Asiantuntijat: Talouskriisi syvenee talven tullessa
Markkinat pettyivät Euroopan keskuspankin pääjohtaja Mario Draghin eiliseen puheeseen, sillä siinä ei ollut konkretiaa, arvioivat asiantuntijat. Vaikeudet jatkuvat vielä ainakin vuoden, otaksuu Yle Radio 1:n Ykkösaamussa vieraillut Pasi Holm Pellervon taloustutkimuksesta.
Euroopan keskuspankki ilmoitti eilen torstaina alkavansa jossain vaiheessa ostaa tietyilllä ehdoilla kriisivaltioiden lyhytaikaisia joukkolainoja. Aikaisemmin se on ostanut 10 vuoden lainoja.
- Luettavissa on, että järeät aseet ovat ainakin suunnitteilla. Markkinat pettyivät, sillä ei saatu konkreettista ilmoitusta, että aseet otetaan välittömästi käyttöön. Ikään kuin kutsuttaisiin hienolle illalliselle, mutta tarjotaan vain alkupaloja, vertaa Handelsbankenin pääekonomisti Tiina Helenius Yle Radio 1:n Ykkösaamussa.
- Kenen on yhteisvastuu, EKP:n vai poliittisen järjestelmän, kenelle jää riski, kysyy Juhana Aunesluoma, Helsingin yliopiston Eurooppa-tutkimuksen verkoston johtaja.
Ikään kuin kutsuttaisiin hienolle illalliselle, mutta tarjotaan vain alkupaloja.
Pallo on poliittisilla toimijoilla niin kriisimaissa kuin euroalueella laajemminkin. Onko edes mahdollista, että EKP toimisi ns. pahana poliisina?
- Poliittisen järjestelmän on ratkaistava tämä ja kasvatettava kapasiteettia. Suomen on annettava väliaikaiselle mekanismille lisää takuita tai jotenkin muuten tämä on ratkaistava, Pellervon taloustutkimuksen toimitusjohtaja Pasi Holm sanoo.
- Ongelmaa ei saa sysätä harmaalle alueelle demokratian ulkopuolella, Holm korostaa.
"Kriisi syvenee talven aikana"
Handelsbankenin Tiina Heleniuksen mukaan tärkeä kysymys on se, onko EKP:n johtokunta yhtä mieltä keinojen suhteen.
- Tämä on tärkeä asia markkinoille, etenkin Saksan edustajien kanta, Helenius kuvailee.
- On pelkoa, että kaikki maat eivät sitoudu talouskuriin, siksi saksalaisten haluttomuus on ymmärrettävää, Helenius aprikoi.
Asiantuntijoiden mukaan tulevaisuus vaikuttaa suomalaisten kannalta vaikealta.
- Kriisi syvenee talven aikana, valitettavasti. Suomen talouskehitys menee huonompaan suuntaan, tätä jatkunee vuoden verran, Pellervon taloustutkimuksen toimitusjohtaja Holm kuvailee.
- Suomen on varauduttava siihen, että kriisi maksaa konkreettisesti, Juhana Aunesluoma Helsingin yliopistosta komppaa.
Hän kaipaa selkeää tietoa siitä, mitkä ovat Suomen tavoitteet EU:ssa, tavoitteet, joiden vuoksi ponnistuksiin ryhdytään.
Tuoreimmat aiheesta: Talous
Pori tekemässä lisäsäästöjä jo 2013 - talouteen tiukka linja
Porin kaupunginhallitus käsittelee maanantaina uusia säästökohteita - 4,6 miljoonan euron arvosta. Uuden henkilöstön palkkaamisessa ollaan jatkossa hyvin pidättyväisiä.
Nokian irtisanomisten seurauksiin rakennemuutosrahaa
Pirkanmaa saa runsaan miljoona euroa Nokia-lähtöisen rakennemuutoksen hallintaan. Työ- ja elinkeinoministeriön myöntämä äkillisen rakennemuutoksen hallintaan tarkoitetut rahat tullaan käyttämään mm. Mediapolis-hankkeen käynnistämiseen ja henkilöstön uudelleenkoulutukseen.
Areva kutoo alihankintaverkostoaan
Yhtiö on tehnyt 20 yrityksen kanssa aiesopimuksen, joka saattaa tuoda Suomeen tilauksia myös Arevan ulkomailla olevista kohteista.
Kirvesniemen vetämä Karhu Ski haettu konkurssiin Kiteellä
Harri Kirvesniemen johtama suksitehdas Karhu Ski on haettu konkurssiin Kiteellä. Konkurssihakemus on jätetty Pohjois-Karjalan käräjäoikeudelle keskiviikkona.
Häätöuhan alla eläville köyhille hengähdystauko Andalusiassa
Itsehallintoalueella on voimassa uusi laki, joka mahdollistaa asuntojen ottamisen haltuun kolmen vuoden ajaksi. Keskushallinto tutkii käytännön laillisuutta.
Karelia Upofloor harkitsee tuotantonsa lopettamista Kuopiossa ja Joensuussa
Yhtenä vaihtoehtona on tuotannon lopettaminen joko Kuopiossa, Tuupovaarassa tai molemmissa. Yhtiö irtisanoi henkilöstöään myös viime vuonna.
Hallitukselta sata miljoonaa LNG-terminaaleihin
Hallitus yrittää lisätä nesteytetyn maakaasun käyttöä muun muassa meriliikenteessä tukemalla LNG-terminaalien rakentamista.
Joskus korot vielä nousevat - mitä tapahtuu asuntovelalliselle?
Suomen Pankki varoittaa jälleen suomalaisten velkaantumisesta. Lainojen korot nousevat jossain vaiheessa kuitenkin. Suomen Pankkia huolettaa, miten silloin käy ikuisiin pikkukorkoihin uskoneelle asuntovelalliselle - joka otti liikaa lainaa.
Rakennuksen energiatehokkuus lasketaan poliittisilla kertoimilla
Pientalon myyjä tarvitsee talostaan energiatodistuksen kesäkuun alussa. Ensialkuun uusi laki energiatodistuksista koskee 1980 rakennettuja ja sitä uudempia pientaloja. Vuonna 2017 energiatodistus vaaditaan vanhemmiltakin pientaloilta.
Esko Aho Venäjän-kaupan kattojärjestön johtoon
Esko Aho on nimitetty uuden Venäjän-kauppaan keskittyvän toimiston yhteishallituksen puheenjohtajaksi.
