Asukkaan uskollisuus palkitaan yhä useammin
Isännöitsijät ovat ryhtyneet palkitsemaan asukkaitaan moitteettomasta vuokrasuhteesta. VVO ja Lahden Talot ovat palkinneet tänä vuonna yhteensä yli 300 hyvää vuokralaista.
Moitteeton asuminen johtaa yhä useammin asukkaan palkitsemiseen. Lahden Talot alkoi palkita pitkäaikaisia vuokralaisiaan alkuvuodesta.
VVO on palkinnut menestyksellä asukkaitaan jo parikymmentä vuotta maksamalla remontin.
VVO:lla on tänä vuonna Lahdessa kymmenvuotisremontin saajia 118 ja viisivuotisremontin saajia noin 130. Samassa huoneistossa asunut VVO vuokralainen voidaan palkita myös muilla tavoilla uskollisuudestaan.
Lahdessa VVO:n isännöitsijänä toimiva Tuija Ketosalmi kertoo, että asukkaiden palkitseminen hyödyntää molempia osapuolia.
- Kun koteja pidetään viihtyisinä, niin se saattaa vähentää jopa häiriökäyttäytymistä. VVO ei palkitse henkilöitä, jotka tuottavat yhtiölle ongelmia.
- Palkitseminen vähentää selvästi asukkaiden vaihtuvuutta, mikä on täällä Lahdessa maan parasta luokkaa. Vaihtuvuus oli viimeisen vuoden aikana 17,54 prosenttia, kehuu Ketosalmi.
Henkilökohtaisempi palkinto toiveissa
Lahden Talot palkitsi keväällä ensimmäisen kerran omia vuokralaisiaan. Heinäkuuhun mennessä Lahden Talot on palkinnut noin 60 pitkäaikaista vuokralaistaan. 500 euron arvoisen palkitsemisen muodon vuokralainen voi itse valita.
- Kyseessä voi olla esimerkiksi uusi kodinkone, sälekaihtimet, asunnon pintaremontti tai perussiivous, kertoo hallintojohtaja Pertti Merenluoto.
Ensimmäiset palkitut ovat asuneet Lahden Talojen vuokralaisina 30 vuotta, mutta jatkossa on tarkoitus palkita 15 vuoden moitteettoman asumisen jälkeen.
- Yhtiön ajatuksena on se että hankittu tavara jää huoneistoon tavalla tai toisella, summaa Pertti Merenluoto.
Jorma Lappalainen on perheineen asunut Liipolassa Lahden Talojen vuokralaisena jo yli 40 vuotta. Lappalainen on osallistunut taloyhtiössään asukastoimintaan ja mm. ajanut asukkaiden palkitsemista useita vuosia. Nyt miehen huoneistossa kiiltelee uusi sähköliesi.
- Sain jo vuosia sitten tietää, että VVO palkitsee asukkaitaan ja ehdotin palkitsemista myös Lahden Taloissa. Palkinto on kuitenkin nyt huoneistokohtainen ja se jää tänne.
- Palkinnon pitäisi olla henkilökohtainen. Esimerkiksi ulkomaanmatka tai ilmainen vuokra silloin tällöin, toivoo Jorma Lappalainen.
Tuoreimmat aiheesta: Lahti
Eteiseen jätettyä ilmakuvataulua ei tarvinnut maksaa
Ilmakuvia kauppaava yrittäjä haki oikeusteitse korvausta verannalle jättämästään kuvataulusta. Yrittäjä oli jättänyt kuvan oheen lapun, jossa luki "soita ja varmista".
Puukotus junassa lähellä Lahden asemaa
Päijät-Hämeen poliisi sai noin klo 14.50 ilmoituksen puukotuksesta Inter-City -juna 68:ssa ennen Lahden asemaa.
Päijät-Hämeen koulutuskonsernin tiloilla ajolähtö
Päijät-Hämeen koulutuskonsernin tilat menevät uusjakoon. Taustalla on talouden tiukentuminen ja opetusministeriön koulutuspaikkojen leikkaukset.
Yli-Marolan eläimet valmiina rapsuteltaviksi – katso video!
Yli-Marolan kotieläinpihalla Lahdessa luotetaan tänä kesänä vanhojen suosikkien vetovoimaan. Uusina tulokkaina pihalla nähdään kaksi shetlanninponia.
Sotatantereelle lapioin ja myrkyin jättiputkea vastaan
Jopa viisimetriseksi kasvava jättiputki polttaa ihon palovammoille. Jättiputkea hävittävät viranomaiset tarvitsevat asukkaiden apua, jotta jättimäisestä kasvista päästään todenteolla eroon.
Janne Ahonen jo nyt huippukunnossa – yllättyi itsekin
Pari vuotta betonitorneista poissa ollut mäkihyppääjä ei tyydy vähempään kuin paikkaan huipulla. Kesän kisakauteen hän lähtee hurjalla innolla.
Toriparkkityömaa myllertää Lahden keskustaa – raunioille rakentuu uusi kaupunki
Valtaosa torialueen jyhkeistä puista on sahattu kumoon, torikiveys kaivettu sivuun ja arkeologit lapioivat hiekasta historiaa esiin. Toriparkkia valmistelevat pilaantuneiden maiden puhdistus ja arkeologiset kaivaukset muuttivat kauppatorin ilmeen päivissä.
Launeen koulun siirto väistötiloihin voitto vanhemmille
Koululaisten vanhemmat toivovat silti, että jo aiemmin miljoonilla euroilla huonoin tuloksin korjatun koulun remontoinnista luovutaan ja rakennetaan uusi koulu.
Poliisivankilan sellissä roihusi – yksi sairaalaan
Vanki kasasi sellinsä oven eteen patjan sekä peittoja ja sytytti ne tuleen.
Popcornit tekevät leivonnalle avokadopastat
Kesäjuhlien herkkupöytään leivotaan tänä suvena suolaisenmakea herkku popcorneista ja karkeista. Värikäs ihanuus maistuu sekä lapsille että aikuisille.
