Ateria-automaatti kiinnostaa vähän Loimaalla
Vanhusten ateria-automaatti Loimaalla kaipaa lisää testaajia. Testaus jatkuu vuoden loppuun.
Loimaalla on ollut mahdollista tilata kotiinsa ateria-automaatti kokeilumielessä. Palvelu on tarkoitettu kotona asuville vanhuksille. Kokeilun piirissä on tällä hetkellä 8 taloutta.
- Olisimme odottaneet vilkkaampaa kiinnostusta ja osallistumista tähän kokeiluun, toteaa sosiaali- ja terveysjohtaja Jaakko Kaunisto.
Kokeilu alkoi syyskuussa ja kestää vuoden loppuun. Ateria-automaatti sisältää asiakkaan tilaamat annokset ja lämmittää ne valmiiksi.
- Kokeilun piirissä on ollut noin 10 kotitaloutta. Määrä elää koko ajan. Osa on jo luopunutkin kokeilusta, mutta uusia otetaan rinkiin mukaan, jos on kiinnostusta.
Ateria-automaatti on saanut tähän mennessä kaksijakoista palautetta.
- Toiset pitävät systeemistä, toiset eivät koe sitä omakseen.
Testaajilta hankitun palautteen myötä päätetään, jatkuuko automaattipalvelu Loimaalla vai ei. Loimaan kotihoito lähettää asiakkaille, jotka ovat kokeilleet ateria-automaattia, palautekyselyn. Sen perusteella tehdään päätöksiä, jatkuuko ateria-automaattipalvelu Loimaalla ensi vuonna vai ei.
Tuoreimmat aiheesta: Turku
Etsintäkuulutettu jäi kiinni - epäillään tapon yrityksestä
Varsinais-Suomen poliisin etsintäkuuluttama, tapon yrityksestä epäilty 36-vuotias mies on otettu kiinni.
Yliluonnolliset kokemukset tutkijoiden syyniin
Turun yliopistossa alkaa kolme Suomen Akatemian rahoittamaa tutkimusprojektia, joilla pureudutaan ihmismielen syövereihin.
Turun Tyttöjen Talossa herkutellaan suklaalla ravintolapäivänä
Suklaaherkkujen ohella vierailijat voivat tutustua Turun Tyttöjen Talon ensimmäisissä avoimissa ovissa talon toimintaan.
Turussa rikottiin kevään lämpöennätys: +26,9
Ukkoskuuroja saadaan viikonlopun aikana Etelä- ja Keski-Suomessa.
Pantteri-patsas jälleen Loimaalle - Bisons mestaruusjuhlissa
Loimaan Bisons pudotti kotkalaisen KTP-Basketin kyydistään ja voitti näin jälleen miesten korisliigan mestaruuden.
Salama sytytti tulipalon Loimaalla
Vaarana oli, että tuli leviää hallirakennuksesta asuintaloon.
Juhani Tammisen patsas saapuu Raisioon
Aurinkokuninkaan patsas on kauppakeskuksessa lauantaista lähtien.
Tiistain ampumavälikohtauksen uhri pahasti loukkaantunut
Poliisi pyytää havaintoja ampujasta ja tämän naisystävästä. Kaksikko on edelleen kateissa.
Turussa nautitaan helteestä
Helleraja on rikottu eri puolilla Varsinais-Suomea perjantaina.
Helleraja rikki Mynämäellä
Perjantaina rikottiin tämän tämän vuoden Varsinais-Suomen lämpöennätys.
