Kotimaa |

Asukkaat vääntävät kättä energiayhtiön kanssa

Oulujärven vesi nousi yli säännöstelyrajan ja sai aikaan tuhoja. "Viimeisin myrsky oli kauhia paikka. Mökkirantamme on kuin taistelun jäljiltä, pommien runtelema", kertoo ranta-asukas Kari Huusko.

Vettä tiellä Manamansalon Soiluaniemellä.
Tulvavesi on vaurioittanut mökkirantoja ja vaikeuttanut liikkumista Manamansalon Soiluanniemellä. Kuva: Jouni Pilto / Yle

Huuskon ranta-asunto sijaitsee Vuolijoen Kuusirannalla Kajaanissa. Samalla kilometrin rantakaistaleella kahta loma-asuntoa uhkaa sortuminen, Huusko sanoo.

Oulujärven rantahiekat ovat pettäneet paikoin myös Vaalan Manamansalossa, Soiluanniemessä.

Vahingot johtuvat Oulujärven pinnan korkeasta tasosta. Sateet ovat olleet niin runsaat, että veden pinta saavutti säännöstelyrajan ja nousi sen yli. Fortum vältti veden juoksutuksia voimaloista mahdollisimman pitkään.

Fortum kertoo saaneensa satakunta ilmoitusta

Vahinkoilmoituksia Oulujärven tulvavahingoista on tehty laidasta laitaan,  kertoo Fortumin vesivoimasta vastaava johtaja Timo Aaltonen.

- Siellä on maanvyörymiä, teiden tulvimisia, maan vettymistä ja laitureiden sekä rantaterassien irtoamisia, sanoo Aaltonen.

Fortum ottaa vastaan vahinkoilmoituksia ja käy toteamassa tilanteen paikan päällä.

- Korvauksista päätetään myöhemmin, sanoo Aaltonen.

Asukkaat pettyneitä korvauksiin

- Voi vain kuvitella, miten tonttimme arvoon vaikuttaa, kun entisen komean hiekkarannan tilalla on juuria ja hirveä ryteikkö, sanoo Kari Huusko.

Fortumin tarjoamat vahingonkorvaukset eivät miellytä ranta-asukasta.

- Fortumin miehet myönsivät, että rantamme tilanne on todella paha. Lupasivat tuoda kiveä, joka meidän pitäisi itse rannalle levittää. Totesin, että ei tämä käy päinsä, että komea hiekkaranta korvataan kivilouhoksella,  joka pitää vielä itse levittää. En koe olevani itse ollenkaan osallinen tuhojen aiheuttamiseen, sanoo Huusko.

Vahinkojen takia 12 Oulujärven ranta-asukasta on allekirjoittanut tutkintapyynnön Fortumin toiminnasta. Poliisi otti sen vastaan perjantaina Kajaanissa.

- Jos on rikkomuksia tapahtunut, vaadimme sanktioita ja  luonnollisesti korvauksia kokeamastamme vääryydestä. Tuhot pitää orvata täysimääräisesti ja maisema pitää entisöidä, vaatii Kari Huusko.

Vesivoimaloiden remontti osui samaan aikaan tulvahuipun kanssa

Kari Huuskon lisäksi myös Teuvo Ruotsalainen Vaalan Manamansalosta oli viemässä tutkintapyyntöä poliisilaitokselle.

- Saamiemme tietojen mukaan kahdessa Oulujoen kahdessa voimalassa on ollut remontti menossa (tulvakauden aikana).

Ruotsalainen arvelee, että Fortum on voimaloiden huollon takia välttänyt ohijuoksutuksia; tarkemmin ottaen siksi, ettei rahanarvoinen energia karkaisi alajuoksulle ohi turbiinien.

- Se on ottanut riskin, että Oulujärven vesi nousee. Sillä teolla Fortum on kerännyt rahaa, sanoo Ruotsalainen.

Voimayhtiö kiistää voimaloiden huollon vähentäneen yhtiön halukkuutta ohijuoksuttaa tulvavettä..

- Ei ne ole tähän tilanteeseen vaikuttaneet, sanoo vesivoimasta vastaava johtaja Timo Aaltonen Fortumista.

Poliisitutkintaan edenneisiin asioihin Aaltosella ei ole erityistä kommentoitavaa.

- Odotamme että asia selvitetään.

Osa tulvineista yksityisteistä ja maaperästä on yhä veden alla, vaikka sadekausi loppui jo yksi ja puoli viikkoa sitten.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä