Auerin seksuaalirikosjutun syyttäjä vaihtuu
Anneli Auerin epäiltyjen törkeiden väkivalta- ja seksuaalirikosten syyttäjä vetäytyy jutusta. Syynä vetäytymiseen ovat syyttäjää kohtaan esitetyt puolueettomuusepäilyt. Länsi-Suomen syyttäjäviraston päällikkö Kalle Kyhä pitää päätöstä järkevänä.
Epäilyt syyttäjä Jouko Saario puolueettomuudesta heräsivät, kun tämä antoi julkisuuteen lausunnon, joka koski syyteharkinnassa ollutta rikoskokonaisuutta. Saario arvioi Iltalehden haastattelussa syytteiden nostamista.
Saarion toiminta rikkoi syyttäjien tiedotusohjetta. Ohjeen mukaan syyteharkinnassa olevasta jutusta ei anneta lausuntoja ennen sen valmistumista.
Kyhä pitää Saarion henkilökohtaista ratkaisua järkevänä ja arvelee, että uusi syyttäjä juttuun nimetään alkuviikosta.
- Tässä jutussa on ollut kaksi syyttäjää, ja heistä toinen, Paula Pajula jatkaa edelleen. Uusi syyttäjä joutuu nyt perehtymään juttuun, mikä saattaa pitkittää prosessia.
Syyttäjän vetäytymisestä kertoi ensimmäisenä Satakunnan Kansa.
Tuoreimmat aiheesta: Satakunta
Krista Kiurusta SDP:n ensimmäinen varapuheenjohtaja
Porilaisministeri Krista Kiuru nousi odotetusti SDP:n puheenjohtajistoon. Kiuru valittiin ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi Helsinkiin kokoontuneessa puoluekokouksessa perjantaina iltapäivällä.
Törkeästä ryöstöstä epäilty vangittiin
Porin kuudennessa kaupupunginosassa tehtiin viime tiistaina törkeä ryöstö, jossa ryöstön uhri sai vaikeita vammoja. Poliisi on vanginnut teosta epäiltynä porilaismiehen.
Kankaanpään taideväki: Älkää ajako museota alas!
Kankaanpäässä yritetään tasapainottaa kaupungin kehnoa taloustilannetta. Kankaanpään kaupunginmuseolle säästösuunnitelmien toteutuminen merkitsisi melkoista kuoliniskua.
Osa Porin palvelulinjoista maksuttomia kesäkuussa
Ilmaiskampanjan aikana seurataan matkustajamäärien kehittymistä ja niiden perusteella kaupunki päättää palvelulinjojen jatkosta. Kuljettajalle voi myös jättää palautetta palvelulinjasta.
Kuntaremontti: Rauman kaupunginjohtaja kutsuttiin apuun
Arno Miettinen ryhtyy valtionosuusuudistuksen selvitysmieheksi kuntaministerin pyynnöstä. Miettisen mukaan nykyinen järjestelmä on niin sekava, etteivät kunnat pysty arvioimaan valtionosuuksien vaikutusta talouteensa.
Porin teatterilla ennätyskausi
Porin teatterin esityksissä kävi ennätysmäärä väkeä. Yhteensä yleisöä oli 59 049 katsojaa.
Kankaanpään juhlavaltuusto ulkona
Valtuuston 100-vuotiskokous pidetään Kankaanpään kauppatorilla. Kokouksessa käsitellään mm. tilinpäätöstä.
Ulvilassa tulossa tiukka kaupunginjohtajaäänestys
Valtuustossa istuvat puolueet eivät ole tehneet kaupunginjohtajavaalista ryhmäpäätöksiä, vaan valtuutetut saavat vapaat kädet. Valinnan odotetaan menevän toiselle kierrokselle.
Rauman seudulla asuntomurtosarja
Poliisin tietoon on tullut jo viisi vastaavantyyppistä rikosta. Päivällä tehdyissä murroissa on viety muun muassa koruja ja rahaa. Poliisi kaipaa yleisövinkkejä.
Ruosniemessä uhkaava tulipalo
Palokunta sai Ylikyläntiellä syttyneen omakotitalon ulkoseinän sammutettua eivätkä vahingot kasvaneet suuriksi.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.