Savo |

Asuntomessualue houkuttelee lenkkeilijöitä

Kuopion Saaristokaupunkiin rakentuvasta asuntomessualueesta on tullut monen lenkkeilijän suosima paikka. Asuntomessujen projektipäällikkö Mervi Heiskanen kertoo, että alueella käy kova vilinä, koska lenkkeilijöiden lisäksi aluetta tullaan katsomaan paljon myös autoilla.

Kuopion asuntomessualue
Kuva: YLE / Sari Jormanainen

Runsaan kiinnostuksen vuoksi messuväki on järjestänyt Lehtoniemessä opastettuja kierroksia erilaisille ryhmille. Projektipäällikkö Mervi Heiskanen on iloinen siitä, että asuntomessualue kiinnostaa, mutta vilkkaasta liikenteestä on myös harmia.

- Välillä on harmiakin. Alueella liikutaan paljon isoilla koneilla kuten traktoreilla, kaivinkoneilla ja kuorma-autoilla, niin silloin nämä kävelijät ja autoilijat ovat tiellä. Kapeilla teillä ei mahdu aina väistämään, jolloin autot joutuvat pysähtymään ja vekslaamaan isojen koneitten kanssa. Silloin työt aina hieman viivästyvät. Eikä alueella liikkuminen ole turvallistakaan. Tummissa vaatteissa liikkuvia ihmistä on aika vaikea nähdä näistä koneista.

Liikennettä rajoitetaan

Liikkumista asuntomessualueella rajoitetaan vapun jälkeen, jolloin aloitetaan katujen rakentaminen. Kesäkuun puolivälissä koko messualue aidataan, minkä jälkeen ulkopuoliset eivät pääse alueelle lainkaan.

- Kyllä me nyt rupeamme rajoittamaan liikkumista messualueella. Se on ihan turvallisuustekijä ja töiden edistymisen kannalta meidän pitää saada työskennellä rauhassa. Meillä ei ole oikeasti aikaa väistellä jalankulkijoita ja autoilijoita tällä alueella. Asuntomessuihin on enää vain lyhyt aika ja paljon on vielä tehtävää, sanoo projektipäällikkö Mervi Heiskanen.

Lähteet:
YLE Savo

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Savo

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä