Tampere |

Astu lähemmäs, saat hyvän kuvan

Astu lähemmäs. Katso mistä valo tulee. Huomaa yksityiskohdat. Valokuvatutkijan ja harrastajakuvaajan Mari Pienimäen syyskuvavinkit ovat yksinkertaisia.

Syksyllä moni ottaa kameran esiin vaikkapa kauniisti punertavan pihavaahteran innoittamana. Usein käy kuitenkin niin, että luonnossa niin kaunis kohde tallentuu kameralle jokseenkin tylsänä. Pienimäen mukaan moni kuva olisi helposti parannettavissa.

- Valon suuntaa kannattaa miettiä. Kamera ei välttämättä toista kaikkia sävyjä sellaisina kuin silmä ne näkee. Jos valo on vastavaloa, vaikka heikkoakin sellaista, saattaa kuvasta tulla pimeä eivätkä värit loista.

Syksyn värien tallentamisen kannalta paras valo on silloin, kun aurinko paistaa ohuen pilviharson läpi.

- Värit hehkuvat himmeässä auringonvalossa upeammin kuin täydessä loisteessa. Liian aurinkoinen sää saattaa tehdä kuviin voimakkaita varjoja tai kuvasta voi tulla kontrastien takia sävyiltään tarpeettoman kova.

Moni kotikameran kuva otetaan myös liian kaukaa.

- Kuvista nyt vaan tulee yksinkertaisesti parempia, kun ne otetaan lähempää. Kohdetta ei aina uskalleta lähestyä, vaikkei kyseessä edes olisi ihminen. Rohkeasti kaksi askelta eteenpäin, Mari Pienimäki neuvoo.

Kuva yllättää tietokoneen ruudulla

Tärkeä osa Mari Pienimäen valokuvausharrastusta on kuvan käsitteleminen. On sellaisiakin koulukuntia, joiden mukaan kuva pitää osata ottaa sellaisena kuin sen haluaa, ja käsittely on huijaamista. Pienimäki on tyystin eri mieltä.

- Kyllä kuvaa saa ja pitää käsitellä, ei se vähennä sen taidearvoa. Kuvan ottaminen on vain yksi kuvausharrastuksen vaihe. Toinen on otettujen kuvien tutkiskeleminen, käsitteleminen ja valitseminen.

Tietokoneen ruudulla kuvaajaa saattaa odottaa positiivinen yllätyskin.

- Jotkut kuvat ovat kauniimpia tietokoneen ruudussa kuin kameran pikkunäytöllä. Mukavina yllätyksinä kuviin on saattanut tallentua vaikkapa kameran linssiin osuneita heijastuksia, jotka sitten luovat sädehtivää tunnelmaa.

Harmauskin on hienoa

Vaikka syksyiset luontokuvat hehkuvatkin yleensä punakeltaisina, eivät sadepäivät tai myöhäisillat ole sen huonompia kuvaushetkiä.

- Harmauskin voi inspiroida. Illat ja yöt ovat kiinnostavia kuvausaikoja, kuvia voi ottaa vaikka katulampun loisteessa, Pienimäki vinkkaa.

Hämärässä kuvatessa kannattaa kuljettaa mukanaan jalustaa tai ainakin muistaa tukea kameraa johonkin kuvaa otettaessa, jottei lopputulos ole tärähtänyt. Valokuvaaminen ei kuitenkaan kameraa lukuunottamatta ole välineurheilua, ainakaan kallista sellaista.

- Apuvälineitä voi askarrella itse. Esimerkiksi valkoisen A3-kokoisen pahvin voi päällystää toiselta puolelta foliolla ja jättää toisen puolen valkoiseksi. Näin saa kätevän heijastimen, jolla voi suunnata valoa silloin kun kuvaussuunnan muuttaminen haittaisi lopputulosta. Jalustaksi puolestaan sopii vaikka kuohuviinilasi.

Kuvat varmaan talteen ja kamera joskus kotiin

Mari Pienimäen ykkösvinkki on kuitenkin se, että kuvat pitää muistaa tallettaa tietokoneen lisäksi esimerkiksi ulkoiselle kovalevylle.

- Välillä kuulee tarinoita siitä, kuinka lapsen kaksi ensimmäistä elinvuotta katosivat kotialbumista, kun kuvista ei oltu muistettu tehdä varakopioita ennen kuin tietokone hajosi.

Lopuksi innokas valokuvaaja antaa yllättävän neuvon: Joskus kannattaa lähteä liikkeelle ilman kameraa.

- Jos aina liikkuu kameran kanssa, joutuu helposti sellaiseen visuaaliseen tilaan. Silloin jäävät kokematta esimerkiksi syksyn tuoksu ja raikas tuuli, kun muut aistit eivät ole käytössä. Silmät, nenä ja korvat ovat hyvä kamera nekin, Mari Pienimäki sanoo.

Lähteet:
YLE Tampere / Anna Sirén

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Tampere

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä