Asuntomessualueella alkaa olla ahdasta
Aikainen kevät on vauhdittanut töitä Kuopion asuntomessualueella. Saaristokaupungin Lehtoniemeen rakennettavan alueen työt viivästyivät hieman talven kovien pakkasten ja runsaan lumen vuoksi.
Kevään edistyessä ja ilman lämmettyä töihin on saatu jälleen vipinää ja urakka etenee aikataulussaan.
Kuopion asuntomessualueen kapeat tiet ovat kovassa käytössä. Talojen ja pihojen rakentajat sekä rakennusmateriaalien ja kalusteiden toimittajat väistelevät toisiaan tiuhaan rakennetulla alueella. Kevätaurinko on sulattanut lumet messualueelta ja pihatyöt ovat päässeet vauhtiin.
Samaan aikaan töitä jatketaan tiukalla aikataululla myös sisätiloissa. Esimerkiksi messualueelle rakentuvan Gloriahouse-talon pitäisi olla valmis kolmen viikon päästä ja pihankin jo neljän viikon kuluttua.
- Parhaillaan tehdään muun muassa sisustus-, sähkö- ja LVI-töitä. Tänään tänne pitäisi tulla kuusi porukkaa, joten sovitteluahan se on tilankin puolesta, mutta tiukka aikataulu vaatii tällaisia toimia, kertoo Gloriahousen projektivastaava Pasi Kurkela.
Tunnelma tiivistyy vapun jälkeen
Jos messualueen kadut tuntuvat nyt ahtailta, niin mikä onkaan tilanne vapun jälkeen, jolloin alueella aloitetaan katujen rakentaminen.
Katujen rakennusvaiheessa messualueella työskentelee pitkälti toista sataa ihmistä ja teillä liikkuvien ajoneuvojen määrä on huima. Tiedottaminen nousee silloin arvoonsa, kertoo Kuopion Asuntomessujen projektipäällikkö Mervi Heiskanen.
- Siinähän se logistinen ongelma sitten tulee, kun talojen rakentajien pitäisi päästä taloihinsa ja katurakentajille pitäisi puolestaan olla kadut tyhjinä, että he pystyvät rakentamaan katuja rauhassa ja ripeällä aikataululla, Heiskanen sanoo.
Ahtauden on huomannut myös Gloriahousen rakentajat. Tilanne vaatii melkoisesti kärsivällisyyttä.
- Joka työmaalla on kuitenkin vähintään kaksi autoa melkein joka hetki ja ne pitää saada johonkin mahtumaan. Tiet menevät kyllä tukkoon, kun tulee raskaita autoja niin ne eivät pääse tänne pihoihin, Pasi Kurkela kertoo.
Luonnonkivi suosittu materiaali
Tiiviistä tunnelmasta huolimatta työt messualueella ovat edenneet aikataulun mukaisesti. Talven kovat pakkaset hidastivat töitä hieman, mutta nopeasti lämmennyt kevät on saanut jälleen vautia urakointiin myös pihoilla.
Vaikka jokaisesta pihasta rakennetaan yksilöllinen, löytää pihasuunnittelija Kirsti Oinonen pihoista myös yhtäläisyyksiä. Esimerkiksi kivi on suosittu materiaali messualueellakin.
- Tällä alueella luonnonkivi on luontainen valinta, koska sitä on täällä paljon. Kun tontteja on jouduttu louhimaan, niin on luontevaa, että luohittua kiveä hyödynnetään pihan rakentamisesssa. Helppohoitoisuus korostuu yhä enemmän. Ihmiset haluavat pihan, jossa voi nauttia ja oleskella eikä koko ajan vain tehdä töitä, Oinonen toteaa.
Tuoreimmat aiheesta: Savo
Keskustele: Kuinka pärjäät siitepölyallergian kanssa?
Allergikot ovat helisemässä tänä keväänä koivun erittäin runsaan kukinnan vuoksi. Kuopion seudulla pölyn määrä on ylittänyt jo kaikki viralliset mitta-asteikot, ja tilanne on vielä pahenemassa.
Pilaantunut maa pois vanhalta pesulatontilta
Kuopion Kettulanlahdessa alkanut urakka kestää pari viikkoa. Jätevesivuoto myrkytti maaperän jo 90-luvulla.
Rakentajille riittää sittenkin töitä
Vielä vuodenvaihteessa eurokriisin vaikutukset huolestuttivat alan toimijoita. Kuopion seudulla epävarmatkin hankkeet on saatu käynnistettyä.
Pohjois-Savon uudet ylioppilaat
Ylioppilaskirjoitusten tulokset ovat selvillä. Täältä löydät kaikki Pohjois-Savon valkolakit.
Ilmat lämpenivät - rospuutto hellitti
Painorajoituksia on kuitenkin yhä Pohjois-Savossa lähes 450:n kilometrin matkalla. Raskasta liikennettä piinataan jopa juhannukseen saakka.
Koivuallergikon piinaviikot paikoin vasta alussa
Esimerkiksi Pohjois-Savossa koivun voi odottaa kukkivan vielä kaksikin viikkoa. Siitepölytiedotteen asteikko loppuu runsaaseen, mutta Kuopiossakin koivun siitepölyä on mitattu erittäin runsaasti.
Savonia vähentää henkilöstöä
Ammattikorkeakoulusta lähtee lähivuosina sata henkilötyövuotta. Neuvottelut henkilöstön kanssa alkavat jo tällä viikolla.
KYS taistelee sisäilmaongelmissa aikaa vastaan
Jo joka kymmenes Kuopion yliopistollisen sairaalan työntekijä oireilee sairaalan eri rakennusten sisäilmaongelmien vuoksi. Remonttisumasta johtuva tilanahtaus helpottaa vasta vuonna 2015.
Kuopio vetää laajaa markkinointiohjelmaa
Pohjois-Savon markkinointi tulee vahvasti Kuopion käsiin. Viitostien varrella olevien kuntien yhteistyössä kehitetään yhteinen toimintamalli markkinointiin. Alueen vahvuuksia ja vetovoimatekijöitä halutaan entistä paremmin tietoisuuteen ympäri maata.
Sijaispula sulkee Pyörön terveysaseman kesäksi
Kuopion toiseksi suurin terveysasema on kiinni neljä viikkoa. Asemalta on jäänyt eläkkeelle kevään aikana neljä lääkäriä.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.