Asuntojen reaalihinnat ennätyskorkealla
Euroopan keskuspankki EKP jätti rahamarkkinoiden ohjauskoron ennalleen eli yhteen prosenttiin neuvostonsa kokouksessa torstaina. EKP:n ennätysalhainen korkotaso sekoittaa Suomen asuntomarkkinoita pahan kerran; asuntojen hintojen nousuvauhti on jo kaksinkertaistunut. Nyt valtiovarainministeriöstä varoitellaan asuntohintojen liian nopeasta noususta ja mahdollisesta markkinaromahduksesta.
Suomessa asuntojen hinnat nousevat nyt kaksi kertaa niin nopeasti kuin 2000-luvulla keskimäärin. Vuodessa asunnot ovat kallistuneet kymmenen prosenttia. EKP:n korkotaso on Suomen kannalta selvästi liian alhainen, uskoo valtiovarainministeriön kansantalousosaston ylijohtaja Tuomas Sukselainen.
- Suomen asuntomarkkinoiden näkökulmasta katsoen korkotaso on varsin alhainen ja ennen kaikkea korko-odotukset ovat olleet alhaalla tulevaisuudenkin suhteen. Se tietysti on omiaan ruokkimaan asuntojen kysyntää sellaisessa tilanteessa, jossa odotukset hintojen noususta ovat aika suuret ja tällä tavalla asuntomarkkinoiden tasapainon kannalta hieman korkeammat korko-odotukset voisivat olla paremmin tasapainoa ylläpitäviä, Sukselainen sanoo.
Korkotaso pysyy alhaalla pitkään
Euroopan keskuspankki päätti torstaina pitää ohjauskorkonsa ennallaan yhdessä prosentissa. Pankkipiireissä uskotaan poikkeuksellisen alhaisen korkotason jatkuvan ennätyksellisen pitkään.
- Tällä hetkellä odotellaan, että EKP alkaisi nostaa korkoa ensi keväänä tai kesänä. Luonnollisestikin jos sitä ajattelee, niin sinne on vielä pitkä matka ja että päästäisiin tällaiselle vähänkään normaalimmalle korkotasolle, vie kyllä aikaa sen jälkeenkin, kommentoi ekonomisti Reijo Heiskanen Nordeasta.
Asuntomarkkinoiden kierrettä syventää se, että asuntojen hintojen nousu samalla innostaa yhä lisääntyvään lainanottoon, koska pitkällä aikavälillä asuntojen hintojen nousu keventää todellisia kokonaiskustannuksia.
- Jos nimelliskorot suhteutetaan asuntohintojen nousuun, niin silloin meillä on voimakkaasti negatiiviset reaalikorot, toteaa valtiovarainministeriön alivaltiosihteeri Martti Hetemäki.
Reaalihinnat jo kaikkien aikojen korkeimmalla tasolla
Alivaltiosihteeri Hetemäki antaa selvästi ymmärtää, että asuntojen hintakupla ja mahdollinen romahdus on enää vain ajan kysymys.
- On ilmeinen riski, että asuntohintojen nopea nousu jatkuu ja jatkuessaan tällä vauhdilla millaisena se on viimeisen vuoden aikana jatkunut, ei tilanne pitkän päälle ole kestävä, Hetemäki sanoo.
Asuntojen reaalihinnat ovat jo nyt kaikkien aikojen korkeimmalla tasolla — siis korkeammat kuin ennen tätä taantumaa tai 1980-luvun hullujen vuosien päätyttyä.
Tuoreimmat aiheesta: Talous
Uusi demokratia ohitti Syrizan kannatusmittauksissa
Viiden kannatusmittauksen mukaan säästöpakettia tukevan Uuden demokratian kannatus on 25,6 - 27,7 prosenttia ja säästöohjelmaa vastustavan Syrizan 20,1 - 26,0 prosenttia.
Espanjan ongelmapankki tarvitsee yli tuplaten enemmän valtiontukea
Bankian yhä pahenevat ongelmat antavat ikävän signaalin Espanjan pankkien tilasta. Pankki oikaisi myös viime vuoden tulostietojaan: reilun 300 miljoonan euron voiton sijasta Bankia tekikin kolme miljardia euroa tappiota.
UPM löysi saksalaisostajan Albbruckin paperitehtaalle
UPM sulki kannattamattoman Albbruckin paperitehtaan tammikuussa. Nyt tehtaalle on löytynyt ostaja Saksasta.
EU vie Argentiinan WTO:n tutkittavaksi
EU:n mukaan Argentiinan tuontilisenssijärjestelmä on kansainvälisen kaupan sääntöjen vastainen ja haittaa EU:n vientiä. EU:n lisäksi 19 muuta maata on huolestunut rajoituksista.
Finnairin ja SLSY:n neuvonpito venyy ensi viikkoon
Finnairin sekä lentoemäntien ja stuerttien neuvottelut ovat tältä viikolta päättyneet tuloksettomina. Ensi viikolla yritetään taas sopia työntekijöiden siirrosta uuteen yhteisyritykseen.
Sunny Car Center maksaa yli 8 miljoonaa Kirstulan maasta
Hämeenlinna myy maa-alueen suunnitellulle autokauppakeskukselle miljoonakaupalla. Maakauppa kertoo toteuttajien uskosta suurhankkeen onnistumiseen. Keskus valmistuu aikataulussa, vakuuttaa toimitusjohtaja.
Malmikaivostoiminta polkaistiin Polvijärvellä ja Kaavilla
Australialaisyhtiö louhii Polvijärvellä maa-ainesta, josta rikastetaan Kaavilla kuparia, kultaa ja sinkkiä. Elinkeinoministeri sanoo korostavansa kaivosyhtiölle Suomen ympäristövaatimustasoa.
Johtajan keskipalkka lähes 10 miljoonaa dollaria Yhdysvalloissa
AP:n selvityksen mukaan keskimääräinen amerikkalainen toimitusjohtaja ansaitsi 9,6 miljoonaa dollaria eli 7,6 miljoonaa euroa viime vuonna. Uusi laki antaa osakkeenomistajan torpata palkankorotukset.
Väitös: Sijoittaminen nostaa itsetuntoa
Sijoittaja ei hae ainoastaan korkeinta mahdollista rahallista tuottoa. Voitoiksi lasketaan myös hauska ajanviete ja itsetunnon kohoaminen onnistuneiden sijoitusten myötä, todetaan tuoreessa väitöksessä.
Finanssialan fuusiossa syntyi LähiTapiola
Uusi yhtiö kertoi nimensä perjantaina. Lähivakuutuksen ja Tapiolan yhdistymisessä syntyy 4 000 työntekijän finanssikonserni.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.