Asuntovelallisen suurin uhka: työpaikan menetys, ei eurokriisi
Pankkien mukaan korot pysyvät matalina pari seuraavaa vuotta. Pankinjohtajan mukaan ihmiset ovat riittävän varovaisia lainanotossa.
Kreikan mahdollinen eroaminen eurosta pitäisi asuntolainojen korot matalina myös tulevaisuudessa.
- Euron osittainenkin hajoaminen toisi lisää epävarmuutta ja silloin talouskasvu pysyisi hyvin hitaana. Talouskasvua pitäisi edesauttaa hyvin matalilla koroilla, sanoo Nordean tutkimusjohtaja Aki Kangasharju.
Pankit ennustavat, että korot pysyvät joka tapauksessa matalina ainakin vuoteen 2014 asti.
- Jos Kreikka eroaisi eurosta, niin se olisi enemmän ilmoitusasia kuin mikään suuri järkytys, joka ei syöksisi mitenkään asioita pois päiväjärjestyksestä.
Kangasharju huolestuisi siinä vaiheessa, jos Kreikan lisäksi myös Espanja, Portugali ja Irlanti eroaisivat eurosta. Hänen mielestään velallisten tulisi kuitenkin enemmän huolehtia omasta taloudestaan kuin euron tulevaisuudesta.
Jos Kreikka eroaisi eurosta, niin se olisi enemmän ilmoitusasia kuin mikään suuri järkytys
- Ensimmäinen huoli olisi, että säilyisivätkö työpaikat yleismaailmallisessa taantumassa. Jos oma työpaikka ei säily, niin silloin lainanmaksukyky romahtaa, Kangasharju sanoo.
Kotkan Sampo Pankissa on huomattu, että asiakkaat ottavat lainaa entistä varovaisemmin.
- Selvästi ihan hullut ja lennokkaat hankkeet ovat jääneet pois, sanoo konttorinjohtaja Mila Komppa.

Keskustele uutisesta
Asiantuntijoiden mukaan Kreikan mahdollinen ero eurosta ei vaikuta asuntolainojen korkoihin ja lainakorot pysyvät alhaalla vielä pari vuotta. Uskaltaisitko nyt ottaa lainaa?