Asuntorakentaminen roimassa nousussa
Asuntorakentaminen lisääntyy tänä vuonna jopa kolmanneksen viime vuodesta. Rakennusalan mukaan sen runsas vuosi sitten alkanut kriisi on nyt jo ohi. Tierakentamiselle on sen sijaan edelleen luvassa synkkeneviä aikoja kuntien säästöjen takia.
Rakennusalalla nopeita käänteitä on riittänyt. Lähes seinään törmäyksen jälkeen rakentaminen ja varsinkin asuntorakentaminen ovat taas reippaassa nousussa.
Rakennusalan suhdanneryhmän tuoreen arvion mukaan tänä vuonna aletaan rakentaa 30 000:ta uutta asuntoa. Se on noin 30 prosenttia enemmän kuin viime vuonna. Rakennusalan suhdanneryhmässä eli tuttavallisesti Raksu-ryhmässä ovat edustettuna valtion, alan tutkijoiden ja rakentajien asiantuntijat.
Rakennusteollisuus ry:n pääekonomistin Bo Salménin mukaan rakentamisen nopea käänne ei tuota ongelmia esimerkiksi kustannusten nousuna.
- Ei meidän mielestämme, koska asuntojen tuotantotarve on 30 000–35 000 asuntoa vuodessa. Tästä vauhdista on oltu muutama vuosi jäljessä.
Vuokra-asuntojen tukea jatkettava
Bo Salmén muistuttaa, että kovanrahan rakentamisen piristyessä valtion elvytystarve kyllä vähenee, mutta ei lopu.
- Tuen tarve on väistymässä, mutta kyllä vuokra-asuntoja pitäisi meidän näkemyksemme mukaan rakentaa ensi vuonna sama määrä kuin tänä vuonna.
Vuokra-asuntotarve ei ole vähentynyt, mutta ensi vuoden budjetissa valtion tuki niiden rakentamiseksi on vähentymässä tämän vuoden 10 000:sta ensi vuoden 6 500 asuntoon. Luvussa ovat mukana myös niin sanotut välimallin asunnot, jotka voidaan muuttaa myöhemmin omistusasunnoiksi.
Vain talonrakennus on vauhdissa
Toisin kuin talojen rakentajilla, teiden ja ratojen rakentamisessa synkkyys vain jatkuu.
- Kyllä me arvioimme, että vuosi 2011 tulee olemaan vielä vaikeampi kuin tämä vuosi, jos mahdollista. Elpyminen alkaa sitten 2012 ja sen jälkeisinä vuosina, summaa Destian varatoimitusjohtaja Hannu Kulju.
Maarakentajien pelastus ovat uudet ratahankkeet ja ydinvoimalat, mutta niihin päästään käsiksi vasta parin vuoden kuluttua. Väylärakentamisen tukeminen ei ole pystynyt paikkaamaan sitä aukkoa, jonka kuntien säästäminen omassa rakentamisessaan jätti.
Mutta Raksu-ryhmän mukaan varsinkin asuntorakentamisen vedossa koko rakennusala nousee tänä ja ensi vuonna selvään nousuun. Kriisi on siis päättynyt, vaikka toissa vuoden kulta-aikoihin rakentajilla on vielä matkaa.
Tuoreimmat aiheesta: Talous
Espanjan ongelmapankki tarvitsee yli tuplaten enemmän valtiontukea
Bankian yhä pahenevat ongelmat antavat ikävän signaalin Espanjan pankkien tilasta. Pankki oikaisi myös viime vuoden tulostietojaan: reilun 300 miljoonan euron voiton sijasta Bankia tekikin kolme miljardia euroa tappiota.
UPM löysi saksalaisostajan Albbruckin paperitehtaalle
UPM sulki kannattamattoman Albbruckin paperitehtaan tammikuussa. Nyt tehtaalle on löytynyt ostaja Saksasta.
EU vie Argentiinan WTO:n tutkittavaksi
EU:n mukaan Argentiinan tuontilisenssijärjestelmä on kansainvälisen kaupan sääntöjen vastainen ja haittaa EU:n vientiä. EU:n lisäksi 19 muuta maata on huolestunut rajoituksista.
Finnairin ja SLSY:n neuvonpito venyy ensi viikkoon
Finnairin sekä lentoemäntien ja stuerttien neuvottelut ovat tältä viikolta päättyneet tuloksettomina. Ensi viikolla yritetään taas sopia työntekijöiden siirrosta uuteen yhteisyritykseen.
Sunny Car Center maksaa yli 8 miljoonaa Kirstulan maasta
Hämeenlinna myy maa-alueen suunnitellulle autokauppakeskukselle miljoonakaupalla. Maakauppa kertoo toteuttajien uskosta suurhankkeen onnistumiseen. Keskus valmistuu aikataulussa, vakuuttaa toimitusjohtaja.
Malmikaivostoiminta polkaistiin Polvijärvellä ja Kaavilla
Australialaisyhtiö louhii Polvijärvellä maa-ainesta, josta rikastetaan Kaavilla kuparia, kultaa ja sinkkiä. Elinkeinoministeri sanoo korostavansa kaivosyhtiölle Suomen ympäristövaatimustasoa.
Johtajan keskipalkka lähes 10 miljoonaa dollaria Yhdysvalloissa
AP:n selvityksen mukaan keskimääräinen amerikkalainen toimitusjohtaja ansaitsi 9,6 miljoonaa dollaria eli 7,6 miljoonaa euroa viime vuonna. Uusi laki antaa osakkeenomistajan torpata palkankorotukset.
Väitös: Sijoittaminen nostaa itsetuntoa
Sijoittaja ei hae ainoastaan korkeinta mahdollista rahallista tuottoa. Voitoiksi lasketaan myös hauska ajanviete ja itsetunnon kohoaminen onnistuneiden sijoitusten myötä, todetaan tuoreessa väitöksessä.
Finanssialan fuusiossa syntyi LähiTapiola
Uusi yhtiö kertoi nimensä perjantaina. Lähivakuutuksen ja Tapiolan yhdistymisessä syntyy 4 000 työntekijän finanssikonserni.
Tulli varoittaa huijarien haamupaketeista
Tulli on saanut useita yhteydenottoja suomalaisilta, jotka ihmettelevät odottamiensa rahalähetyksien pysähtymistä tulliin. Todellisuudessa tulli ei ole edes nähnyt kyseisiä lähetyksiä.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.