Talous |

Asuntoedusta hyötyy eniten Helsingissä ja kehyskunnissa – katso oman kuntasi tilanne

Yle Uutiset selvitti asuntoedun kannattavimmat paikkakunnat. Kevan johtajakohu nosti asuntoedut pintaan.

Suurin hyöty asuntoedusta arvoalueilla.
Asuntoetu hyödyttää eniten pääkaupunkiseudun kalliissa vuokra-asunnoissa. Tässä kaksi esimerkkitapausta, joissa asunnon verotusarvo on lähes 70 prosenttia markkinahintaa pienempi.

Työsuhdeasuja hyötyy asuntoedusta verotuksellisesti eniten Tuusulassa, Helsingissä ja Nurmijärvellä.

Myös muut pääkaupunkiseudun kehyskunnat sijoittuvat kärkeen Yle Uutisten suuressa asuntoetuvertailussa, jossa verrattiin 5 000 vapaan vuokra-asunnon vuokraa asuntoedun verotusarvoon, joka osaltaan vaikuttaa asuntoedun saajan maksamaan veroon.

Ylipäätään asuntoedusta hyötyy verotusmielessä eniten siellä, missä markkinavuokrat ovat kovimmat, siis arvoalueilla.

Sellaisella asui myös eläkevakuuttaja Kevan eroamaan joutunut toimitusjohtaja, jonka asuntoedusta nousi meteli.

Uudenmaan kehyskunnat sijoittuvat kärkeen siksi, että verottaja on sijoittanut ne verotusarvolaskuissaan edullisemmaksi linjattuun "muuhun Suomeen", vaikka markkinavuokrat hipovat pääkaupungin tasoa.

Listauksen ykköskunnassa Tuusulassa asuntoedun verotusarvo on keskimäärin 39 prosenttia alhaisempi kuin asunnon markkinapyyntö. Siis tuhannen euron vuokra-asunnon verotusarvo on noin 610 euroa.

Myös muissa listauksen kärkikunnissa verotusarvo pyörii samoissa suuruusluokissa.

Yksittäisillä postinumeroalueilla asunnon verotusarvo voi jäädä jopa puoleen todellisesta vuokrasta, näin esimerkiksi Helsingin 00340-postinumeroalueella Kuusisaaressa ja Lehtisaaressa.

Vertailun toisesta ääripäästä löytyy kolme kuntaa (Kankaanpää, Sastamala, Kiiminki), joissa verotusarvo on suurempi kuin pyydetty markkinavuokra. Niissä ei siis asuntoedun saaja hyödy ainakaan verotusmielessä.

Asuntoedun maksutavoissa eroja

Ylipäätään työsuhdeasunnon veroetu on matalin syrjäseuduilla, jossa maksetun vuokran ja asunnon verotusarvon erotus on pienin.

Selvityksen vuokra-asuntojen verotusarvot olivat keskimäärin 73 prosenttia markkinavuokrasta, mutta hajonta on suurta sijainnista ja asunnosta riippuen. Verottajan mukaan verotusarvot ovat keskimäärin 90 prosenttia käyvästä vuokrasta.

Asuntoetu on verotettavaa tuloa. Koko asuntoetua ei kuitenkaan lasketa verotettavaksi tuloksi, vaan ainoastaan vuokratun asunnon verotusarvo.

Jos työnantaja maksaa asunnon vuokran (esim. 1 000 euroa/kk), nostaa etu saajansa bruttotuloja vain asunnon verotusarvon verran (esim. 600 euroa). Hän siis maksaa veroa pienemmistä tuloista, kuin jos asuntoedun tonni maksettaisin hänelle suoraan palkkana käteen. Näin veroa kertyy maksettavaksi vähemmän siksikin, että pienemmät tulot laskevat myös veroprosenttia.

Työsuhdeasujia on alle kaksikymmentätuhatta maan yli miljoonasta vuokralaisesta.

Oheisten taulukkojen laskelmissa ei ole otettu huomioon asunnon lämmitys- ja sähkökulujen mahdollista sisällytystä vuokraan. Voit itse järjestää taulukoita klikkaamalla sarakkeiden otsikoita.

Suurimman hyödyn asuntoedusta työntekijä saa keskimäärin pääkaupunkiseudun ympäryskunnissa sekä Helsingissä. Taulukko perustuu 2. joulukuuta 2013 vapaana olleiden vuokra-asuntojen tietoihin.

Suurimman hyödyn asuntoedusta työntekijä saa keskimäärin pääkaupunkiseudun ympäryskunnissa sekä Helsingissä. Taulukko perustuu 2. joulukuuta 2013 vapaana olleiden vuokra-asuntojen tietoihin.

Selvitys perustuu yli 5 000 Vuokraovi.com-verkkopalvelusta kerättyyn asuntotietoon. Taulukoista on poistettu alueet, joissa on tarkasteluhetkellä ollut alle viisi asuntoa vuokralla.Lähde: Vuokraovi.com (2.12.2013)


Lataa koneellesi koko aineisto Excel-muodossa.

Keskustele uutisesta 45 kommenttia

Tällä hetkellä työsuhdeasunnot ovat hyvätuloisten herkkua, mutta niin ei välttämättä tarvitsisi olla. Muuttaisitko työn perässä esimerkiksi pääkaupunkiseudulle, jos saisit asuntoedun?

Siirry keskusteluun

Tuoreimmat aiheesta: Talous

Pääuutiset

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä