Asunnottomuuden jälkeen alkaa elämä
Ilman omaa asuntoa elämästä puuttuvat perusteet. Vuosia ilman vakituista asuntoa elänyt Pekka pääsi kiinni elämään saatuaan Hankasalmen asemalta kämpän. Nyt mies toimii itsekin auttajana ja haaveilee matkasta Jäämerelle. Tänään vietetään kansallista Asunnottomien yötä.
Oma katto pään päällä pitää miehen tiellä. Entinen asunnoton, hankasalmelainen Pekka on asunut pari vuotta omassa kämpässään.
- Kyllä asunto on ihmiselle tärkeä asia, sen ympärille voi sitten rakentaa elämän, Pekka pohtii.
Pekka kertoi viime vuonna YLE Keski-Suomen haastattelussa elämästään ilman vakituista asuntoa.
- Olin niin pohjalla, kuin ihminen voi olla. Muutama kaveri oli myös siinä tilanteessa, mutta he makaavat nyt montun pohjalla.
Tänään Pekka nauttii jo elämästään ja asunnostaan Hankasalmella. Asunnon saaminen oli miehen mukaan hänen elämänsä käännekohta.
Oikeus on, mutta ei velvollisuutta
Järjestyksessään kolmattatoista Asunnottomien yötä vietetään tänään maanantaina ympäri maata. Tapahtumasta vastaavan kansalaisliikkeen mukaan Suomessa ollaan tilanteessa, jossa asumisen liittyy lainsäädännöllinen dilemma: asuminen on laissa säädetty perusoikeus, mutta juridista velvoitetta asumisen järjestämiseen ei ole.
Asunnottomien määrää Keski-Suomessa ei virallisesti ole määritelty, koska se on luonteelta niin sanottua piiloasunnottomuutta. Jyväskylässä heitä arvioidaan olevan viidestä kuuteenkymmeneen.
Asunnottomien yön tapahtumia järjestetään Keski-Suomeessa Jyväskylässä ja Äänekoskella. Jyväskylässä Ruokaa Ei Aseita -ryhmä tarjoaa purtavaa kävelykadulla iltapäivällä. Äänekoskella Asunnottomien yötä vietetään Katulähetyksen tiloissa iltakuudesta alkaen.
Tuoreimmat aiheesta: Keski-Suomi
Kuinka luokki taivutetaan
Raviratojen tähti tai virma ratsu oli ennen paras työkaveri ja huippusijoitus.
Mopojen kunnossa parantamisen varaa
Liikkuva poliisi joutui antamaan jonkinlaisen kirjallisen seuraamuksen lähes puolelle valvontaiskuun osuneista mopoilijoista Länsi-Suomessa.
Viidakon tähtöset oli Susanna Ruotsalaiselle shokki
Susanna Ruotsalainen on lähdossä kesällä kiertueelle elämänkumppaninsa Matti Nykäsen kanssa. Televisiossa molemmat esiintyivät kevätkaudella tosi-tv -sarjoissa.
Äänekoski selvittää terveyspalveluiden säilyttämistä
Suolahden, Sumiaisten ja Konginkankaan lääkäripalveluiden säilyttäminen selvitetään. Kustannukset eivät kuitenkaan saa paisua.
Jättiputkea torjutaan taas
Vieraslajien torjuntatyöt on aloitettu jättiputkesta. Keski-Suomesta on havaittu tähän mennessä 340 vieraskasvien esiintymää. Näistä yli 200 on jättiputkea.
Parkour: Hyppimisen lyhyt oppimäärä
Parkour on liikuntaa ja luovaa ilmaisua, jossa liike syntyy vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa. Parkouraajia näkee kaduilla, kulttuuriareenoilla, elokuvissa ja musiikkivideoissa.
Javanaisen jatkolle niukka tuki
Äänekosken kaupunginjohtaja Hannu Javanainen jatkaa tehtävässään. Päätös syntyi kaupunginhallituksessa tiukan äänestyksen jälkeen äänin 7-6.
Viherhankkeet viivästyvät Jyväskylässä
Heikko taloustilanne saattaa lykätä useita viher- ja virkistysalueiden kehittämishankkeita Jyväskylässä. Esimerkiksi Tuomiojärven ja Palokkajärven rantareittien toteutuminen seuraavan kymmenen vuoden aikana on epätodennäköistä.
Puolet roska-astioista paikoillaan
Lähes puolet Jätepörssin poistamista mainosroska-astioista on saatu korvattua Jyväskylässä. Ensimmäiset roska-astiat on asennettu vilkasliikenteiseen paikallisliikennekeskukseen ja Rantaraitille.
Toukotöihin ryhdytään naapurin ja maan mukaan
Kevään toukotyöt ovat alkaneet Keski-Suomessa noin viikon tavanomaista myöhemmin. Kylvöjä ovat hidastaneet viime viikkojen sateet, mutta lähipäiviksi ennustettu poutajakso todennäköisesti vauhdittaa töitä.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.