Kotimaa |

Attendo aloitti Puolangalla

Yksityinen sosiaali- ja terveyspalvelualan yritys Attendo on ottanut vetovastuun Puolangan sosiaali- ja terveyspalveluista. Vastuu kunnan perusterveyden ja sosiaalihuollon palveluista siirtyi yhtiölle uudenvuodenpäivänä.

Lääkäri paperipinkka kädessä.
Kuva: Tommi Parkkinen/Yle

Attendon viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Mikko Salon mukaan tavoitteena on, että perusasiat toimivat alusta lähtien hyvin ilman katkoksia.

- Meille se on ehdottomasti tärkeä asia, että peruspalvelut toimivat. Lähdimme siitä liikkeelle, että 1. tammikuuta perusasiat ovat kunnossa.

Salon mukaan yhtiö on tehnyt paljon töitä loppuvuoden aikana. Paljon työtä on myös edessä tulevien kuukausien aikana, jotta palvelut saadaan rullaamaan todella.

- Olemme suurimmaksi osaksi tyytyväisiä tilanteeseen. Olemme saaneet esimerkiksi lääkärit rekrytoitua Puolangalle siten, että toiminta alkaa hyvässä tilanteessa.

Toimintaa kehitetään tarpeen mukaan arjen edetessä. Puolankalaisilta saatava palaute on ensiarvoisen tärkeää, sanoo Salo.

- Toivomme, että homma toimisi mahdollisimman avoimesti ja keskustelevasti puolankalaisten kanssa. Sen takia meillä on sähköpostiosoite (puolanka@attendo.fi), johon voi laittaa sähköpostilla kirjallista palautetta. Luonnollisesti otamme erittäin mielellämme vastaan myös suullista palautetta.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä