kysymys kuuluu, millä aikataululla. Se on kiinni siitä, miten kustannustaso kehittyy, että ihmiset katsovat edulliseksi hankkia sellaisen, sanoo sähkötekniikan proessori Matti Lehtonen TKK:sta.

Sähköauto tai sähkön ja polttomoottoriauton yhdistelmä, eli hybridi ei tähän mennessä ole hintansa puolesta houkutellut. Sähköautoa ei verottajakaan kohtele lempeästi: sähköautosta joutuu pulittamaan dieselveron.

Autoteollisuus anoo armoa verottajalta

- Me toivommekin, että verotuksen kautta saataisiin vielä uusia ratkaisuja, joilla auton hankintaa voitaisiin verotuksen kautta tukea niin, että hintaero uuteen tekniikkaan pienentyisi, kertoo toimitusjohtaja Vesa Tikka Maan Autosta.

Sähköauton akkukin maksaa helposti tänä päivänä monin verroin enemmän kuin moottori, mutta uudet ja tehokkaat mallit ovat jo nähneet päivänvalon laboratorioissa.

Suomikin on kehityksessä mukana. Työ- ja elinkeinoministeriön selvityksen mukaan sähköajoneuvoklusteri on kuitenkin vasta muotoutumassa.

Ensi vuonna alan arvo on noin 200 miljoonaa euroa. Joka tapauksessa Suomella on merkittävä rooli arvioi professori Lehtonen.

Sähköyhtiöt vielä varovaisia

Sähköautojen yleistyminen tietäisi sähköyhtiöille rahaa, joka tähän saakka on mennyt öljy-yhtiöiden taskuihin. Helsingin Energian toimitusjohtaja Sepoo Ruohonen ei usko, että sähkön myynti auton polttoaineena olisi sähköyhtiön kannalta taloudellisesti kovin merkittävää.

- Ei tässä minusta ole kysymys mistään valtavista voitoista. Kyse on siitä, että sähköyhtiönä haluamme olla ilmastonmuutoksessa mukana. Mutta totta kai meillä on intressi ottaa oma osamme tästä sähkönmyynnin kautta, toteaa toimitusjohtaja Ruohonen.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä