Kotimaa |

Askolan vihkimys lisännyt vihapostia naispapeille

Naispapit ovat saaneet tavallista enemmän vihapostia Suomen ensimmäisen naispiispan Irja Askolan vihkimyksen lähestyessä. Naisteologit ry:n puheenjohtajan Pirkko Poisuon mukaan naispapit ovat saaneet tänä vuonna jopa satoja vihaposteja.

Irja Askola
Irja Askola Kuva: YLE

Poisuon mukaan vihapostien määrä on kasvanut jo Askolan asettuessa ehdokkaaksi Helsingin piispanvaaleissa. Hän arvioi, että vihapostit ovat lisääntyneet siitä lähtien 200 prosenttia. Poisuo on itse saanut tänä vuonna jopa 60 vihaviestiä, ja arvioi maakunnista saamiensa yhteydenottojen perusteella määrän kasvaneen tänä vuonna jopa satoihin.

Vihapostit ovat naispapeille tuttuja jo vuodesta 1988 lähtien, kun ensimmäiset naispapit vihittiin. Poisuon mukaan vihapostien määrä vaihtelee sykleittäin, ja naispappien esilläolo julkisuudessa lisää vihapostien määrää.

- Niitä tulee naispapeille ympäri Suomea. Vuosien saatossa vihapostia ovat saaneet sadat naispapit, Poisuo kertoo.

Viestit ovat törkeitä solvauksia sisältäviä häirintäkirjeitä, joissa voi olla esimerkiksi härskejä runoja tai naispappeutta vastustavia kannanottoja. Naisteologit ry on tehnyt vihaposteista poliisille rikosilmoituksen noin vuosi sitten, ja poliisi tutkii asiaa.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Kotimaa24-verkkolehti.

Lähteet:
YLE Uutiset

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä