Toimittajantyön opettamana voisi pitää sitä, että Asko Lehtosen toisen runokokoelman 'Tuuli vei kuistilta hatun' lauseet ovat ytimekkäitä kuin asiateksti, koruilmaisuja ei ole. Runon ajatus syntyy lauseiden yhdistelmästä.

Lehtonen myöntää pyrkivänsä nasevaan ilmaisuun. Se ei ole välttämättä sanomalehtityön syntyjä, vaan tuntuu vain sopivan sen aiheiseen runouteen, jota Lehtonen kirjoittaa.

Lehtosen "ei-kenenkään-maa" runouden ja asiajournalismin välissä on pakinointi. Asko Lehtonen sanoo suoraan, että hänen pakinatyylinsä menee reilusti enemmän runouden tontille.

Lehtonen on sanataituri, joka pystyy pallottelemaan sanojen merkityksillä ja soinneilla. Hän sanoo, että joskus sanat alkavat viedä niin, että ns. asiaa ei ole jäljellä, ainakaan siinä mielessä kuin uutistyössä ymmärretään.

Ymmärrettävää tekstiä

Asko Lehtonen sanoo tutustuneensa joihinkin uuden runokirjansa arvosteluihin. Hänestä arvioissa oli päästy kiinni teoksen maailmaan niin, että kirjailija itsekin ymmärsi, mitä arvostelija tarkoitti.

- Kyllä ymmärsin, vaikka muutama sivistyssana olikin joukossa. Niissä oli tavoitettu tämmönen miehen elämän pohdinta, jota kirjassa on.

Ammattimies

Asko Lehtosen ensimmäinen runokokoelma 'Joku raapii oveani' ilmestyi kolme vuotta sitten, Lehtonen itse mainitsi runojen kirjoittamisen olevan hyvä harrastus aikuiselle miehelle. Tämän kirjoittamismotiivin saa pistää huumorin piikkiin, koska Lehtonen pitää itseään ammattikirjoittajana myös runojen suhteen, olkoonkin että elannon repiminen pelkän lyriikan turvin olisi liki mahdotonta.

- Olen 14-vuotiaasta saakka ansainnut rahaa kirjoituksilla. Ensin kirjoitin pakinoita, kun olin nuori ja viisas. Runoja olin kirjoittanut pitkin matkaa, mutta 45 vuotta täytettyäni ajattelin, että nyt voisi alkaa kirjoittamaan runoja tosissaan. Nyt on tarpeeksi elämääkin nähty.