Asuntolainojen marginaalit nousussa syksyllä
Uusien asuntolainojen marginaaleissa on nousupaineita. Näin arvioivat suomalaiset pankit Yle Uutisten kyselyssä. Asuntolainan viitekorkoina yleisesti käytetyt euriborit saattavat sen sijaan loppuvuonna jopa laskea nykyisestä.
Samalla kun euriborit pysyvät matalalla, viitekoron päälle lisättävissä pankkien lainamarginaaleissa on nousupaineita.
Yle Uutiset pyysi neljältä suurelta pankilta näkemystä siitä, millä tasolla marginaalit ja euriborit ovat tämän vuoden lopussa. Lainakyselyyn pyydettiin arvioita Handelsbankenilta, Nordealta, Sampo Pankilta ja OP-Pohjolalta. Handelsbankenilla uusien lainojen marginaali henkilöasiakkaille on tällä hetkellä noin prosentissa. Nordean, Sampo Pankin ja OP-Pohjolan marginaalit ovat keskimäärin yli yhden prosentin.
Kaikki pankit arvioivat, että marginaalit ovat vuoden lopussa korkeammalla tasolla kuin nyt. Sen sijaan euriborit saattavat laskea entisestään.
Marginaali reilusti yli prosentin
Sampo Pankki arvioi, että vuoden lopussa marginaali on noin 1,5 prosentin molemmin puolin, OP-Pohjolan odottaa marginaalin olevan vähintään 1,3 prosenttia. Handelsbanken ja Nordea eivät ennakoi tarkkaa tasoa loppuvuoden marginaaleille, mutta toteavat, että nousupaineita on.
- Merkittävintä on se, että pankkeihin kohdistuu nykyisin entistä enemmän sääntelyä. Meiltä vaaditaan enemmän pääomia ja maksuvalmiuspuskureita. Ne aiheuttavat kustannuksia ja näkyvät asiakkaiden marginaaleissa, Nordean henkilöasioista vastaava johtaja Riikka Laine-Tolonen kuvailee.
Henkilöasiakkaan lainamarginaali ei ole yleensä ole kiveenhakattu, vaan pankki neuvottelee siitä kunkin asiakkaan kanssa erikseen.
- Marginaalitasoon vaikuttavat asiakkaan maksukyky ja vakuusasema, muistuttaa Sampo Pankin johtaja Jari Puumala.
Euribor valuu ehkä vieläkin alemmas
Myös euriborien kehityksestä pankeilla on melko yhtenäiset näkemykset. Tällä hetkellä 3 kuukauden euribor on noin 0,325 prosenttia ja 12 kuukauden noin 0,867 prosenttia.
Sampo Pankki uskoo, että 3 kuukauden euribor on luultavasti saavuttanut pohjat, sen sijaan 12 kuukauden euribor saattaa laskea vielä aavistuksen nykytasosta. OP-Pohjola ennustaa, että euriborit säilyvät erittäin matalalla tasolla loppuvuoden.
Vaikka euriborit ovat nyt matalalla, muistuttavat pankit yhdestä suusta, ettei tilanne ole ikuinen. Finanssikriisin kärjistyttyä syksyllä 2008 vuoden euribor oli noin 5,5 prosenttia, minkä jälkeen alkoi jyrkkä pudotus.
Koska asuntovelallisen korot mitä todennäköisimmin joskus myös nousevat, kehottavat pankit varautumaan siihen. Koronnousua vastaan pankit neuvovat suojautumaan esimerkiksi kiinteän koron ja säästöjen avulla.
- Tärkeintä on, että perheen tulot ja menot ovat tasapainossa. Asuntolaina on pystyttävä hoitamaan selkeästi korkeammalla korkotasolla kuin nyt, Nordean Riikka Laine-Tolonen muistuttaa.
Tuoreimmat aiheesta: Talous
Telejätit Huawei ja ZTE joutuivat kauppakomissaarin hampaisiin
Uutistoimisto Reutersin haastattelema EU:n kauppakomissaari Karel De Gucht näkee kiinalaisyritykset uhkana telealalle. Komissaari on valmis aloittamaan asiasta polkumyyntitutkinnan. Aiemmin hän on ehdottanut huomattavaa veroa kiinalaisille aurinkopaneeleille.
EU-raportti: Kreikan lama päättyy ensi vuonna
Kasvu on kuitenkin hidasta ja työttömyys pysyy korkealla pitkään, EU-komissio arvioi.
Luottamus Slovenian talouteen heikkenee
Luottoluokittaja Fitch heikensi Slovenian luokitusta. Yhtiö ennustaa Slovenian alamäen jatkuvan ensi vuonnakin.
STM: Eläkevarojen hoitoa tehostettava - eläkeyhtiöt kilpailevat laiskasti
Uudistus ei näkyisi välittömästi palkkakuitissa matalampina eläkemaksuina, mutta pitemmällä aikavälillä tehokkaasti toimivien yhtiöiden asiakkaat selviäisivät hieman matalammilla maksuilla.
Neste tarjoaa tietoja öljyn hintakeplottelututkintaan
Viranomaiset epäilevät, että jotkut yhtiöt ovat vehkeilleet yhdessä määrittääkseen markkinoiden pohjahinnat.
Rehn: Matala inflaatio antaa EKP:lle uusia mahdollisuuksia
Talouskomissaari Olli Rehn väläyttää uusia koronlaskuja. Matala inflaatio antaa Euroopan keskuspankille toimintavapautta.
Rehn: Transatlanttisella yhteistyöllä vastataan Kiinan haasteeseen
Transatlanttisella yhteistyöllä Yhdysvallat ja EU kamppailevat Kiinan kanssa paikasta maailmantalouden kärjessä. EU:n ja USA:n vapaakauppasopimuksen työllisyysvaikutukset olisivat huomattavat, Olli Rehn sanoi Suomen Atlantti-seuran kevätkokouksessa.
Pilkingtonilla jälleen yt-neuvottelut
Tampereen ja Laitilan tehtailla on uhattuna yhteensä 40 työpaikkaa. Euroopan vaikea markkinatilanne taustalla.
Mäntsälä saa Venäjän Googlen odotettua aiemmin
Yksi maailman suurimmista hakukoneyhtiöistä aikaistaa palvelinkeskuksensa rakentamisaikataulua Mäntsälässä. "Venäjän Googleksi" kutsuttu Yandex pitää Suomea parhaana paikkana palvelinkeskukselleen muun muassa edullisen energian hinnan takia.
Stora Enso vääristelyväitteistä: Perättömiä ja käsiteltyjä
Viestintäjohtaja Peltolan mukaan SVT:n dokumentissa esitetyt väitteet Stora Enson kirjanpitokeplottelusta ovat perättömiä. Finanssivalvonta on aikoinaan saanut yhtiöltä selvityksen eikä aloittanut tutkimusta asiassa.
