Kotimaa |

Asuntosijoittaja on suojassa kaupan jonoutumiselta

Pienten asuntojen suhteellisen tasaisena jatkuva kysyntä suojaa vuokranantajia asuntokaupan ketjuuntumiselta, arvioidaan vuokra-asuntosijoittajia edustavasta yhdistyksestä. Uusien asuntosijoittajien on kuitenkin yhdistyksen mukaan vaikea tulla markkinoille.

Yle Uutiset kertoi keskiviikkona, että pankkien tiukentunut lainananto jarruttaa kaupantekoa. Joskus asuntoketjussa on jopa seitsemän ostajaa, jotka odottavat jonon ensimmäisen asuntokaupan läpimenoa. Vastaavasta on kuullut myös Suomen Vuokranantajien yhdistys.

- Kyllä meille kantautuu tällaista viestiä, mutta ketjuuntuminen on enemmän ongelma isoimmissa asunnoissa, toisin sanoen kalliimmissa asunnoissa, yhdistyksen toiminnanjohtaja Mia Koro-Kanerva sanoo.

Hän arvioi, että asuntosijoittajia suojaa pieni asunto, yksiö tai kaksio.

- Ne ovat yleensä sellaisilla paikoilla, että siinä ei pääse tapahtumaan ketjuuntumista. Ne menevät hyvin kaupaksi.

Vaaroja on toki aina olemassa. Erityisesti lainarahaa käyttävät, nuoret asuntosijoittajat altistuvat korkoriskille, Koro-Kanerva huomauttaa.

Vuokranantajat ry:llä on jäseninään 7 000 asuntosijoittajaa. Aluksi yhdistys neuvoi lähinnä lakiasioissa, mutta viime vuosina opastusta on annettu kaikissa asuntosijoituskysymyksissä.

Sijoittajaksi olisi kannattanut ryhtyä 90-luvulla

Toiminnanjohtaja Mia Koro-Kanervan mukaan pankit myöntävät edelleen lainaa sijoitusasuntoihin, mutta punnitsevat riskejä aiempaa huolellisemmin.

- On näkynyt, miten sen sanoisi, nihkeys lainanantoon.

Asuntosijoittaminen ja sen aloittaminen on vaikeutunut koko 2000-luvun asuntojen nousevan hintakehityksen myötä, Koro-Kanerva sanoo.

Vaikka kasvukeskuksissa vuokralaisia riittää hankalissakin markkinatilanteissa, kiven alla ovat asunnot, joissa tuotto on riittävällä tasolla.

- Ne jotka 90-luvun puolella ovat ostaneet sijoitusasuntoja, niin niillä on hyvin asiat. Putkiremontit ja muut vaikuttavat tietysti asiaan.

Hyviä kohteita kannattaa esimerkiksi Helsingissä etsiä nyt lähiöistä, Koro-Kanerva kertoo.

Pellervon taloustutkimuksen ja Vuokranantajien yhdistyksen yhdessä kesällä julkaiseman tutkimuksen mukaan asuntosijoittajalle parhaita kaupunkeja ovat Jyväskylä, Seinäjoki ja Rovaniemi.

Sijoittaja: Asuntoloukkua ei ole

Asuntosijoittaja Marko Kaarto toppuuttelee puheita asuntoloukusta. Ketjuuntumista on havaittavissa, mutta ei missään nimessä lamavuosien tavalla.

- Asuntoloukku on harhaanjohtava kuva. Markkinoilla ei ole tällaista, Kaarto sanoo.

Hänen mukaansa ketjuuntumista tapahtuu jollain tasolla, sillä näin pankit minimoivat riskin kahden asunnon loukkuun joutumisesta.

Yleisten talousnäkymien horjuminen vaikuttaa Kaarron mukaan myös asuntosijoittajiin. Ammattisijoittajatkin harkitsevat huolellisesti ennen kuin hakevat pankista lainaa, kertoo Kaarto.

- Lainaraha vaikuttaa kalliilta. Pankit on tiukentaneet laina-aikojaan ja nyt laina-aika on maksimissaan 20 vuotta. Aiemmin irtosi suhteellisen helposti 25 vuotta. Myös pankkien toimitusmaksut ovat kallistuneet.

Toisaalta nyt on jopa ostajan markkinat, Kaarto lisää. Perheasuntojen kauppa käy huonosti, joten myyntihinnasta kannattaa hänen mukaansa tinkiä.

Maantieteelliset erot sekä pankkien lainanannossa että asuntotarjonnassa ovat paikoin kuitenkin huomattavat.

- Asuntomarkkinat ovat hyvin eriytyneet jo esimerkiksi pääkaupunkiseudulla ja muuttotappioalueilla. Pankkien toiminta saattaa olla tarkempaa lainanannossa muuttotappiopaikkakunnilla.

Marko Kaarto toimii puheenjohtajana vuonna 2012 rekisteröidyssä Suomen Asuntosijoittajat -yhdistyksessä, jonka jäsenistö koostuu kolmehenkisestä hallituksesta. Yhdistyksen asuntosijoittamisesta kertovalla uutiskirjeellä on 800 tilaajaa.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä